Lapsen syövälle menettäneet Varpu ja Sami Hintsanen onnistuivat avaamaan parisuhteensa solmut: ”Senja opetti elämään hetkessä”

Lapsen sairastuminen ja kuolema vuonna 2019 veivät Varpu ja Sami Hintsasen keskelle parisuhdekriisiä. Vastoinkäymiset ovat kirkastaneet sen, mikä elämässä on lopulta tärkeää.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Varpu ja Sami Hintsanen kokevat oman parisuhteensa pelastuneen ennen kaikkea hyvän keskusteluyhteyden ansiosta. Vaikeatkin asiat saa ja pitää sanoa toiselle ääneen.

Lapsen sairastuminen ja kuolema vuonna 2019 veivät Varpu ja Sami Hintsasen keskelle parisuhdekriisiä. Vastoinkäymiset ovat kirkastaneet sen, mikä elämässä on lopulta tärkeää.
(Päivitetty: )
Teksti: Terhi Harper

Varpu ja Sami Hintsasen Akaan-koti kylpee kesäpäivän valossa. Keittiön pöytää koristavat Samin saamat ensi-iltakukat Pyynikin kesäteatterin Pesänjako-esityksestä. Kukkameren keskellä pilkottaa valokuva, jossa hymyilee Varpun kuopus, 7-vuotias Senja. Kuva on otettu Turkin-matkalla lokakuussa vuonna 2018.

Lomareissua Varpu kuvaa parhaaksi ikinä. Se oli samalla perheen viimeinen lomamatka kuuden hengen kokoonpanolla. Syöpää sai­rastaneen Senjan vointi heikentyi kotiinpaluun jälkeen nopeasti. Hän kuoli 8-vuotiaana kotonaan, läheisten ympäröimänä kesäkuussa 2019.

”Senja on kanssamme jokainen päivä. Sydämessä, muistoissa ja valokuvissa”, yrittäjä, mielen ammattilainen Varpu Hintsanen sanoo.

Ensi keväänä valokuvat Senjasta ja perheestä asetellaan paikoilleen uuteen kotiin, joka rakentuu paraikaa lähistölle. Keskelle metsää, kuten Varpu on toivonutkin.

Muuttopäätöstä Varpu kypsytteli vuoden päivät. Hän pohti ­asiaa paljon myös miehensä, muusikko ja näyttelijä Sami Hintsasen kanssa.

”Tulen varmasti vielä itkemään monet itkut muuttoprosessin aikana. En kuitenkaan tarvitse tätä taloa muistaakseni aikaa, jolloin asuimme täällä Senjan kanssa”, Varpu sanoo.

Muutto on osa luopumisen teemaa, joka on leimannut vahvasti Samin ja Varpun elämää viime vuosina. Luopuminen vanhasta mahdollisti kuitenkin pitkäaikaisen unelman toteutumisen ensimmäisestä yhteisestä kodista.

 Varpu ja Sami Hintsanen

Kun Varpu ja Sami Hintsanen sulkevat Akaan-kodin oven, uuteen kotiin uuteen kotiin muuttaa myös terapiakoira Kerttu. Pieni chihuahua toteutti eläinrakkaan Senjan pitkäaikaisen haaveen omasta koirasta. © Sara Pihlaja

Kohtalokas hissimatka

Varpu ja Sami tutustuivat toisiinsa ensimmäisen kerran lähes 20 vuotta sitten, kun he osuivat samaan seurueeseen. Aika ei ollut vielä oikea, mutta tapaaminen jäi kummankin mieleen.

Vuonna 2015 he kohtasivat uudestaan Tampereen Sokos-hotellin hississä.

Varpu oli avioeronsa myötä päättänyt vakaasti pysytellä erossa viihdealalla työskentelevistä tyypeistä. Sami oli puolestaan ajautunut elämässään umpikujaan, josta ulospääsy tuntui liki mahdottomalta. Ohikiitävä hetki muutti kuitenkin molempien loppuelämän ­suunnan.

Samin mukaan tapahtumaa on vaikea pukea sanoiksi.

”Katsoin Varpua ja sain vahvan intuition uudesta mahdollisuudesta. Nyt tiedän, että aavistus osoittautui oikeaksi.”

Myös Varpulle syntyi vahva vaikutelma Samista. Hän muisti, kuinka oli aikanaan ollut vaikuttunut tämän huumorintajusta.

”Uskon siihen, että eteemme tuodaan ihmisiä ja tilanteita, joiden äärellä on mahdollisuus havahtua näkemään oma elämä uusin silmin. Eri asia on se, uskaltaako näihin hetkiin tarttua”, Varpu sanoo.

Hintsaset uskalsivat. Se vaati kummaltakin rohkeutta heittää romukoppaan ennalta laaditut käsikirjoitukset siitä, kuinka elämän kuuluisi mennä.

”Itse uskalsin lähteä suhteeseen viihdealan ihmisen kanssa, vaikka toisin olin vannonut. Sami puolestaan päästi irti elämää ohjanneesta ajatuksesta, että kun ­yhteen on aikanaan parisuhteessa menty, yhdessä myös pysytään, olipa elämä millaista tahansa”, Varpu toteaa.

Sami ja Varpu Hintsanen

Hintsaset ovat pohtineet paljon erilaisia mielentaitoihin liittyviä kysymyksiä, kuten sitä, kuinka tunnistaa asiat, joihin voi itse vaikuttaa omassa elämässään – ja mitkä asiat tulee vain hyväksyä osana ­elämän kulkua. © Sara Pihlaja 

Saa sanoa ääneen

Samin mukaan kohtaaminen Varpun kanssa tapahtui viime hetkellä.

”Ollessani lapsi isäni ajautui hallitsemattomaan päihteidenkäyttöön – ja nyt olin itse kulkemassa samaa tietä. Varpu kuitenkin jaksoi kuunnella minua suhteen alusta alkaen. Olin hyvin kiinnostunut Varpun työstä psykiatrisen sairaanhoidon parissa ja siitä, kuinka voisin voida paremmin omassa elämässäni”, Sami kertoo suhteen alkuajoista.

Sinnikkääksi suorittajaksi kasvanut Varpu ja huoleton Sami vaikuttivat toistensa vastakoh­dilta, mutta myöhemmin he ovat ymmärtäneet olevansa varsin samankaltaisia. Kumpikin oli vain ajautunut omassa elämässään janan ääripäihin.

”Onko sun pakko sanoa ihan joka asia ääneen”, Sami kyseli Varpulta suhteen alku­aikoina.

Siinä missä Varpu päästeli paineita ulos ­puhumalla ilmoille jokaisen tunteen ja ajatuksen, Sami oli tottunut pitämään tunteet sisällään.

Nykyään molemmat uskovat vahvasti siihen, että niin hyvät kuin hankalatkin asiat on syytä sanoittaa ääneen toiselle. Ne kun eivät mene pois vaikenemalla. Päinvastoin, ääneen lausumattomilla asioilla on taipumus patoutua, kunnes ne räjähtävät silmille kuin vesi painekattilasta.

Sami Hintsanen: ”Senja pelasti henkeni”

Varpun ja Samin uusperhe hitsautui yhteen nopeasti. Erityisen läheiseksi toisensa kokivat tuolloin 5-vuotias Senja ja Samin Amanda-tytär.

Hintsaset uskovat, että tälläkin oli tarkoituksensa. Parisuhdetta ehti kestää vain kymmenen kuukautta, kun Senja sai syöpädiagnoosin vuonna 2015.

Vasta julkaistussa kirjassaan Valo, joka ei kadonnutkaan, Varpu kuvaa Senjan syöpämatkaa ja selviytymistään lapsen sairastumisen ja kuoleman aiheuttaman kriisin keskellä.

Senjan sairastumisen myötä Varpusta tuli omaishoitaja. Sami puolestaan pyöritti lapsiperhearkea kotona ja teki kaiken ohessa töitä. Uudessa tilanteessa Varpu koki riittämättömyyttä ja syyllisyyttä.

”Olimme vasta tavanneet, ja nyt minulla ei ollut antaa itsestäni mitään. Käytännössä asuin sairaalan syöpäosastolla Senjan luona.”

Lopulta asia oli pakko sanoa ääneen Samille; tämä olisi vapaa lähtemään ja elämään omaa elämäänsä.

Sami oli ehtinyt miettiä asiaa omalla tahollaan. Ensijärkytys siitä, etteikö elämä voisi koskaan olla onnellista, oli mennyt ohi nopeasti. Varpu ja lapset olivat Samille tärkein asia maailmassa, ja vastaus kysymykseen oli itsestään selvä; mihin hän kotoaan lähtisi?Karkuun juokseminen ei ollut aiemminkaan johtanut mihinkään hyvään.

Sami ei ainoastaan jäänyt vaan pyysi Varpua vaimokseen. Häitä vietettiin keväällä 2018.

”Se, että pystyin auttamaan Varpua ja Senjaa vaikean sairauden keskellä, toi elämääni uuden merkityksen ja sisällön, ja myös lähensi minua omien lasteni kanssa. Tuolloin päätin kaataa loputkin viinat viemäriin. Kuten muistotilaisuudessa totesin, Senja pelasti henkeni.”

Eritahtiset surut

Senja opetti Varpulle ja Samille kädestä pitäen hetkessä elämisen taidon.

”Loppuaikoina päätimme tietoisesti tehdä niitä asioita, mitkä Senjasta kulloinkin tuntuivat hyvältä. Olipa se sitten juhlien järjestämistä tai nukkumista olohuoneen lattialla”, Varpu kertoo.

Senjan viimeisenä iltana olohuoneen pöydälle jäi auki Afrikan tähti -lautapeli, jota oli tarkoitus jatkaa seuraavana aamuna. Uusi päivä valkeni, mutta ilman Senjaa.

Kun kuolema tai jokin muu kriisi kohtaa perhettä, suremisen tapoja ei voi mahduttaa yhteen muottiin. Kirjassaan Varpu puhuu surujen yhteensovittamisesta, jota jouduttiin opettelemaan myös Hintsasen perheessä. Kun yksi halusi puhua, toinen pysytteli vaiti.

Toisinaan, kun Amanda halusi pukeutua Senjan vaatteisiin, Varpusta se tuntui siltä kuin sisintä olisi revitty rikki.

Suru imaisi Varpun syvälle.

”Kun Senja kuoli, koin vahvasti, että myös oma elämäni päättyi. Putosin monttuun eikä toisista huolehtimiseen jäänyt enää voimia. Kyky ymmärtää muiden suremisen tapoja heikentyi”, Varpu kertoo.

Sami kuvaa Senjan kuolemasta seurannutta hätää valtavaksi. Erityisesti Varpun mutta myös muiden perheenjäsenten kohdalla omaishoitajana toimimisesta oli ehtinyt vuosien aikana tulla tietyllä tavalla arkipäivää.

Nyt oli jälleen totuttauduttava uuteen arkeen.

Vaikka Senjan elämä päättyi, elämän perheessä täytyi jatkua.

Suhde vedenjakajalla – ”Lastani en saa takaisin millään vippaskonstilla”

Senjan menetys aiheutti Varpussa kateuden ja katkeruuden tunteita, mikä heijastui myös parisuhteeseen.

”Sami sai edelleen kuskata omia lapsiaan kouluun ja pelata heidän kanssaan lautapelejä. Minä lähdin tapaamaan lastani hautausmaalle.”

Puoli vuotta Senjan kuoleman jälkeen suhteessa tultiin vedenjakajalle. Tuntui, että kumpikaan ei osannut auttaa toista kriisin keskellä. Erota Varpu ja Sami eivät halunneet, joten muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin sanoittaa kipeät tunteet ja pelot ääneen.

Yhdessä he kävivät läpi mielentaitoihin liittyviä kysymyksiä: mihin voin itse vaikuttaa, mihin voin yrittää vaikuttaa, ja mikä minun tulee hyväksyä.

”Itse ymmärsin, että lastani en saa takaisin millään vippaskonstilla. Uhriutumisen sijaan suostuin miettimään, voisinko kokea surun rinnalla myös onnellisuutta joistakin asioista”, Varpu sanoo.

Pikku hiljaa solmut alkoivat aueta, ja Sami ja Varpu löysivät toisensa jälleen samalta puolelta.

Sami ja Varpu Hintsanen

Vuosien varrella Varpu on oppinut Samilta, että avun pyytäminen on sallittua eikä yksin tarvitse pärjätä. Sami on puolestaan saanut Varpulta tärkeitä ­hyvinvoinnin työ­kaluja omaan ­elämäänsä. © Sara Pihlaja 

Pienet teot merkitsevät

Sami ja Varpu Hintsanen haluavat elää parisuhteesssa, jossa puo­liso ei ole ensisijaisesti vastuussa toisen onnellisuudesta.

”Me pärjäämme varsin hyvin ilman toisiamme. Menimme naimisiin, koska viihdymme toistemme seurassa ja rakastamme toisiamme. Emme siksi, että olisimme toisistamme millään tavoin riippuvaisia”, Sami toteaa.

Toiselta voi oppia paljon, kun vain suostuu kuuntelemaan. Samin myötä Varpu on ymmärtänyt, että yksin ei pidä eikä tarvitse pärjätä.

Sami on puolestaan saanut Varpulta työkaluja parantaa hyvinvointia omassa elämässään.

Paljon puhuttuun parisuhteen laatuaikaan he eivät usko. Yhteinen aika voi olla laadukasta niin arkena kuin viikonloppuna.

Tärkeintä on toisen huomioiminen arjessa. Kun Sami on ladannut aamuksi kahvinkeittimen valmiiksi, Varpu tietää, että tämä on ajatellut häntä. Hyvää mieltä tuottaa myös se, että Sami laittaa joka päivä ruoan – se kun ei ole yhtään Varpun juttu.

Varpu taas hoitaa siivouksen, jota Sami välttelee viimeiseen asti. Ja viimeksi, kun he lähtivät yhdessä Samin ensi-iltaan Ouluun, Varpu pakkasi kiireisen miehensä matkalaukun valmiiksi.

Kulisseja kumpikaan ei enää halua pitää yllä.

Senjan sairastumisestakin he päättivät kertoa avoimesti, tieto kun olisi joka tapauksessa levinnyt julkisuuteen. Lisäksi he ajattelivat, että joku muu voisi saada apua heidän tilanteestaan, kuten on käynytkin.

Senjan arvokas perintö

Auringonsäteet ovat ehtineet jo kiertää keittiön ikkunan. Varpu ja Sami Hintsanen istuvat keittiön pöydän ääressä ja puhelevat toinen toisensa lauseita täydentäen.

He uskovat, että jokaisen elämällä on merkitys. Oli elämä sitten lyhyt tai pitkä, jokainen jättää jälkensä maailmaan. Ymmärrys tästä on Senjan jättämä arvokas perintö perheelle ja ystäväpiirille. Ja heille, jotka ovat seuranneet perheen elämää ulkopuolelta, Hintsaset ajattelevat.

Pieneen pyörätuoliin mahtuivat Varpun mukaan kulkemaan varsin mainiosti rinnakkain niin suru kuin ilokin.

”Kun hyväksymme vastoinkäymiset osana elämää, niiden edessä ei tarvitse katkeroitua tai uhriutua. Tehtäväni Senjan äitinä on kertoa tästä kirjani ja työni kautta. Minulle merkitsee paljon, jos yksikin ihminen tulee autetuksi.”

Varpun kirjoittaessa kirjaansa yhdessä toimittaja Emilia Salorannan kanssa, kantavaksi teemaksi nousi valo. Varpu halusi sen sisältyvän myös kirjan nimeen, jonka Emilia lopulta keksi.

”Meidän elämässämme valo on ollut matkan varrella ajoittain vähissä ja hukassakin. Koskaan se ei ole silti kadonnut mihinkään. Tärkeintä elämässä on säilyttää valo silloinkin, kun joutuu kulkemaan varjon puolella. Aina se ei ole helppoa. Mutta se on mahdollista.”

Lue myös: Tyttärensä menettänyt Varpu Hintsanen: ”Monet kokevat saavansa jakamistani ajatuksista ihan mihin tahansa elämän vastoinkäymisiin tukea” 

X