Veronica Verho nauttii Possessa tiimityöstä: ”Ohjelma on opettanut minulle paljon”

Possessakin nähtävä juontaja Veronica Verho, 24, tunnustaa olevansa yksineläjä, mutta haluavansa jakaa elämänsä kumppaninsa kanssa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Olen viime aikoina katsellut valtavia villapeittoja ja haluaisin tehdä sellaisen itse”, kertoo Veronica Verho.

Possessakin nähtävä juontaja Veronica Verho, 24, tunnustaa olevansa yksineläjä, mutta haluavansa jakaa elämänsä kumppaninsa kanssa.
Teksti: Linda Martikainen

TV- ja radiojuontaja sekä videobloggaaja Veronica Verho on mukana Possen uudella kaudella. Hän kertoo fiiliksen olevan nyt hyvät.

”Minut on otettu niin hyvin vastaan porukkaan. ­Viime kaudella jännitti, olinhan ihan uusi tekijä. On tosi kivaa, että esimerkiksi Aku (Hirviniemi) on messissä. Häneltä oppii aivan jotain uutta. Kaikki vanhemmat ­ammattilaiset ovat minulle tosi suuria auktoriteetteja. Yritän ammentaa heiltä mahdollisimman paljon tietoa”, Veronica Verho kertoo.

Oletko enemmän yksinäinen puurtaja vai tiimipelaaja?

Olen oppinut tiimityöskentelyä. Aiemmin tein periaatteessa videot ja radiolähetykset aina yksin ja podcastia kahdestaan kollega Sita Salmisen kanssa. Posse on ihan eri juttu, siinä on mukana koko tiimi. Ohjelma on opettanut minulle paljon.

Mitä haluaisit oppia seuraavaksi?

Olen viime aikoina katsellut valtavia villapeittoja ja haluaisin tehdä sellaisen itse. Yhden ystäväni kanssa olemme myös paljon puhuneet maalausprojektista. Se on mielenkiintoinen ajatus ja tulevaisuuden haave, vaikka en ole koskaan oikein osannut piirtää tai maalata. En ole sillä tavalla luova. Joskus mummona voisin olla floristi. Se oli jo lapsena yksi haaveammattini.

Saatko usein kukkia poikaystävältäsi, Sohvaperunat ­-sarjasta tutulta Juhani Koskiselta ja oletko itse kovin romanttinen?

Olen saanut! Juhani on ostanut minulle pioneja, jotka ovat lempikukkiani.

Sanoisin, että kyllä se vähän enemmän sinne romanttisen ­puolelle menee. Rakastan romanttisia elokuvia, varsinkin draamaa. Itken aina silmät päästäni, kun katson niitä. Tykkään myös yllättää. Saan onnea toisten ihmisten onnesta.

Juhani asuu Turussa ja sinä Helsingissä. Oletteko ajatelleet laittaa hynttyyt yhteen?

Olisihan se kiva! Toisaalta olen aika yksineläjä. Rakastan sitä, että saan mennä yksin kotiin töiden jälkeen ja laittaa vain jonkun sarjan pyörimään. Haluan ehdottomasti kuitenkin jakaa elämäni hänen ­kanssaan sitten, kun on sen hetki.

Veronica Verho – oletko kehitellyt itsellesi uusia harrastuksia syksyn varalle?

Lähden juoksemaan ensimmäistä kertaa elämässäni puolimaratonin. Rakastan juoksemista, se on minulle pään tyhjentämistä. Olin hiljattain illalla lenkillä Eläintarhan kentällä. Portit olivatkin kaikki menneet kiinni ja jouduin kiipeämään aidan yli. Tunsin itseni ihan 16-vuotiaaksi teiniksi, joka yritti mennä maauimalaan aitojen yli.

Lue myös: Vloggaaja ja radiojuontaja Veronica Verho vilauttaa ja kokeilee viimeisimpiä trendejä

Veronica Verho

Veronica Verho, 23, on radiojuontaja ja videobloggaaja. © Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

X