Ville Turkka: Yksi ainoa hetki voi muuttaa syrjäytymisvaarassa olevan lapsen elämän

Ville Turkka perusti Iceheartsin auttaakseen syrjäytymisvaarassa olevia lapsia. Harrastuksena alkaneesta jääkiekkojoukkueesta on kasvanut valtakunnallinen nuorisotyöjärjestö.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Joukkueurheilu on Ville Turkan mukaan väline, jonka avulla erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia opetetaan toimimaan sosiaalisessa ryhmässä.

Ville Turkka perusti Iceheartsin auttaakseen syrjäytymisvaarassa olevia lapsia. Harrastuksena alkaneesta jääkiekkojoukkueesta on kasvanut valtakunnallinen nuorisotyöjärjestö.
(Päivitetty: )
Teksti:
Miikka Järvinen

Kohtelias mies, on läsnä, katsoo tarkasti silmiin ja kuuntee. Kaikki saavat häneltä saman kohtelun, oli vastassa pikkulapsi tai vanha rouva. Ville Turkka, 51, kehuu innoissaan brittiprinssi Williamia, joka kävi joulukuun alun Suomen-vierailullaan katsomassa Icehearts-jääkiekkojoukkueen harjoituksia.

Joukkueurheilua ja ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä yhdistävällä Iceheartsilla on ystäviä kaikkialla ja yhteiskunnan kaikilla portailla.

Suomen satavuotisjuhlaa Turkka puolisoineen vietti tasavallan presidentin kutsumana Presidentinlinnassa. Hieman aiemmin yhdistykselle myönnettiin Väinö Tanner -säätiön 50 000 euron palkinto.

Vantaalla 1996 perustettu Icehearts tarjoaa maksutonta urheiluvalmennusta vähävaraisille ja erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille.

Lapsi on mukana joukkueessa kaksitoista vuotta, kuusivuotiaasta täysi-ikäisyyteen asti, ja sama kasvattaja valmentaa joukkuetta koko tuon ajan.

Toiminnassa on mukana 550 lasta ja nuorta 32 joukkueessa sekä 45 työntekijää. Lajeina ovat jääkiekko, jalkapallo ja salibandy. Toimintaa rahoittavat kaupungit, sosiaali- ja terveysministeriö sekä suuri joukko yrityksiä.

”Vuoden sisään aloittaa kymmenen uutta ryhmää, 250 lasta. Mielestäni tuo kasvuvauhti on älyttömän hidas, koska tarve on niin iso. Ei me pystytä pelastamaan kaikkia”, Turkka sanoo.

Työterveyslaitos on arvioinut, että Suomessa jää joka päivä kuudesta seitsemään alle 35-vuotiasta mielenterveysongelmista johtuvalle työkyvyttömyyseläkkeelle.

On mulla unelma

Pari vuosikymmentä sitten Ville Turkka työskenteli huostaanotettujen nuorten perhekodissa.

”Ne nuoret olivat erittäin rikollisia ja väkivaltaisia. Päihteiden käytöllä he yrittivät paikkailla olematonta mielenterveyttä. Koulu ei kiinnostanut pätkääkään, eikä kukaan ollut koskaan harrastanut mitään.”

Turkka turhautui sosiaalityöntekijöiden kanssa käytyihin keskusteluihin. Lasten ongelmat olivat olleet tiedossa jo pienenä. Miksi mitään ei tehty?

”Istuin pitkän työputken jälkeen kaljalla, kun äkkiä kaikki karvat nousivat pystyyn. Se oli jännä fiilis. Tiesin, että kohta tapahtuu jotain. Juoksin tiskille ja sanoin, että nyt paperia ja kynä vähän äkkiä!”

Turkka kirjoitti ylös idean: Dream team. Maksuton kaikille. Otetaan mukaan vain tuen tarpeessa olevia. Autetaan lapsia silloin, kun heille tulee ongelmia.

Ville ja hänen isänsä, kirkkoherra Ilkka Turkka, päättivät perustaa jääkiekkojoukkueen. Tarkoituksena oli ennaltaehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä joukkueurheilun avulla.

Haasteena oli vain se, miten nämä lapset löydettäisiin.

Puhelimet soivat

”Mutsi oli päiväkodin johtaja ja huomautti, että kaikki lapset käyvät esikoulua. Eskari on viimeinen paikka, jossa lapsi ja vanhemmat nähdään yhdessä, ennen kuin koulu alkaa”.

Ongelmiin puuttumisen kannalta siirtymä esikoulusta peruskouluun on yksi elämän nivelvaiheista, joissa lapset tarvitsevat erityistä tukea.

”Esikoulussa lapsi voi olla villi ja eloisa, mutta koulussa hänestä tulee ympäristön silmissä sopeutumaton. Muita nivelvaiheita ovat siirtyminen yläkouluun ja sieltä ammattikouluun tai lukioon – tai eläkkeelle, kuten niin monelle käy.”

Isä ja poika Turkka kirjoittivat päiväkotien opettajille kirjeen, jonka kopioita he pyysivät jakelemaan mahdollisesti tukea tarvitsevien lasten vanhemmille.

”Sitten alkoivat puhelimet soida. Joukkueeseen valittiin 17 poikaa. Useimmat olivat yksinhuoltajien tai uusperheiden lapsia. Kolmasosalla oli vaikeita tunne-elämän ja käytöksen häiriöitä. Kaikki kuuluivat vähävaraisimpaan viidennekseen.”

Kaikki pelaavat

Ville Turkka

Iceheartsissa kaikki pääsevät pelaamaan. Historian ensimmäinen joukkue pelasi 400 peliä, joista se hävisi 385. Ville Turkan mukaan yksikään ei sen takia lopettanut harrastusta. ©TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Ensimmäisissä jääharjoituksissa jokainen muksahti nurin, lukuun ottamatta porukan viimeistä, joka muiden kompuroinnista viisastuneena tajusi pitää kaukalon reunasta kiinni.

Kaikki lapset eivät saa joulupukilta uusia luistimia, saati että joku opettaisi miten niitä käytetään.

”Yksi kaveri hakeutui pelissä aina toiseen päätyyn kuin muut. Kun kysyin syytä tähän, hän sanoi, ettei pidä riehumisesta vaan juttelee mieluummin maalivahdin kanssa. Hänkin oppi pelaamaan omalla tahdillaan.”

Iceheartsissa jokainen pääsee pelaamaan, eikä ketään tiputeta taitojen vuoksi porukasta. Jotkut pojista nurisivat, ettei joukkue voi voittaa, jos kaikki otetaan mukaan.

”Vastasin, että kuka sanoo, että meidän pitää voittaa. Meidän pitää kehittyä. Pelasimme 12 vuoden aikana 400 peliä, joista hävisimme 385. Yksikään ei sen takia lopettanut.”

Hyvä mies

Urheiluharrastuksen kautta lapsille ja nuorille opetetaan sosiaalisessa ryhmässä toimimista.

”Ensimmäisissä treeneissä meillä ei ollut edes palloa. Kysyin lapsilta, mitä pelisääntöjä joukkueessa pitää olla. He sanoivat, että ei saa lyödä eikä kiusata. He halusivat turvallisen ympäristön.”

Turkan oma näkemys turvallisuudesta on lapsuudenkodin peruja. Isoisää ei sairauden vuoksi passitettu sotaan, joten hän otti mökilleen kesähoitoon sisarustensa lapset. Siellä vieraili myös ohjaajana ja kirjailijana myöhemmin tunnettu sukulaispoika Jouko Turkka.

”Mökillä oli ruokaa, kalaa ja mies kotona. Sieltä tuli alun perin meidän sukuumme käsitys siitä, mitä on hyvä miehisyys. Hyvä mies on turvallinen ja empaattinen. Hyvä mies auttaa. Hyvä mies käyttää voimiaan toisten tukemiseen.”

Äiti ja isä asettivat selvät pelisäännöt. Koulun jälkeen tehtiin läksyt, ja sen jälkeen neljä sisarusta passitettiin pihalle, jotta vanhemmat saivat levätä. Kotiin tultiin kello 18.30, kun tarjoiltiin illallinen.

”Koulussa olin täysi katastrofi, aivan liian nopea. Ekan luokan opettaja antoi matematiikan kirjan kotiin päällystettäväksi. Seuraavana päivänä hän torui, etten ollut tehnyt mitä käskettiin. Sen sijaan olin tehnyt kirjan kaikki tehtävät.”

Nuori neropatti sai luvan virkata hiirenhäntää matematiikan tuntien ajan. Jouluun mennessä nauhaa syntyi 18,5 kertaa luokan päästä päähän.

Tämän päivän koulun ongelmana Turkan mukaan on tasapäistäminen ja keskinkertaisuuteen tyytyminen.

”Kaikki laukkaavat keskimmäisen 60–70 prosentin tahdissa. Tästä kärsivät sekä lahjakkaimmat oppilaat että ne, jotka eivät jaksa. Jälkimmäisten kanssa tehdään äärimmäisen isoja virheitä.”

Kierre poikki

Icehearts-kasvattajat tekevät työtä myös kouluissa.

”Tulemme luokkiin auttamaan joukkueidemme jäseniä ja tarvittaessa koko luokkaa. Jos jollain nuorella on paha stressi, voimme ottaa hänet tekemään jotain leppoisampaa. Tästä päättää opettaja.”

Nuorten ongelmissa on usein kyse kierteestä, joka olisi parempi katkaista ennen kuin pahempaa ehtii tapahtua.

”Jos lapsi ei suostu lähtemään kouluun, menemme hakemaan hänet. Pahimmassa tapauksessa äiti ei voi lapsen takia mennä töihin. Siitä tulee tuplavahinko. Kierre syvenee.”

Syvimmälle mieleen on painunut ekaluokkalainen Icehearts-poika, jota ei poikkeuksellisen väkivaltaisen käytöksen vuoksi päästetty oppitunneille. Turkka opetti häntä yksityisesti pari tuntia päivässä.

”Ruokalassa poika käveli suoraan jonon eteen. Hän katsoi oikeudekseen tehdä mitä huvittaa. Käskin pojan mennä jonon perälle. Hän katsoi suoraan silmiin ja sanoi, että vitut, minä otan ruokaa.”

Turkka astui pojan eteen. Poika paiskasi tarjottimen laseineen ja aterimineen seinään.

”Otin hänet kainaloon ja lähdin saattamaan jonon hännille. Sitten poika kävi päälle. Tunnin ja 45 minuuttia pidin kiinni tiukassa halausotteessa, en satuttanut. Opettajien naamasta näki, että ei niin olisi saanut tehdä. Oppilaat olivat tyytyväisiä, koska ne pelkäsivät tätä ekaluokkalaista.”

Seuraavana päivänä tapahtui jotain hämmentävää.

”Poika kysyi, tulenko hänen kanssaan jonottamaan. No tulen. Se ei ollut nöyrtymistä vaan ymmärryksen hetki. Näinkö täällä kuuluukin olla? Seisoimme yhdessä jonon hännillä. Kaikki tajusivat, että nyt on vähän parempi.”

Vastaavia kokemuksia on monilla muillakin Icehearts-kasvattajilla. Lapsen koko tulevaisuuden voi muuttaa yksi ainoa silmänräpäyksen mittainen hetki.

”Osoittamalla rakkautta väkivaltaiselle ja arvaamattomalle lapselle voit luoda tilanteen, jossa hän ajattelee, olisiko tämä aikuinen muutos elämässäni.”

Ruokajonossa rettelöineestä pojasta ei tullut varhaiseläkeläistä. Hänellä on osa-aikainen työpaikka maansiirtoyrityksessä.

Lue myös:

Iceheartsin Ville Turkka: Tyttöjen ja poikien ongelmien taustalla jämähtäneet sukupuoliroolit?

Syrjäytymisvaaran välttänyt Noora: ”Tärkeintä oli, että joku kuunteli ja välitti”

X