Joko alkoi laihduttaminen? Mieti vielä, sanoo syömishäiriöstä toipunut Virpi Hämeen-Anttila, joka vihaa erityisesti yhtä laihdutukseen liittyvää sanaa
Kun Virpi Hämeen-Anttila alkoi laihduttaa, aiheutti se ensin valtavan ylipainon, sitten syömishäiriön ja ongelmallisen suhteen ruokaan. Nyt kirjailija on tehnyt sovun kehonsa kanssa – ja kehottaa muitakin tekemään niin.
Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila kertoo, miten nuorena laihdutti ja sairastui syömishäiriöön. Suhtautumista ruokaan on pitänyt opetella läpi elämän.
Vuoden alku on otollista aikaa kaikenlaisten kuurien aloittamiselle. Naistenlehtien kannet julistavat muutosta ja terveempää elämää. Oli elämänmuutos sitten puettu miten kaunopuheiseen pakettiin tahansa, yleensä kyseessä on lopulta vain yksi asia: laihduttaminen.
Ennen laihdutusrupeamaa kannattaa kuitenkin miettiä hyvin tarkoin, mihin on ryhtymässä.
”Aika moni dieetti perustuu ruuan vihaamiseen ja itsensä syömisestä syyllistämiseen. Ruoka mielletään jotenkin pahaksi asiaksi ja kalori on paha. Mutta kalori on vain energian mitta, ja ruumis tarvitsee polttoainetta ja aivot rasvaa ja sokereita”, sanoo kirjailija ja tutkija Virpi Hämeen-Anttila.
Tutkijana Hämeen-Anttila on humanisti, erityisesti sanskritin kielen ja Intian historian ja kulttuurin asiantuntija. Ylipainoa koskevissa asioissa hän on sen sijaan vahva kokemusasiantuntija.
Hämeen-Anttilan juuri ilmestynyt omaelämäkerrallinen teos Paino – Miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa kertoo kirjailijan omasta kamppailusta painon, ruuan ja terveyden kanssa.
Kamppailu alkoi jo lapsena.
Sai lapsena käskyn laihtua ja hullut dieettiohjeet
Virpi Hämeen-Anttila aloitti laihduttamisen ensimmäisen kerran 13-vuotiaana, kun koululääkäri ilmoitti hänen olevan liikalihava. Varhaisteini-ikäiselle tytölle, käytännössä lapselle, ojennettiin lista kokonaan vältettävistä sekä rajoitettavista ruoka-aineista.
Täysin sallittuja olivat vain vesi, kahvi, tee ja mausteet.
Hämeen-Anttila teki työtä käskettyä. Rankan laihduttamisen seurauksena hänen suhteensa syömiseen häiriintyi vakavasti, ja painokäyrä kääntyi toiseen suuntaan. Parikymppisenä Hämeen-Anttila painoi yli 120 kiloa.
Silloin Hämeen-Anttilan oli jo pakko laihduttaa, koska hänellä alkoi olla vaikeuksia kävellä. Hän ryhtyi aiempaan tapaan mahdollisimman vähäkaloriselle dieetille. Lopulta hän rajoitti jopa nesteiden saantia.
”Vesikin muka lihotti, kun sitä tarpeeksi joi. Ajattelin harhaisesti, mikä on erittäin yleistä, kun laihduttaa, eivätkä siitä varoita muut kuin lihavuustutkijat.”
Laihtuneen vartalon sisällä voi olla sairas ihminen
Hulluuteen asti viedyn dieetin seurauksena Hämeen-Anttila sai kovia selkäkipuja ja päätteli niiden johtuvan munuaisista. Hän alkoi sen sijaan ahmia ja oksennella ja oli lopulta jo hyvin huonossa kunnossa. Vakavat oireet säikäyttivät, minkä ansiosta Hämeen-Anttila arvelee säästyneensä anoreksiaan ja bulimiaan sairastumiselta.
Mutta itse laihdutus, se oli toki onnistunut. Siitä saa nykyäänkin kovasti kiitosta muilta.
”Sanotaan, että oi, oletpa sä laihtunut, vaikka sen takana olisi täysin sairas ihminen, joka on sotkenut koko hormonitoimintansa ja jonka munuaiset on roskana”, Hämeen-Anttila lataa.
Hyvin vähäkalorisia dieettejä Hämeen-Anttila ei suosittele kuin pakkotilanteessa ja valvotusti sairaalaolosuhteissa, jos mikään muu ei auta.
”Kesti kauan, ennen kuin saatiin tietää vähäkaloristen dieettien ongelmista, ja nykyäänkään, jos sellaisia määrätään, ei puhuta mitään syömishäiriöistä. Oletetaan vain, että niiden riski on pieni.”
Vaikkei ihminen sairastuisi varsinaiseen syömishäiriöön, hänen suhteensa ruokaan voi vääristyä. Se voi haitata elämää merkittävästi. Hämeen-Anttila tietää sen, koska hän on vuosikymmenien ajan rajoittanut syömistään eri tavoin – silloinkin, kun siihen ei ole ollut mitään järkevää perustetta.
”Olen kirjoittanut tämän kirjan vertaisavuksi. Ottakaa ihmiset itsenne armollisesti. Elämää ei kannata tuhlata tähän. Nyt olen itse viisaampi, mutta kaikkien ei tarvitsisi juosta koko tätä pitkää polkua.”
Nainen, et kai ole päästänyt itseäsi repsahtamaan?
On yksi sana, jonka Hämeen-Anttila haluaisi poistaa kokonaan käytöstä.
Se on repsahdus.
Repsahtamisesta puhutaan silloin, kun ihminen ei pysy itselleen langettamallaan nälkäkuurilla. Toisin sanoen epäonnistuu, repsahtaa, on huono ja epäkelpo.
Repsahtaminen tuntuu Hämeen-Anttilan mielestä lisäksi jostain syystä koskevan erityisesti keski-ikäisiä naisia. He ovat olentoja, jotka päästävät itsensä repsahtamaan, millä luultavasti tarkoitetaan muutakin kuin ylipainoa.
Dieetin yhteydessä niin sanottu repsahtaminen ei kuitenkaan ole vain jollekin luuserille sattuva poikkeus vaan kaikkia koskeva sääntö. On todennäköistä ja inhimillistä, ettei ihminen pysty pitämään itseään kurissa, liian tiukalla kuurilla.
”Minulle ankarat dieetit aiheuttivat hillittömiä ahmimiskohtauksia. Ajattelin, että minulla on hyvä itsehillintä, ja sitten kun se romahti, se oli aina täydellinen romahdus”, Hämeen-Anttila sanoo.
Jos painoa täytyy pudottaa, siihen on Hämeen-Anttilan mukaan vain yksi tie: loputon kärsivällisyys ja kehon kuunteleminen. Ruokavaliota kannattaa tietenkin säätää terveellisemmäksi, syödä enemmän kasviksia ja harrastaa itselleen mieleistä liikuntaa, mutta äkkiliikkeet eivät kannata.
”Keho ei tykkää nopeista muutoksista. On naurettavaa luulla, että ihminen pystyisi hirveästi komentamaan kehoaan. Hormonit ovat niin voimakkaita.”
Tutkija ja kirjailija Virpi Hämeen-Anttila haluaisi romuttaa sen käsityksen, että ylipaino on aina terveysongelmien syy. © Ari Heinonen / Otavamedia
Kumpi on tärkeämpää, paino vai mielenterveys?
Laihduttamisen välttämättömyyttä osataan nykyään perustella fiksummin kuin ennen: ei puhuta enää niinkään ulkonäöstä vaan terveydestä, jopa kansanterveydestä.
Jo lievää ylipainoa pidetään terveysriskinä. Virpi Hämeen-Anttila haluaisi kuitenkin romuttaa sen käsityksen, että ylipaino on aina terveysongelmien syy.
Se voi olla pelkästään vääränlaisten elämäntapojen seuraus siinä missä elämäntapojen aiheuttamat sairaudetkin. Siksi pitäisi puhua ihmisen elämäntavoista, korjata niitä ja kysyä, miksi ihminen voi huonosti, eikä mennä kaikissa asioissa paino edellä ja antaa laihdutusohjeita.
Varsinkin jos ihminen on vain lievästi ylipainoinen, häntä ei Hämeen-Anttilan mielestä pitäisi patistaa dieetille.
Ensinnäkin ihmisen ”lievä ylipaino” on todennäköisesti todettu laskemalla hänen painoindeksinsä. Hämeen-Anttila muistuttaa, että painoindeksi on alun perin kehitetty tilastotieteessä isojen ihmismassojen luokitteluun, eikä se sovellu lainkaan yksilöiden terveyden arviointiin.
Ilman indeksejäkin kyllä näkee, jos ihminen on lihava, ja kehot ovat niin erilaisia, että todellisen ”normaalipainon” rajoja ei voi Hämeen-Anttilan mielestä oikein määritellä.
Ja toiseksi: onko parista ”liikakilosta” todella ihmiselle enemmän haittaa kuin siitä, että hänelle huomautetaan asiasta?
”Se vain edistää sitä, että ihminen ei ole tyytyväinen itseensä.”
Itsensä vihaaminen ei auta ketään vaan voi päinvastoin johtaa ongelmasyömiseen – ja lihomiseen.
Virpi Hämeen-Anttila: ”Siinä sitten pyytelet ulkonäköäsi anteeksi”
Ihmisten välillä epätoivoistakin tarvetta laihduttaa Virpi Hämeen-Anttila ei sinänsä ihmettele. Lihavuudella on edelleen niin voimakas stigma, ja Hämeen-Anttila kantaa sitä yhä normaalipainoisenakin.
”Olen stigmatisoinut vanhan hyvin lihavan itseni, ja aina kun tulee hyvin lihava ihminen vastaan, minun täytyy tehdä samat tietyt mentaaliset liikkeet, että älä mene tuohon ansaan ja ajattele noin. Se on vaistomainen ja koko ympäröivän yhteiskunnan ajatus, että herranen aika, miksi tuo ihminen ei laihduta itseään!”
Kun on kerran ollut todella lihava, sen aiheuttamista tunteista ei ehkä koskaan pääse kokonaan eroon.
”Minun on vaikea vieläkin hyväksyä itseäni. Tunne siitä, että ei kelpaa, jää päälle. Siinä sitten pyytelet koko elämäsi ajan ulkonäköäsi anteeksi.”
Lihavuudella on edelleen niin voimakas stigma, ja Virpi Hämeen-Anttila kantaa sitä yhä normaalipainoisenakin.© OM-ARKISTO