Virpi Suutarin ja Martti Suosalon kohtaaminen johti pitkään liittoon ja kolmeen lapseen: ”Toista ei saa pitää itsestäänselvyytenä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Virpi Suutarilla ja Martti Suosalolla on samanlainen käsitys moraalista.  ”Alvar osti itselleen hyvää omatuntoa kehottamalla Ainoa miesseikkailuihin.  Aika oli toinen, 20-luku oli ikäänkuin esi-60-luku, mutta me emme sallisi vastaavia vapauksia toisillemme”, Virpi sanoo.
Virpi Suutarilla ja Martti Suosalolla on samanlainen käsitys moraalista. ”Alvar osti itselleen hyvää omatuntoa kehottamalla Ainoa miesseikkailuihin. Aika oli toinen, 20-luku oli ikäänkuin esi-60-luku, mutta me emme sallisi vastaavia vapauksia toisillemme”, Virpi sanoo. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Kohtaaminen baaritiskillä sinetöi Virpi Suutarin ja Martti Suosalon tulevaisuuden. Syntyi kolme lasta, mutta myös jaettu intohimo taiteen tuottamiseen. Tarpeen tulleen kumpikin kysyy kriittisen kysymyksen.

Ohjaaja Virpi Suutarin, 53, uniin alkoi ilmestyä vieras mies. Puolisosta, näyttelijä Martti Suosalosta, 58, se meni jo liian pitkälle. Makuuhuoneeseen kolmas pyörä ei ollut tervetullut.

”Voisiko Alvar jo muuttaa meiltä pois”, Martti kysyi.

Toive toteutui, kun Virpi Suutarin neljän vuoden työ sai ensi-iltansa 4. syyskuuta. Dokumenttielokuva Aalto kertoo modernismin mestareiden, Alvar ja Aino Aallon luomasta muotokielestä, urasta ja Artekin kansainvälisestä menestyksestä, Alvarin loppuaikojen katkeruudestakin, mutta yhä paljon myös heidän keskinäisestä rakkaudestaan.

Aaltojen elämässä ei ollut erikseen työtä ja vapaa-aikaa. Virpi ja Martti tuntevat samoin.

”Työ sotkeutuu suloisesti kaikkeen”, sanoo Virpi.

”Se ruokkii uteliaisuutta ja intohimoa elämään”, lisää Martti.

Alvar Aalto saattoi olla aikakautensa tuotos, jonka mielestä vaimona Ainon ensisijainen tehtävä oli huolehtia hänestä. Arkkitehtityössä Aino oli silti hyvinkin tasavertainen.

”Alvar melkein aina korosti Ainon roolia teosten luomisessa, eikä ainakaan ole syypää, jos Ainon merkitys on hieman kadonnut Aaltojen saagassa”, Virpi kertoo.

Minkälainen roolitus on Suutari–Suosalon -perheessä?

Pomo ja todellinen pomo

Aalto-dokumentin on tuottanut Virpin ja Martin vuonna 2012 perustama tuotantoyhtiö. Oma yritys antaa taiteellista vapautta, kun projekteille hankitun rahan kohdentamisesta voi päättää itse.

”Halutessani hankkia jonkun vanhan, maltaita maksavan arkistofilmin riitti, että keskustelin siitä Martin kanssa. Hän kysyy aina kriittisen kysymyksen: onko meillä varaa tähän?”, kertoo Virpi.

Martti on yrityksen toimitusjohtaja, Virpi hallituksen jäsen.

”Minä olen pomo, mutta Virpi on sitä oikeasti”, Martti kiteyttää.

Todellisuudessa tarpeellisia kysymyksiä esittävät ja vastauksia antavat molemmat.

Kun koronapandemia keväällä alkoi, peruuntuivat Martin teatteriesiintymiset. Hän alkoi ideoida korvaavia työmahdollisuuksia.

Yksi idea oli ulkoilmaesitysten yhteyteen autosta hoidettava kahvilatoiminta. Virpi kehotti laskemaan, kuinka monta kahvikuppia pitää myydä ennen kuin siihen tarkoitettu auto on maksettu. Martti kävi kuitenkin katsomassa tarjottua ajopeliä.

Kauppoja ei syntynyt.

”Se oli niin huonokuntoinen, että olisi tarvittu ensin kymppitonni remonttiin.”

Haastattelupäivän yhteisellä aamulenkillä Martti ehdotti sirkusteltan ostamista. Virpi ei tyrmännyt hanketta. Sen sijaan hän kysyi, kuinka paljon sille on käyttöä muulloin kuin kesällä. Martti ymmärsi ytimen.

”Minulla lähtee ajatus helposti keulimaan. Virpi kannustaa, mutta myös muistuttaa tosiasioista.”

”Yrittäjyys pistää ottamaan vielä aiempaa enemmän vastuuta omasta tekemisestään”, sanoo Virpi.

”Luovilla taiteilijoilla yrittäminen muuttuu aika hauskaksikin, koska siihen tulee mukaan hulluus ja järjettömyys”, Martti kuvaa.

Yhden hankinnan hän on jo tehnyt: pienryhmille suunnattuja katuesityksiä varten telttarungon.

”Alvar Aalto oli komeljanttari, mikä tarkoittaa kiertävää esiintyjää, pilanlaskijaa ja puoli huijaria. Sellaisena pidän myös itseäni. Samaa meissä on myös se, etten koskaan voi olla varma, lähdenkö jostain kaupungista tervan ja höyhenien vai riemusaattueen kanssa.”

Jatkuva vuoropuhelu

Tyypillinen päivä alkaa näin: Virpi ja Martti heräävät aamulla kuuden–seitsemän aikaan. Martti pongahtaa sängystä samantien ja menee keittiöön valmistamaan aamiaista. Virpi saapuu sinne hieman myöhemmin, istahtaa pöydän ääreen, avaa Helsingin Sanomat ja lukee Martille ääneen tiivistettynä päivän kiinnostavimmat uutiset.

Sitten niistä keskustellaan.

Sekin on tavallaan työtä, kuten mielipiteiden vaihto luetuista kirjoista, katsotuista elokuvista tai jonkun taiteilijan valokuvista. Ismo Höltön mustavalkokuvateos Ihminen pääosassa on molempien ikisuosikki.

”Selailemme sitä toisinaan, puhumme 60-luvulla kuvatuista ihmisistä ja sitä kautta suvuistamme. Molempien työn perusta ovat havainnot ihmisestä”, Virpi sanoo.

Liittyvätkö kaikki puheenaiheet työhön?

”Voidaan me keskustella kodin remonttiasioistakin. Se ei ole työtä”, Martti huomauttaa.

”Ja minä kerron joka päivä vaivoistani. Nyt kiukuttelee issias, koska istuimme juuri 1 500 kilometriä autossa dokumentin lehdistökiertueella”, lisää Virpi.

Kumpaakin hymyilyttää. Huumorintajukin tuntuu olevan yhteinen. Siitä on etua, mutta se ei ole ainoa tekijä, joka on saanut rakkauden tunteen säilymään jo 26 vuotta.

”Toista ei saa pitää itsestäänselvyytenä, vaikka liitto olisi kuinka pitkä. Emme voi sulautua samaksi enkä koskaan pääse täysin Martin sisimpään. Joudun olemaan myös varpaillani, ja se on hyvä asia”, sanoo Virpi.

Marttikaan ei kykene ennakoimaan Virpin kaikkia mielenliikkeitä.

”En tunne Virpiä kokonaan enkä koskaan tule tuntemaan. Hän on mysteeri.”

Yksi yhteisen taipaleen perusta on myös vihkipapin neuvo.

Toisinaan projekteja on rahoitettava väliaikaisesti itse. ”Lähetin aina Martin maakuntaan esiintymään, kun piti päästä siirtymään seuraavaan työvaiheeseen”, kertoo Virpi.

Toisinaan projekteja on rahoitettava väliaikaisesti itse. ”Lähetin aina Martin maakuntaan esiintymään, kun piti päästä siirtymään seuraavaan työvaiheeseen”, kertoo Virpi. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Valtava voima

Virpi oli 27- ja Martti 32-vuotias, kun he sattuivat samaan aikaan ravintola Manalan baaritiskille Helsingissä elokuussa vuonna 1994. Martti tarjosi Bloody Maryn ja sen jälkeen suudelman. Parin kuukauden kuluttua Virpi matkusti Rovaniemelle kertomaan äidilleen, että oli tavannut elämänsä miehen ja odotti tämän lasta.

”Äiti oli aika järkyttynyt ja huolissaan. Hän sanoi kauhistuneena, että ei ollut Jurkankaan lapsilla kenkiä.”

Virpin mielessä ei ollut epäilystä.

”Tiesin kohdatessamme, että meni syteen tai saveen, Martti on elämäni rakkaus. Olin aiemmin ajatellut, että keskityn yksinomaan uraan enkä tee lapsia. Kuitenkin toive yhteisistä lapsista syntyi melkeinpä heti. Se oli valtava voima, jota ei voi järjellä käsittää.”

Äidinkin mielikuva näytösten jälkeen baarissa notkuvasta huithapelista romuttui, kun hän tutustui Marttiin.

Avioliitto solmittiin heinäkuussa 1998, kun esikoispoika Iivari oli kolmen vanha. Seuraavana vuonna syntyi Siiri ja vuonna 2005 Aino.

”Meillä ei ole eletty minkäänlaista taiteilijaelämää, vaikka arki kolmen lapsen kanssa onkin ollut jonkinlaista kaaosta. Lapsemme ovat kuuluisia siitä, että heillä oli aina eri paria olevat sukat jaloissaan päiväkodissa”, Virpi kertoo.

Koulukuvia katsoessa on mietitty, että ehkä niihin olisi voinut pyntätä lapset astetta parempiin asuihin. Vuosi toisensa jälkeen etukäteen ilmoitetut kuvauspäivät jotenkin vain unohtuivat.

Minkälaisia jälkiä taiteellisista vanhemmista on jäänyt lapsille? Virpi kertoo muusikkona toimivan esikoispojan perheen saarimökillä järjestämästä biisileiristä.

”Siellä joogattiin, syötiin kasvisruokaa ja tehtiin töitä pienryhmissä. Ihmettelimme, että mikä näitä nykynuoria vaivaa. Eivätkö he osaa tehdä tai sanoa mitään paheellista? Nuoret ovat fiksumpia kuin me aikoinaan olimme. Toisaalta tämän ajan ylenpalttisessa poliittisen oikeaoppisuuden ilmapiirissä on jotain pikkuisen ärsyttävääkin”, Virpi sanoo.

Hän lisää aikanaan Tove Janssonilta kuulemansa viisauden:

”Pieni ilkeys tekee välillä terää.”

Papin sanat

”Meidän pieni paratiisimme, turvasatamamme.” Niin Virpi ajatteli, kun hän Martin kanssa saapui dokumentin lehdistökiertueelta kotiin illan hämärtyessä.

Mansardikattoinen talo Helsingin Tapanilassa on yhdessä suunniteltu sekä Martin setänsä ja vanhempiensa kanssa vuonna 2000 rakentama.

”Talosta oli tullut vuosien kuluessa itsestäänselvyys, mutta keväällä rakastuimme siihen uudelleen. Kun oli pakko viettää aikaa kotona, aloimme jälleen nähdä ja ihailla yhdessä mietittyjä yksityiskohtia”, Martti kertoo.

”Pystyn sopeutumaan mihin tahansa, missä Virpillä on hyvä olla ja lapsilla kivaa, koska sitä myötä minullakin on.” – Martti Suosalo

Virpin mielessä tosin siintää uusi rakennusprojekti. Iän myötä ja lasten itsenäistyessä on kasvanut halu yksinkertaistaa ympäristöä.

”Kun olitte nuoria, teitä kiinnosti kaikki vanhanaikainen. Nyt kun olette vanhoja, olette kiinnostuneita modernista”, Virpi siteeraa Aino-kuopusta.

”Se on hyvin kiteytetty.”

Martti ei ylläty, jos koti jonain päivänä vaihtuu toiseen.

On oikea hetki kerrata Marttiin alttarilla vaikutuksen tehneet papin sanat: Kilvoitelkaa siitä, kumpi pystyy palvelemaan toista enemmän.

”Jotkut ovat toisia enemmän johtajia ja toisille palveleminen on luontaista. Virpi on innoittava ja pitänyt huolen siitä, että elämämme on ollut hyvin vaihtelevaa. Hän saa usein ideat, joita lähdemme toteuttamaan.”

Yksi esimerkki on Turun saaristosta kaksi vuotta sitten hankittu kesämökki.

”Olimme päättäneet, ettemme ikinä osta mökkiä, koska molempien vanhemmilla on sellaiset pohjoisessa. Yhtäkkiä Virpi sanoi, että mökki hankitaankin. Ilman muuta, vastasin minä. Pystyn sopeutumaan mihin tahansa, missä Virpillä on hyvä olla ja lapsilla kivaa, koska sitä myötä minullakin on.”

Lue myös: Näyttelijä Martti Suosalo oli asunnoton 1980-luvun lopulla: ”Kun ei ollut kämppää, asuin milloin missäkin”

Lue myös: Suosikkinäyttelijä Martti Suosalo: ”Vanhempani ovat tunnustaneet pohtineensa, että mitä tuosta oikein tulee”

Ainon rooli Alvarin rinnalla sykähdyttää

Elokuva Aalto alkaa inhimillisesti Alvarin kirjoittamalla kirjeellä vaimolleen Ainolle ja kirjeeseen elokuva myös päättyy. Jokainen suomalainen tietää jotain Aallosta, mutta harva tietää sen enempää – ainakaan Ainosta.

Myös Virpi Suutari halusi sivistää itseään ottamalla selvää, kuka oikeastaan oli se arkkitehtisankari, josta hänen kotikaupungissaan Rovaniemellä usein puhuttiin ja jota hän itsekin on ihaillut.

Elokuvaa katsoessa yllättyy siitä, miten kansainvälinen arkkitehti Aalto oli. Yllätys on myös se, miten merkittävä rooli Ainolla on ollut miehensä rinnalla. Yhdessä he loivat ihmisenkokoista arkkitehtuuria.

Erityistä kiitosta ansaitsee elokuvan äänimaailma, kiehtova musiikki ja muut äänet. Alvarin kirjeiden lukijaääni sopii hyvin Martti Suosalolle kuin myös Ainon Pirkko Hämäläiselle.

Aalto, ensi-ilta elokuva­teattereissa alkaen 4.9.

Eeva Tala

X