Viva-lehti: Riitta Uosukainen kertoo rakkaudesta Topin muistisairauden varjossa: ”Jäljellä on huumori ja hellyys”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Riitta ja Toivo Uosukainen
”Rakkaus on pitkämielinen”, sanoo Riitta Uosukainen miehensä Topin rinnalla. Tosirakkaus kestää vaikeatkin elämänvaiheet. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Riitta ja Toivo Uosukainen ovat olleet yhdessä yli puoli vuosisataa. Vaikka vanheneminen ja sairastaminen muuttavat parisuhteen luonnetta, rakkaus säilyy.

Toivo Uosukainen, 78, painaa suukon vaimonsa Riitta Uosukaisen, 77, otsalle. Vaikka hän suukottaa valokuvaajan ehdotuksesta, hetkessä ei ole lavastuksen tuntua. Siinä on aitoa lämpöä ja läheisyyttä.

Riitta liikkuu kotipihallaan Imatran Raution kaupunginosassa varovasti kepin kanssa. Hän koskettaa pihan perällä kasvavan tammen runkoa. Se on hänen voimapuunsa – istutettu taimena vuonna 1980, kun talo valmistui.

Topi heittää huulta. Seuramies hän on edelleen, vaikka muisti tekeekin tepposiaan.
Uosukaisten rakkaus on kestänyt vuosikymmenestä toiseen. 50-vuotishääpäiväänsä he viettivät vuosi sitten kesällä. Intohimo on muuttanut muotoaan, jäljellä on rakkauden vankka ydin.

”Rakkaus on. Se yksinkertaisesti on. Se on lämpöä, läheisyyttä, periksiantamattomuutta. Me emme hellitä”, sanoo Riitta.

Tätä elämänvaihetta ei osattu odottaa

Raamatussa kirjoitetaan, että tulevat ne vuodet, jotka eivät miellytä. Riitan mukaan avioparilla on menossa sellainen elämänvaihe, jota ei todellakaan osattu odottaa.

Lyhyessä ajassa on tapahtunut monta mullistusta. Vuonna 2016 Topilla diagnosoitiin muistisairaus. Kaksi vuotta myöhemmin Riitta kaatui eduskunnassa niin pahasti, että liikkuminen on yhä hankalaa. Vuosi sitten koitti uusi murhe: Riitan Rauni-siskon puoliso menehtyi syöpään.

Topin muistisairaus ilmeni yllättäen, kuin tietyllä kellonlyömällä. Riitta oli Eduskunnassa vierailulla ja oli sovittu, että Topi hakee hänet. Riitta näki ikkunasta, että Topi on autoineen jo paikalla. Mutta kun hän meni ulos, miestä ja autoa ei ollut enää missään.

”Törmäsin vielä pääministeri Juha Sipilään, joka kysyi, mitä kuuluu. Sanoin, että kauhean hyvää, mutta mie olen hävittänyt mieheni. Naurettiin sitä yhdessä.”

Topi ja auto löytyivät pariskunnan Munkkiniemen kodista.

”Hän olikin päättänyt lähteä kotiin, kun minä viivyin liian kauan.”

Sellainen käytös ei ollut lainkaan Topin tapaista. Uosukaiset menivät heti muistitestiin.

”Otimme diagnoosin asiallisesti ja huumorintajuisesti, vaikka silloin ei kyllä naurattanut. Mutta tyypilliseen karjalaisen optimistiseen tapaan ajattelimme, että kun menee oikein huonosti, ei voi kuin nauraa.”

Lääkitys aloitettiin heti, eikä sairaus ole edennyt vielä edes keskivaikeaan vaiheeseen.

”Topi on hyvässä kunnossa ottaen huomioon, että hän on sairastanut jo kolme vuotta.”

Riitta Uosukainen

”Meillä on jäljellä yhteisyys, huumori ja hellyys”, Riitta sanoo. Pekka Nieminen / Otavamedia

Kiukun paikka

Kun Riitta kaatui maaliskuussa 2018 hengenvaarallisesti eduskunnan uusissa kaiteettomissa portaissa, hän sai ruhjeita ja haavoja kasvoihin, hiusmurtumia luihin ja kovan tärskyn selkään.

Hiusmurtumat luutuivat hiljalleen, mutta Riitta kärsii yhä kivuista nivusissa, ja liikkuminen on vaikeaa.

”Kaikki olisi mennyt loistavasti, jos en olisi satuttanut itseäni. Se sekoitti koko meidän elämämme.”

Olohuoneen lattialla on kahvakuula, jumppapallo ja piikkimatto. Niiden avulla Riitta jumppaa. Hän käy myös kuntoutuksessa.

Riitta naurahtaa, että hän on huono potilas. Liikunnallisen ja aktiivisen ihmisen on vaikea sopeutua tilanteeseen, jossa oma kroppa ei toimikaan jouhevasti. On pidettävä keppi apuna, otettava tukea, liikuttava varoen.

”Nykytilanne tuntuu pirulliselta, ja olen hurjan kiukkuinen. Onhan karjalaisvaimolla hyveitä, mutta kärsivällisyys ei ole niistä päällimmäisenä. Minua sieppaa se, etten voi tehdä asioita yhtä nopeasti kuin ennen.”

Uosukaiset eivät ole kuitenkaan sitä sorttia, että he jäisivät vatvomaan tapahtuneita.

Eteenpäin mennään.

Yhdessä lukioikäisistä asti

Riitta ja Topi ovat olleet yhdessä siitä lähtien, kun lukioikäisinä rakastuivat.

”Tämä meidän suhteemme on symbioosi. Ja nyt vielä enemmän: missä minä olen, siellä on Topikin.”

Vuonna 1968 vietetyt häät olivat pienet ja asialliset. Riitta oli pukeutunut ompelemaansa klassiseen silkkivillapukuun, hääkimpussa tuoksuivat valkeat liljat. Huntua Riitta ei halunnut, sillä se olisi ollut hänen mielestään älyllisesti alentavaa.

Mihin hän Topissa rakastui?

”Hän oli minun verilleni sopiva, ja minä hänen. Me sovimme yhteen silloin ja me sovimme yhteen nyt. Meillä on aina ollut äärettömän hyvä katsekontakti. Topin katse tukee, ymmärtää ja tarvittaessa kritisoi. Jos olen jossakin esiintymässä, tiedän Topin katseesta heti, miten minulla menee. Hän on tukenut minua aina kaikessa, hulluimmissakin hankkeissa.”

Yhtäkkiä Riitta muistaa erään kohtauksen vuosien takaa. He olivat Topin kanssa ajelulla – heillä oli tapana käydä ajeluilla, koska se oli keino päästä olemaan kahdestaan – ja keskustelivat rakkaudesta.

”Mitä se rakkaus oikein on? minä tivasin dramaattisesti. Topi sanoi, että katso Nykysuomen sanakirjasta. Minua naurattaa se repliikki edelleen. Se oli hirveän hyvin sanottu.”

Läheiset entistä läheisimmiksi

Uudessa elämäntilanteessa läheiset ovat tulleet entistä läheisemmiksi. Imatralla asuvasta Rauni-siskosta on ollut iso apu. Uosukaisten poika Antti ja hänen vaimonsa Marlene työskentelevät lääkäreinä Helsingissä. Ja 14-vuotias lapsenlapsi Sofia on suuri ilo.

”Sofia on ruotsinkielinen, mutta kun hän tulee Imatralle, mie ja sie alkavat taipua suussa heti. Suurin onnenhetkemme on se, kun saamme Sofian tänne. Hän on niin ihana, ja osaa käsitellä vaaria juuri oikein.”

Ystävät ovat auttaneet käytännön asioissa, kuten kuljettamalla Uosukaisia paikasta toiseen. Topi menetti sairauden vuoksi ajokorttinsa, eikä Riitta kyennyt loukkaannuttuaan auton rattiin. Nykyään hän voi jo ajaa. Se luonnistuu hyvin, vaikka hän istui vuosikausia virka-auton takapenkillä.

Riitta ja Toivo Uosukainen

”Topi on minun verilleni sopiva, ja minä hänen. Me sovimme yhteen silloin ja me sovimme yhteen nyt.” Pekka Nieminen / Otavamedia

”Meidän kauppareissumme ovat aina niin hauskoja, kuin cocktailkutsuja! Kaikki tulevat juttelemaan”, Riitta kertoo.

Ystäviä on myös eduskunta-ajoilta. Erityisen läheisiä ovat Eva-Riitta Siitonen ja Aino Suhola.

”Eva-Riitan kanssa olemme jutelleet paljon nyt, kun hän elää raskaita aikoja. Ja Aino Suhola on arkiläheinen, jonka kanssa voi puhua mistä vain. Vaikka siitä, miten joutuu olemaan väijyssä, kun puoliso sairastaa muistisairautta. Pitää olla valppaana, että mitä tapahtuu, vaikkei tapahtuisikaan mitään.”

Uosukaisten elämästä ovat tosin kiinnostuneita muutkin kuin ystävät.

”On sellainen ilmiö kuin pahansuopuus ja juorun jumalattaret. He kulkevat ympäriinsä pohtimassa ja kyttäämässä sitä, että mitä ne tekee ja millä tavalla. Se, että ihmiset jaksavat juoruta, on ollut minulle kerta kaikkiaan pettymys.”

”On raskasta antaa rukkasia”

Kasa hopean- ja kullansävyisiä korkokenkiä odottaa samppanjan kylmennysastiassa Uosukaisten aulassa. Vuosikausia Riitta kulki pelkissä korkkareissa. Nyt niistä on pitänyt luopua.

Vanheneminen merkitsee luopumista vähän kerrassaan kaikesta kauniista: kengistä, kesämökistä ja menoista ympäri maan; nuoruuden kauneudesta, terveydestä ja voimasta.

Mutta Riitta ei sure eikä pelkää. Ei sinne päinkään. Hän katsoo vakavasti silmiin ja sanoo: ”Älä pelkää. Älä ikinä pelkää.”

Riitta ja Topi elävät yhä aktiivista elämää: käyvät teatterissa, konserteissa ja tapaavat ystäviä. Kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin esiintymään satelee niin, että Riitan on joskus pakko sanoa ei.

”On raskasta antaa rukkasia. Olen 15 erilaisen järjestön kunniajäsen. Veteraanit minä hoidan loppuun asti, menen vaikka klonkaten kepillä. Karjalaseurojakaan en jätä, sillä karjalaisuus on osa minua.”

Riitta tietää, että he ovat onnekkaita. Kommunikaatio Topin kanssa toimii, eikä puoliso tarvitse apua päivittäisissä toimissaan. He laittavat edelleen ruokaa yhdessä, katsovat televisiota ja haukkuvat nuoria naistoimittajia, jotka ”kiekuvat”.

”Vanheneminen tekee sen, että Topi on tullut entistä läheisemmäksi. Olen iloinen, että kirjoitin aikoinani Liekinvarren ja ylistin avioliiton erotiikkaa. Meillä on jäljellä yhteisyys, huumori ja hellyys. Hellyys on koskettamista. Suukkojen lisäksi sitä, että pitää toisesta kiinni ihan konkreettisesti kädestä, olkapäästä, joka paikasta.”

”Me olemme Topin kanssa eläneet niin vahvan elämän, että kyllä jostakin on jo aikakin luopua. Kuten Katri Vala kirjoittaa: ”Onhan kukittu kerta!” Totisesti on kukittu.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 9/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X