Hiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisen Ville-leski rakentaa elämää 10-vuotiaan tyttären kanssa: ”Puristava suru on muuttunut haikeudeksi”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ville Nousiainen
Kun pahin on helpottanut, Ville on oivaltanut myös sen, että tämä on totta. Mona-Liisa ei tule takaisin. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Ville Nousiainen rakentaa hiihtouran jälkeistä elämää ja keskittyy tyttäreensä. Puolison, maastohiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisen, kuolemasta on runsas vuosi. Puristava suru on muuttunut sen tajuamiseksi, että Mona-Liisa on poissa nyt ja aina.

Ville Nousiainen, 36, kertoo lempipuukseen männyn. Usein Villen mieli rauhoittuu, kun hän vain istuu olohuoneessa tai terassilla ja katselee kotiaan ympäröiviä, korkeuksiin nousevia honkia.

Menneet kaksi vuotta ja neljä kuukautta ovat olleet raskas taival. Villen puoliso, maastohiihtäjä Mona-Liisa Nousiainen sai kesäkuussa 2018 tietää sairastavansa parantumatonta aggressiivista vatsasyöpää. Runsaan vuoden kuluttua Mona-Liisa menehtyi. Ville ja nyt 10-vuotias Isabella-tytär jäivät kahdestaan jatkamaan elämää perheen omakotitaloon Valkealaan.

Ville Nousiainen puhuu rauhallisesti ja harkiten. Pinnan alla on suuria tunteita, mutta niitä ei näytetä ulkopuoliselle.

”Jos minun pitäisi kuvailla surua nyt, niin ehkä se on enemmänkin haikeutta. Enää ei tule sellaisia oloja, että puristaisi rintaa ja ahdistaisi hirveästi”, Ville Nousiainen kertoo.

Kun pahin on helpottanut, Ville on oivaltanut myös sen, että tämä on totta. Mona-Liisa ei tule takaisin.

Tennis on nyt Villen henkireikä

Ville ja Mona-Liisa lopettivat hiihtouransa samaan aikaan keväällä 2018. Nyt Villen päivät täyttyvät hierojaopinnoista sekä valmentamisesta, jota hän tekee Kalle Lassilan kanssa perustamassaan Koutsi365-yrityksessä.

Lisäsäpinää on tuonut uuden yritystoiminnan valmistelu – Ville on kumppaneineen puuhaamassa maastohiihdon erikoisliikettä Espoon Oittaalle.

”Päiväni vaihtelevat paljon. Opiskeluihini kuuluvat hieronnat rytmittävät aikataulua jonkin verran, mutta muuten voin rakentaa päiväni melko vapaasti. Valmennushommia teen tietokoneella ja niitähän voin tehdä vaikka autossa, kun odottelen Isabellaa harrastuksista.”

Ville Nousiainen miettii, että aloittavan yrittäjän on turha odottaa, että rahasampo löytyisi heti. Pikkuhiljaa syntyy hyvää.

Ennen Mona-Liisan kuolemaa Ville valvoi hänen vierellään monta yötä ja päivää putkeen.

Ennen Mona-Liisan kuolemaa Ville valvoi hänen vierellään monta yötä ja päivää putkeen. © Tommi Tuomi/Otavamedia

”Tykkään omasta vapaudestani. En osaa laittaa sille rahallista arvoa. Arvostan sitä, että arki on mukavaa, ja että voin pelata vaikka kesken päivän muutaman tunnin tennistä, jos siltä tuntuu.”

Koko Nousiaisten takapiha on yhtä tenniskenttää. Tenniksen piti olla Mona-Liisan ja Villen yhteinen juttu hiihtouran loputtua. Nyt siitä on tullut Villen henkireikä.

”Ihan parasta on, kun pääsee naapurin kanssa lyömään palloa. Siinä on pakko keskittyä täysillä, eikä ajatus voi lähteä harhailemaan.”

Äidiltä kirjeitä Isabellalle

Legot ovat levällään olohuoneen lattialla. Ville naurahtaa, että Isabella on taas innostunut rakentelemaan. Nyt tyttö on koulussa, ja talossa hiljaista.

Läpi kaiken tuskan Mona-Liisalle ja Villelle oli selvää, että Isabella on tärkein. He halusivat tytön elämän jatkuvat mahdollisimman tavallisena äidin sairastamisen ajan ja kuoleman jälkeen. Ennen kuolemaansa Mona-Liisa kirjoitti Isabellalle myös kirjeitä tämän tuleviin elämänvaiheisiin.

”Isabella on ykkösprioriteetti. On tärkeää, että hän pärjää koulussa ja voi harrastaa monipuolisesti. Minun tehtäväni on antaa hänelle eväitä tähän.”

Isabella käy Kouvolassa liikuntapainotteista koulua, ja illat täyttyvät harrastuksista. On viulunsoittoa, telinevoimistelua, tennistä, kuvataidekoulua.

”En halua sääliä vaan toivon, että ihmiset suhtautuisivat minuun ihan normaalisti. Toisaalta, en itsekään tietäisi, mitä sanoa, jos joltain tutulta kuolisi vaimo.”

Ville ei koe yksinhuoltajan arkea raskaana. Lastenhoitoapuakin on saatavilla. Villen vanhemmat asuvat Kouvolassa, ja Mona-Liisan vanhemmat tulevat tarvittaessa Rovaniemeltä asti avuksi.

”Muun muassa valmennusleirien aikana olen tarvinnut isovanhem­pien apua. Viime syksynä en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin ollut Isabellasta erossa useamman päivän. Nyt se ei enää tunnu niin pahalta.”

Leski-sanaa Ville karsastaa. Hänestä se kuulostaa karulta.

”En halua sääliä vaan toivon, että ihmiset suhtautuisivat minuun ihan normaalisti. Toisaalta, en varmaan itsekään tietäisi, mitä sanoa, jos joltain tutulta kuolisi vaimo. Siitä olen kiitollinen, että kukaan ystävistä ei ole jättänyt, vaikka asia on näin vaikea.”

Ville ei ole tarvinnut ammattiapua surun työstämiseen. ”Aina voin jutella jonkun läheisen tai ystävä kanssa, jos siltä tuntuu.”

Ville ei ole tarvinnut ammattiapua surun työstämiseen. ”Aina voin jutella jonkun läheisen tai ystävä kanssa, jos siltä tuntuu.” © Tommi Tuomi/Otavamedia

Mona-Liisan ja Villen iso rakkaus

Se oli ystävyyttä, joka kypsyi rakkaudeksi. Mona-Liisa ja Ville tutustuivat toisiinsa jo nuorten maajoukkueessa vuonna 2002. Hiihtoliiton kisa- ja leirimatkoilla lentokoneen paikat jaettiin aakkosjärjestyksessä; Malvalehto ja Nousiainen istuivat usein vierekkäin.

”Siihen aikaan ei ollut kännykkähuvituksia, kuten nykyään, kun jokainen istuu kuulokkeet korvillaan omassa kuplassaan. Pitkien lentojen aikana tuli juteltua paljon vieruskaverin kanssa.”

Vuonna 2008 Davosin kisareissulla hiihtojoukkue vietti yhteistä pizza- ja baari-iltaa. Sinä yönä Ville ja Mona-Liisa jättäytyivät muusta joukosta jälkeen hotellille palatessa.

”Rakastuin Mona-Liisan iloisuuteen ja heittäytymiskykyyn. Hän oli tosi sinut itsensä kanssa ainakin minun seurassani.”

”Siitä se pikkuhiljaa kevään aikana eteni. Rakastuin Mona-Liisan iloisuuteen ja heittäytymiskykyyn. Hän oli tosi sinut itsensä kanssa ainakin minun seurassani. Ja olihan hän todella näyttävä ja kaunis nainen.”

Suhde eteni varovasti, sillä Ville oli sen alkaessa vielä kihloissa toisaalla.

”En ole mikään seuranhakija enkä ihminen, joka rakastuu helposti. Monalle ja minulle oli selvää, että kun aletaan seurustella, niin sitten se on vakavaa ja voidaan miettiä perheen perustamistakin.”

Mona-Liisan ja Villen suhdetta on kuvailtu isoksi rakkaudeksi. Se oli kahden temperamenttisen persoonan liitto, jossa saatettiin huutaa toinen toiselle naama punaisena, ja sekuntia myöhemmin kaikki oli hyvin.

Ville ja Mona-Lisa Nousiainen

”Monan kuoleman jälkeen mikään asia ei oikeastaan voi enää järkyttää tai jännittää minua. En hirveästi stressaa asioista ja olen myös sallivampi”, pohtii Ville Nousiainen. © Kari Hautala/Kuvaryhmä/SKOY

Monta rautaa tulessa

Seurasi paljon ihania, mutta myös raskaita asioita.

Vuonna 2010 syntyi Isabella. Hän kärsi synnynnäisestä sydänviasta, jonka takia jouduttiin viettämään pitkiä aikoja sairaalassa. Kun Isabella oli 5-vuotias, hänelle tehtiin toimenpide, jossa lisälyöntejä aiheuttanut johtorata jäädytettiin.

Samana vuonna, kun Isabella syntyi, alkoi talonrakennus lahjatontille Valkealaan. Vuonna 2011 perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiin.

”Aika monta rautaa oli tulessa. Isabellan sairastaminen oli se rankin. Viimeistään silloin tajusi, että on tärkeämpiäkin juttuja kuin hiihto ja urheilu.”

Mona-Liisa ja Ville päättivät, että Isabella hoidetaan kotona. Yksi syy tähän oli se, että näin he välttyisivät päiväkodeissa kiertäviltä flunssilta. Isabella kulki mukana myös leirimatkoilla seuranaan joku isovanhemmista.

Nyt nuo vuodet tuntuvat todella arvokkailta, sillä perhe sai viettää paljon aikaa yhdessä.

Vuonna 2015 Mona-Liisa ja Ville menivät naimisiin. He tekivät sen lomamatkalla Las Vegasissa, koska eivät jaksaneet isoja häitä koti-Suomessa.

Villeä hymyilyttää vieläkin, kun hän muistelee hääpäivää.

”Ostimme netistä paketin, johon kuului vihkiminen, hääpuvut, kukat, samppanjat, valokuvaus ja limusiiniajelu. Vaatteet olivat väärää kokoa: Monan puku oli liian pieni ylhäältä ja minun housunlahkeeni liian ly­hyet. Kappelin työntekijä sanoi, että no problem ja ratkoi lahkeiden saumat auki.”

Mona-Lisa Nousiainen

Mona-Lisa voitti urallaan kolme kultaa nuorten MM-kisoista. © LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

”Kauheimmistakin asioista voi tulla normaaleja”

Koulujen kevätjuhlia vietettiin aurinkoisessa säässä vuonna 2018. Mona-Liisa ei päässyt Isabellan juhliin, sillä hän oli sairaalassa vatsalaukun tähystyksessä.

Mona-Liisa oli kärsinyt epämääräisistä oireista, kuten haponnoususta ja hengenahdistuksesta, jo pitkään. Vatsaa oli tähystetty aiemminkin, mutta mitään ei ollut löytynyt. Lääkärit sanoivat oireiden johtuvan närästyksestä ja astmasta.

Kisakauden päätöslomamatkalla Floridassa Mona-Liisalla oli kuitenkin ollut pahoja nielemisvaikeuksia ja siksi hän oli hakeutunut taas kerran tutkimuksiin.

Matkalla kevätjuhlista kotiin Villen kännykkä hälytti. Tutkimuksissa oli löytynyt jotakin, ja Mona-Liisa oli saanut lähetteen Helsinkiin.

”Silloin alkoi pelottaa. Epätietoisuutta kesti viikon, pari. Ensin ajateltiin, että se voisi olla lymfooma, jonka ennuste on suht´ hyvä. Mutta sitten tuli tieto, että tauti oli pahin mahdollinen.”

Lääkärit antoivat tylyn ennusteen: Mona-Liisalla olisi elinaikaa vuosi, ehkä kaksi. Viisi vuotta olisi jo suoranainen ihme. Isabellalle vanhemmat kertoivat asiasta heti, kun diagnoosi oli varma.

Miten sellaisen tiedon kanssa voi oikein elää?

”Alussa tuntui, että se, mitä tapahtuu, ei ole totta vaan pahaa unta. Mutta sitten kaikkeen tottui, sillä kauheimmistakin asioista voi tulla normaaleja.”

”Kaikesta huolimatta me hymyilimme ja nauroimme paljon sen viimeisen vuoden aikana. Ensimmäistä kertaa meillä oli tilanne, että saimme tehdä mitä huvittaa. Kesä 2018 oli tosi lämmin ja iltaisin pyöräilimme usein läheiselle järvelle uimaan. Yritimme olla positiivisia: ajattelimme, että Mona on nuori ja vahva ja jaksaisi taistella syöpää vastaan.”

Ville myös rakensi samaan aikaan valmennusalan yritystään. Se auttoi viemään ajatukset hetkeksi pois.

Siitä Ville on kiitollinen, että he eivät tienneet vuoden olevan heidän viimeisensä. Keväällä 2019 syöpälääkitykset lopetettiin. Heinäkuun lopussa Mona-Liisa kuoli kotonaan Ville ja Isabella vierellään.

Ville sanoo, että tilanne oli toivoton ja kuolema tavallaan helpotus. Silti hän toivoi, että olisi voinut vain istua Mona-Liisan vieressä ja kuunnella tämän hengitystä.

Ville Nousiainen

Nousiaisilla on alakerrassa tilava kodinhoitohuone. Ville naurahtaa, että Isabella ei anna hänen enää viikata vaatteita. ”En kuulemma osaa.” © Tommi Tuomi/Otavamedia

Iloisia muistoja – ”Pyrin pitämään mieleni virkeänä”

Nousiaisten olohuoneessa on kaksi isoa kehystettyä valokuvaa Mona-Liisasta.

Ramsaussa vuonna 2006 otetussa värikuvassa Mona-Liisa hymyilee kujeilevasti ja aurinko valaisee hänen kasvonsa. Mustavalkokuva on otettu lähilammella kaksi viikkoa ennen Mona-Liisan kuolemaa. Hänen päässään on kukkaseppele ja kasvoilla hymy, joka ulottuu silmiin asti.

Ville sanoo, että hän ei ole katkera. Kenelle tai mille hän edes olisi, hän kysyy.

”Pyrin pitämään mieleni virkeänä. Jos olisin pahasti katkera, se vaikuttaisi omaan käytökseeni ja sitä kautta Isabellaan ja hänen käyttäytymismalleihinsa. Hänellä on vielä pitkä elämä edessään.”

Jossitteluakaan Ville Nousiainen ei harrasta. Mona-Liisan auttamiseksi tehtiin kaikki mahdollinen.

”Jos syöpä olisi löydetty aiemmin, hän olisi voinut saada hieman lisää elinaikaa, mutta ei se olisi silti häntä pelastanut.”

Ville ja Isabella juttelevat Mona-Liisasta lähes päivittäin. Nykyään Isabella tykkää muistella arkisia asioita, kuten sitä, miten äiti naputti käsienpesusta. Jos tytölle tulee suru, niin sitten istutaan lähekkäin, ja isä lohduttaa.

Viime aikoina Villen mieleen on noussut yhä enemmän iloisia muistoja Mona-Liisasta. Hauskimmat tilanteet liittyvät siihen, että kumpikin oli huono häviäjä – varsinkin toisilleen.

”Eräällä leirireissulla Mona oli saanut yatzyssa tosi hyvä tuloksen, mutta minä pistin hieronnasta tultuani paremmaksi. Se ketutti Monaa niin, että hän ei malttanut käydä nukkumaan vaan pelasi niin kauan, että sai paremman tuloksen kuin minä. Mutta kyllä hän oli aamulla väsynyt”, Ville virnistää.

Ja kerran Mona-Liisa heitti Villeä Monopolin nopilla päähän. Niin kovasti häntä harmitti häviö.

Sellaisena Ville haluaa Mona-Liisan muistaa.

Lue myös: Urheilutoimittaja Laura Arffmanilla suurten tunteiden vuosi – Kirjoitti syöpään menehtyneen maastohiihtäjän Mona-Liisa Nousiaisen elämästä kirjan

X