Yleisö ei ole kääntänyt Jari Sillanpäälle selkäänsä siviilielämän ongelmista huolimatta – Tangomarkkinoilla keikka piti vetää istuen

Lonkkaleikkauksesta huolimatta Jari Sillanpää sai kehuja lääkäriltä lihasmassastaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jari Sillanpää on toipunut hyvin toukokuun lopussa tehdystä lonkkaleikkauksesta. ”Sohvatreeni on pitänyt lihakset kunnossa”, hän naureskeli.

Lonkkaleikkauksesta huolimatta Jari Sillanpää sai kehuja lääkäriltä lihasmassastaan.
Teksti:
Raija Vesala

Seinäjoen Tangomarkkinat saivat lavalle Jari Sillanpään, joka joutui istumaan suurimman osan esiintymisestään. Syynä oli toukokuun lopussa tehty lonkkaleikkaus.

”Reistailevaan lonkkaan laitettiin vähän titaania eli tekonivel. Tässä on monien muiden tavoin yli kaksi vuotta maattu sohvalla ja katseltu Netflixiä, joten oli aika yllättävää, että lääkäri antoi kehuja lihasmassasta. Sohvatreeni näköjään tuottaa parhaan tuloksen”, naureskeli Sillanpää.

Lomailua ja kesäteatteria

Jarin kesään on kuulunut myös matka Lontooseen, missä hän kävi katsomassa Abban Voyage -konsertin, jossa legendaarisen yhtyeen jäsenet esiintyvät digitaalisina.

”Se oli niin mahtavasti teknisesti toteutettu, että suosittelen sitä kaikille!”

Kesä jatkuu Ihmisiä suvi­yössä­ -kiertueella.

”Kiertuepaikat ovat pää­asiassa kesäteattereita, joissa on helppo luoda intiimiä tunnelmaa,” kertoo Jari, joka kruunattiin tangokuninkaaksi Seinäjoella vuonna 1995. Vuonna 1996 ilmestyi hänen nimikkolevynsä Jari Sillanpää, joka on Suomen eniten myynyt levy.

Yleisö yhtyi lauluun

Vaikka viime vuosina siviilielämän puolella on ollut ongelmia, yleisö ei tunnu hylänneen artistia. Seinäjoella väkeä oli paljon ja yleisö lauloi antaumuksella mukana artistin tuttuja hittejä.

Seinäjoen Tangomarkkinat

Jukka Hallikaisen, 45, ja Marko Maunukselan, 48, show pursui energiaa. Yhteisesiintymisten lisäksi heitä yhdistää kohta myös isovanhemmuus. Jukasta tuli pappa helmikuussa ja Markon ensimmäinen lapsenlapsi syntyy alkusyksystä. © Tiia Ahjotuli

Seinäjoen Tangomarkkinat

Tämän vuotisessa tangotuomaristossa istuivat muun muassa Nina Tapio ja Hanna Pakarinen, jotka kehuivat laulajien tasoa. ”Tsemppasin ja tuin finalisteja parhaani mukaan” kertoi Hanna, joka ponnahti itsekin pinnalle laulukisan kautta voittaessaan Suomen ensimmäisen Idolsin vuonna 2004. © Tiia Ahjotuli

Myös tangotuomaristossa nähty Marco Bjurström kertoi lomailevansa heinäkuun. ”Heinä-elokuun vaihteessa lähden yhdistetylle loma- ja työmatkalle Las ­Vegasiin, josta toivon saavani ideoita tuleviin hankkeisiini.” © Tiia Ahjotuli

Laulukisan juonsivat Susanna Laine ja Hannu-Pekka eli HP Parviainen, jotka molemmat ovat Seinäjoelta kotoisin ja vanhoja koulukavereita. ”Tänä kesänä oli upeita laulajia,” he kehuivat. © Tiia Ahjotuli

Seinäjoen Tangomarkkinat juonsivat Susanna Laine ja Hannu-Pekka eli HP Parviainen, jotka molemmat ovat Seinäjoelta kotoisin ja vanhoja koulukavereita. ”Tänä kesänä oli upeita laulajia,” he kehuivat. © Tiia Ahjotuli

”Kruunatuksi tuleminen tietää paitsi keikkoja myös melkoista rahanmenoa, koska alussa pitää tehdä paljon hankintoja. Siksi annoimme tuleville kuninkaallisille stipendin,” kertoi vuoden 2015 tangkuningas ja tangokuninkaallisten eli Tanku ry:n puheenjohtaja Aki Samuli. © Tiia Ahjotuli

Laulaja Antti Ketosen kesä on kulunut keikoilla ja C Morella nähtävää Vesillä-ohjelmaa tehdessä. ”Rentoudun parhaiten töiden parissa”, hä naurahti. © Tiia Ahjotuli

Vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen vietti korona-ajan monen muun tapaan kotona perheen kanssa. ”Tyttäremme on nyt 3-vuotias, ja pystyin olemaan tiivisti läsnä hänen elämässään nämä ensimmäiset vuodet.” © Tiia Ahjotuli

Waltteri Torikka on viettänyt tänä kesänä paljon aikaa Savossa sekä Savonlinnan oopperajuhlilla että tuttavien mökeillä. ”Oma mökki on haaveissa, mutta sitä oikeaa ei vielä ole löytynyt.” © Tiia Ahjotuli

Saara Aalto julkaisi kesäkuussa This World -singlen, jonka sävelsi vain 12-vuotiaana. Singlellä laulaa sekä 12-vuotias Saara että kokenut artisti 34-vuotias Saara Aalto. Mukana on myös erikielisiä lapsia. Levyn tuotto menee hyväntekeväisyyteen. © Tiia Ahjotuli

Hallituksen jäsenet ovat käyneet runsaasti kesäfestareilla. Seinäjoen Tangomarkkinoilla valtiovaltaa edusti maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen. © Tiia Ahjotuli

Arja Korisevan kesää on tahdittanut lastenmusiikki. ”Olen tehnyt konsertteja yhdessä Loiskis-orkesterin kanssa pitkin kesää George Malmsténin juhlavuoden kunniaksi. Konsertit jatkuvat vielä elokuussakin.” © Tiia Ahjotuli

Vuoden 2017 tangokuningas Teijo Lindström on mukana kahdessa eri kesäteatteriprojektissa: laulunäytelmissä Puhelinlangat laulaa ja Lailan tähtihetkiä. Molemmat esitykset kiertävät pitkin Suomea. © Tiia Ahjotuli

Jyväskylästä Helsinkiin muuttanut vuoden 2007 tango­kuningatar Jenna Bågeberg aikoo kesälomallaan tutustua perusteellisesti uuteen kotikaupunkiinsa. ”Musiikkitarjontaa on ainakin paljon ja joka makuun”, hän iloitsi. © Tiia Ahjotuli

Persoonallisesta pukeutumisestaan tunnettu taiteilija Soile Yli-Mäyry keräsi katseita Tangokadulla liikkuessaan. © Tiia Ahjotuli

Matti ja Teppo Ruohosta ei ikä tunnu haittaavan. Meno lavalla oli vauhdikasta ja eteen kertyi väkeä lähes koko Tangokadun mitalta. © Tiia Ahjotuli

X