Miisa Mink taistelee Saimaalla kaivosteollisuutta vastaan: ”On ihan sama, mihin kohtaan kaivos tulisi – onko uusi tieto, että vesi virtaa?”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Miisa Mink
Miisa Mink ja muut Saimaan puolesta taistelevat ovat keränneet yli 62 000 nimeä Kaivostoiminnalle RAJAT -kansalais­aloitteeseen, joka luovutetaan eduskunnalle helmikuussa. © Mikko Nikkinen
Yrittäjä Miisa Mink on päättänyt tehdä kaikkensa, ettei kaunista Saimaata pilata kaivostoiminnalla. Hän on saanut joukot liikkeelle, mutta riittääkö se?

Juvalaisesta mökkirannasta aukeaa lumoava Saimaa-maisema – järvenselkää ja saaria. Tällaisen näkymän edessä ihmisestä pääsee syvä onnen huokaus.

Nyt rauhan tyyssija on kuitenkin vaarassa ja yrittäjä ja aktivisti Miisa Mink aikoo tehdä kaikkensa sen pelastamiseksi.

Toukokuun 2020 jälkeen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on myöntänyt Saimaan alueelle niin monta malminetsintävarausta ja -lupaa, ettei Mink pysy enää laskuissa. Kaikki alueet ovat suojeltujen Natura-alueiden läheisyydessä.

”Miten se on mahdollista, kun saaretkin on suojeltu niin, että niille ei saa edes mökkiä rakentaa? Ja sitten yhtäkkiä onkin joku kaivosprosessi menossa. Jos tutkimukset ja malminetsintä johtavat kaivostoiminnan käynnistymiseen, se tuhoaa palan kauneinta Järvi-Suomea.”

Mink vertaa, että Saimaa on kuin nyplättyä pitsiä – ei mikään yhtenäinen selkeärajainen alue, vaan vesistöjen verkosto.

”On ihan sama, mihin kohtaan kaivos tulisi. Onko uusi tieto, että vesi virtaa? Rikastejätteitä valuu luontoon ja suojelluille alueille sanovat kaivosyhtiöt mitä tahansa. Siinä tuhoutuisivat norppien pesimäalueet ja kaikki.”

Saimaa ilman kaivoksia -ryhmässä jo liki 30 000 jäsentä

Yksi malminetsintävaraus on Minkin mökin lähellä, Luonterin rannassa, hänen sukunsa tontilla. Kun Miisa Mink huomasi varauksen keväällä 2020, hän järkyttyi – ja pani toimeksi.

”Ymmärrän, että varauspäätös ei vielä tarkoita, että kaivos avattaisiin. Se kuitenkin luo siihen mahdollisuuden, jos malmia löytyy riittävästi.”

Mink perusti Facebookiin Saimaa ilman kaivoksia -ryhmän ja seurasi hämmentyneenä, miten sinne suorastaan tulvi väkeä. Nyt ryhmässä on liki 30 000 jäsentä.

Hallitusta repivä kaivoslaki on parhaillaan poliittisessa neuvottelussa. Suomen ympäristökeskus Syke on arvioinut, että ehdotetut muutokset eivät juurikaan paranna ympäristönsuojelun tasoa voimassa olevaan lakiin verrattuna.

”Lakiuudistus on täysin vesittynyt”, sanoo Mink.

Niinpä Mink joukkoineen päätti tehdä kansalaisaloitteen. Yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntijoiden kanssa laadittuun Kaivostoiminnalle RAJAT -kansalaisaloitteeseen saatiin puolessa vuodessa yli 62 000 nimeä. Kansalaisaloite luovutetaan eduskunnalle helmikuussa.

Mink korostaa, että Kaivostoiminnalle RAJAT -kansalaisaloitteen tarkoitus ei ole kieltää kaivostoimintaa Suomessa. Sen tavoitteena on luoda niin sanottuja no go -alueita, jotta kaikista herkimmät vesistö- ja pohjavesialueet sekä arvokkaat luonto- ja kulttuurialueet säästettäisiin malminetsinnältä ja kaivostoiminnalta.

Tavoitteena on, että 30 prosenttia Suomen pinta-alasta suojeltaisiin. Tavoite on Euroopan unionin biodiversiteettistrategian mukainen.

”70 prosenttia jäisi vielä. Mutta heti alkaa itku: Kaivosteollisuus ry:n mukaan meiltä loppuu muka koko kaivosteollisuus, jos no go -alueet perustetaan.”

”Kun ajattelen Suomea, ajattelen Saimaata. Täällä ovat juureni”, sanoo Lontoossa asuva Miisa Mink. © Mikko Nikkinen

”Kun ajattelen Suomea, ajattelen Saimaata. Täällä ovat juureni”, sanoo Lontoossa asuva Miisa Mink. © Mikko Nikkinen

Ei puhetta vaan tekoja

Ei ole oikeastaan yllätys, että juuri Miisa Mink sai joukot liikkeelle Saimaan puolesta.

Vaikka hän on syntynyt Espoossa ja asuu nykyään Lontoossa, hänen sydämensä on juurtunut syvälle tänne Pihlajasaloon, jossa hän vietti kaikki lapsuudenkesänsä ja jossa sijaitsee perheen kesämökki.

”Tämä on tukikohta, joka on ja pysyy. Tämä on henkinen kotini, täällä koen yhtey­den veteen, maahan ja kallioon. Parhaimmat lapsuudenmuistoni, kuten mummin ja serkkujen kanssa tehdyt uima- ja kalastusretket, ovat täältä.”

Mink on aina ollut ihminen, joka ei aikaile, jos hänen mielestään systeemissä on jotain pielessä. Jo lapsena hän vastusti koulun pipopakkoa ja laati vanhempiensa avustuksella pipopassin. Passissa todettiin huoltajan allekirjoituksen vahvistamana, että passin haltijan ei tarvitse käyttää pipoa, ellei koe sitä itse tarpeelliseksi.

”Minusta pipopakko oli ihmisen oman arvostelukyvyn aliarvioimista. Kai nyt jokainen osaa itse päättää, tarvitseeko pipoa vai ei.”

Kansainvälisen uran designin ja brändäyksen parissa tehnyt Mink tunnetaan maailmalla erityisesti naisverkosto Driven Womanin perustajana. Naisten voimaantumiseen tähtäävän verkoston ideana on kannustaa ja tukea naisia pääsemään tavoitteisiinsa ja toteuttamaan unelmiaan.

”Driven Woman sai alkunsa omasta pelostani, etten käyttäisi täyttä potentiaaliani, sekä palosta tehdä jotakin omista arvoista kumpuavaa.”

Minkille aktivismi on juuri tätä: pelottomuutta sanoa ja tehdä asioita, jotka kokee itse tärkeiksi. Hän miettii, että maailmassa on liikaa tyhjää puhetta, joka ei johda tekoihin. Erityisesti kaivostoiminnassa hän on törmännyt ilmiöön.

”Puhutaan omavalvonnasta ja viranomaiset uskovat kaiken, vaikka kukaan ei tee mitään. Se meininki on aivan velttoa! Johtuuko se sitten siitä, että kaikki tuntevat toisensa Tukesissa, elyssä ja kaivosfirmoissa eikä kaverille kehdata mennä sanomaan.”

Hiljaista kuolemaa

Minkin mukaan kaivostoiminnassa on kaksi harhaa. Ensimmäinen on se, että kaivos ei saastuta.

”Kaikilla kaivoksilla on valtavat jäteongelmat. Usein kaivokset rakentavat purkuputkensa ilman lupaa ja ne saavat luvan jälkikäteen, kun aluehallintovirastot eivät kehtaa sanoa niille, että purkakaa koko kaivos. Ne laskevat valtavat määrät rikastemyrkkyjä vesistöihin ympäristöluvan turvin. Se on hiljaista kuolemaa”, Miisa Mink puuskahtaa.

Suomessa on myös 30 suljettua kaivosta, jotka aiheuttavat edelleen ongelmia ympäristölle. Yksi näistä on Laukunkangas Enonkoskella. Sinne Mink on viime aikoina vienyt toimittajia, kansainvälisiä kuvausryhmiä ja päättäjiä.

”Kyllä silmät aukesivat. Suljetun kaivoksen jätealueelle on rakennettu penkka, josta myrkkyä valuu luontoon. Siellä on ympäristöluvalla saatu tappaa yksi järvi ja toinen on tapettu ilman lupaa. Molemmista järvistä valuvat vedet Saimaaseen.”

Toinen harha on se, että kaivokset tuovat työpaikkoja ja panevat elinkeinoelämään vipinää.

”Tuovat työpaikkoja juu, mutta samalla tuhoavat niitä. Jos Saimaalle tulee kaivoksia, miten työllistyvät ne 3 500 ihmistä, jotka työskentelevät nyt matkailun parissa? Tai mitä tapahtuu Lapin luonnolle, matkailulle ja poroelinkeinolle?”

Suomea on kutsuttu kaivosverotuksen kehitysmaaksi, sillä verolainsäädännön puutteet antavat ulkomaisille kaivosyhtiöille mahdollisuuden louhia malmeja ilman, että Suomeen jää kunnollista korvausta.

Uudistettavan kaivoslain rinnalla on valmistelussa kaivosvero, mutta Mink pelkää, että se saa köyhät kunnat vain houkuttelemaan kaivosyhtiöitä paikalle, koska kaivosverosta 60 prosenttia menisi kunnille.

”Suljetun kaivoksen jätealueelle on rakennettu penkka, josta myrkkyä valuu luontoon.”

Työ ei lopu

Saimaa ilman kaivoksia -liikkeessä on kyse paljon muustakin kuin Saimaasta. On kyse globaaleista ihmiskuntaa järisyttävistä teemoista.

”Meidän tavoitteemme on suojella edes kaikkein tärkeimmät alueet ennen kuin on myöhäistä. Kiireelliseksi asian tekee se, että muun muassa kännyköiden, sähköautojen ja tuulivoimaloiden akkuihin tarvittavien kaivannaisten kysynnän arvioidaan kolmikymmenkertaistuvan vuoteen 2040 mennessä”, Miisa Mink huomauttaa.

Hän korostaa, että ilmastokriisistä selvitäksemme meidän pitää kääntää asetelma ylösalaisin: ei kaiveta niin paljon kuin kulutetaan, vaan kulutetaan sen verran kuin voidaan kaivaa.

”Ja sille kaivamiselle pitää olla tiukat ympäristönormit ja materiaalivirtojen täytyy olla läpinäkyviä.”

Tästä päästäänkin asiaan, jota Mink kutsuu Kongon lapsikortiksi.

Kaivosyhtiöt perustelevat kaivostoimintaa Suomessa usein sillä, että täällä voidaan kaivaa eettisemmin kuin Kongossa, joka on akkuihin tarvittavan koboltin suurmaa ja jonka kaivoksilla käytetään laajalti lapsityövoimaa.

”Tämä Kongon lapsikortti vedetään aina hihasta jossain vaiheessa, mutta se ei kestä päivänvaloa. Kongossa tuotetaan 70 prosenttia maailman koboltista ja Suomessa ei edes prosenttia. Vaikka tuplaisimme tai triplaisimme tuotannon Suomessa, saastuttaen samalla omat vesistömme, eivät Kongon lapset siitä pelastuisi. Kaiken lisäksi Suomi on maailman toiseksi suurin koboltin jalostaja ja täällä jalostetaan myös kongolaista kobolttia.”

Viimeiset kaksi vuotta Minkin vierailut Suomessa ovat olleet hyvin intensiivistä vaikuttamista – eikä työ ihan heti lopu. Mink ei usko, että uusi kaivoslaki tai kaivostoiminnan rajaamisen puolesta tehdyt kansalaisaloitteet muuttavat mitään.

”On sääli sanoa näin, mutta uskon, että tilanne ei muutu ennen kuin tapahtuu jokin iso ympäristökatastrofi, isompi kuin Talvivaara. Minä huolehdin siitä, että se ei ole ainakaan Saimaa.”

Lue myös: Lupa saastuttaa? Näin Pampalon kultakaivos sai laillisesti sotkea lähiseutuaan Pohjois-Karjalassa

X