Jenni Räinä sijoitti Suo muistaa -romaaninsa rakkaaseen miljööseen: ”Soilla avautuu oma maailmansa, tuoksut, tuntuma jalkojen alla ja laaja avaruus”

Tietokirjailija ja toimittaja Jenni Räinä ammensi esikoisromaaniinsa otoksia suosta, maaseudusta ja ihmisistä, jotka haluavat sinne ja sieltä pois.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jenni Räinän romaanissa luonto ja sen suojelu kokoaa yhteen joukon ihmisiä, erilaisista lähtökohdista. Heitä yhdistää tarve tehdä hyvää.

Tietokirjailija ja toimittaja Jenni Räinä ammensi esikoisromaaniinsa otoksia suosta, maaseudusta ja ihmisistä, jotka haluavat sinne ja sieltä pois.
Teksti: Irina Björkman

Tietokirjailija Jenni Räinä kirjoitti Suo muistaa -esikoisromaaninsa (Gummerus) sijoittumaan maaseudulle ja sen soille.

Mistä sait ajatuksen sijoittaa romaaniisi juuri tähän maailmaan ja maisemiin?

”Olen tietokirjailijana ja toimittajana pyöritellyt paljon luonnonsuojeluun liittyviä aiheita, ja niiden ohella alkoi syntyä myös fiktiivinen teos, jossa käsittelin ilmastoahdistusta.

Tähän romaaniin minulla oli alkuun oikeastaan vain yksi selkeä johtoajatus tai kuva. Siinä nuorehko mies kävelee kovassa pakkasessa ostamaan itselleen suomenhevosta työhevoseksi.

Siitä kuvasta myös aloitin lopulta romaanini. Tosin jouduin kerrontateknisistä syistä luopumaan kovasta pakkasesta ja siirtämään pitkän hevosenhakureissun elokuulle, mutta muuten se aloittaa tarinan.”

Romaanisi toinen päähenkilö, hevosen romaanin alussa ostava Juho, on perustanut ekoyhteisön Pohjois-Suomeen. Onko hänellä jokin esikuva?

”Juho on yhdistelmä useasta eri ihmisestä, varmaan hänessä on minuakin. Minulla itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta ekoyhteisöistä, mutta olen ollut pitkään kiinnostunut erilaisista omavaraisuuden asteista. Olen kotoisin maatilalta ja sittemmin olen kirjoittanut maaseudulta muutaman vuosikymmenen ajan juttuja.

Reunalla-teosta varten kuljimme kahden vuoden ajan sivukylillä haastattelemassa ihmisiä, ja näin hyvin erilaisia tapoja elää maalla. Oli ihmisiä, jotka olivat asuneet siellä koko ikänsä ja toisia, jotka olivat muuttaneet varta vasten syrjään.

Romaanissa kuvaamalleni yhteisölle ei ole kuitenkaan mitään todellisuuden vastinetta, vaan halusin muodostaa sen itse. Juho ostaa vanhan koulurakennuksen yhteisön tukikohdaksi, josta käsin he voivat alkaa ennallistaa soita. Halusin tuoda esiin hänen hahmonsa ja toimiensa kautta senkin näkökulman, ettei aina pelkkä halu tehdä hyvää riitä.”

Yksi, joka liittyy tähän hyvän tekemisen teemaan, on juuri suomenhevonen Virva, jonka kanssa Juholla riittää huolia. Hevosella on lopulta aika merkittävä rooli romaanissa?

”Kyllä, kaikki haluavat Virvalle hyvää, mutta taito ja kokemus olla hevosen kanssa puuttuvat. Virva symboloi minulle sitä, kuinka kaikkea ei voi oppia kirjoista, vaan tarvitaan myös kokemuksesta karttuvaa tietoa.

Luonnon ymmärtäminen vaatii aikaa, vieressä seuraamista ja nöyrtymistä sen edessä, että kaikkea ei voi aina hallita niin kuin ehkä urbaanimmassa elämässä on totuttu.”

Juhon lisäksi romaanisi ­toiseksi päähenkilöksi nousee Hellä. Hän on valokuvaaja, joka saapuu ­samalle kylälle tyhjentämään edesmenneen vaarinsa taloa. ­Miten Hellän hahmo syntyi?

”Kirjoitin romaania alussa fragmentteina. Huomasin pian, että fragmenteissa puhuu Juhon lisäksi joku toinenkin. Hän oli Hellä. Samalla sain romaaniin henkilön, jolla olisi pidempi kokemus alueesta.

Eri henkilöiden silmien kautta saatoin kuvata maaseutua ja sen muutosta monin tavoin. Hellä näkee, kuinka luonto muuttuu, kuinka kylät tyhjenevät. Se ahdistaa häntä. Olen kuullut kommentteja siitä, että eikö ole hyvä, kun maaseutu tyhjenee asukkaista, silloinhan luonnolla on tilaa olla.

Näin se ei mene. Kun ihmiset eivät enää asu lähellä esimerkiksi metsiään, tunneside maahan helposti heikkenee ja päätöksenteko luovutetaan auliimmin teollisille toimijoille. Alueet ovat vaarassa muuttua teollisuuden raaka-ainereservaateiksi.”

Soiden ennallistaminen ei romaanissa suju ihan täysin Juhon suunnitelmien mukaan. Mitä se sinulle itsellesi merkitsee?

”Soiden ennallistaminen on monitahoinen kysymys. Suomen soista yli puolet on ojitettu ja niistä yli miljoona hehtaaria turhaan. Ojituksilla on ollut dramaattisia vaikutuksia niin luontoomme kuin vesistöjemmekin tilaan.

Parhaassa tapauksessa ennallistaminen auttaa palauttamaan osia menetetystä luonnosta. Samalla soiden ennallistaminen vapauttaa metaania, joten hiilinielujen palauttaminen vie huomattavasti enemmän aikaa kuin aiemmin ajateltiin.

Itselleni suot ovat aina olleet luonnollinen osa ympäristöä. Olen varttunut ja elänyt Pohjois-Pohjanmaalla, jossa puolet maakunnan pinta-alasta on suota.

Olen kulkenut intohimoisen hillastaja-äitini kanssa niillä jo lapsesta. Niillä avautuu ihan oma maailmansa, tuoksut, tuntuma jalkojen alla ja laaja avaruus pään yllä. Soilla kulkiessa häviää ajantaju, on ihan oma tunteensa olla suolla.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 8/2022.

Jenni Räinä Suo muistaa

Jenni Räinän esikoisromaani Suo muistaa (Gummerus) vie pohjoissuomalaisen suon ja luonnon äärelle. © Gummerus

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X