Kirja-arvio: Aki Ollikaisen Kristuksen toinen tuleminen sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaan – ”Pieneen lauseeseen tuntuu mahtuvan koko elämä”
Aki Ollikaisen Kristuksen toinen tuleminen kuvaa ensimmäisen maailmansodan varjostamaa Suomea. Lue tuottaja Elina Kirssin kirja-arvioon!
Aki Ollikaisen neljännen romaanin tiivis muoto kasvaa lyyrisen kielen ansiosta kokoaan suuremmaksi.
Aki Ollikaisen Kristuksen toinen tuleminen (Siltala) ilmestyi lokakuussa 2022.
Miksi teos kiinnosti?
”Aki Ollikaisen esikoisromaani Nälkävuosi hurmasi aikoinaan ja löysi kotoani tiensä parhaimpien kirjojen kirjahyllyyn. Uusin proosateos Kristuksen toinen tuleminen on saanut hyviä arvioita, joten täytyihän tämä lukea.”
Mitä pidin lukukokemuksesta?
”Suomen itsenäistymistä edeltävään aikaan, vuosiin 1914–1916, sijoittuvassa pienoisromaanissa tenori Aarne sairastuu tuberkuloosiin ja joutuu keuhkoparantolaan. Pohjoisessa Kristus ilmestyy saarnamies Kustaa Anttolalle. Euroopassa soditaan, ja maailmansota varjostaa myös pohjoisessa, jossa pelätään jo harmageddonin alkaneen.
Kirja tuntuu erityisen ajankohtaiselta Ukrainan sodan yhä jatkuessa. Sota kylvää pelkoa sinnekin, missä taistelut eivät ole edes alkaneet. Tulevaisuus näyttää synkältä.
Varsinkin parantolakohtauksissa ajankuvaus tempaa mukaansa. Tuntuu, että näin ihmiset sata vuotta sitten ajattelivat. Tapahtumat etenevät koruttomasti, kuin henkilöt eivät itse voisi muuttaa kohtaloaan. Miten taistella varmaa kuolemaa vastaan, kuinka unohtaa toteutumatta jääneet unelmat? Tunnelma on surumielinen ja haikea. Lohtua tuovat muut yhtä onnettomien tähtien alla syntyneet ihmiset.
Tuttuun tapaan Ollikaisen kieli on poikkeuksellisen kaunista. Pieneen lauseeseen tuntuu mahtuvan koko elämä. Teksti saa pysähtymään ja viipyilemään, ihastelemaan sanojen herkkyyttä.”
Arvio: ****
Kirja sai minut…
”…pohtimaan, millainen voima muissa ihmisissä on – hyvässä ja pahassa.”
”Iltamien päätyttyä Aarne oli katsellut seuraintalon kuusiruutuisesta ikkunasta, kuinka syyshämärä nieli peltomaiseman. Hän tunsi sisällään tyhjyyden, joka kasvoi omituisella tavalla. Miten tyhjyys, olematon, saattoi olla niin lyijynraskas?”