Kirja-arvio: Anni Saastamoisen Ja mutta että sitten -romaani sai miettimään, kuinka tärkeää on oikeasti kuunnella toista
Murheet eivät aina katoa puhumalla, vaikka niin usein luvataan. Anni Saastamoisen Ja mutta että sitten -romaani kertoo koskettavasti, kuinka suru voi tehdä mykäksi ja erottaa muusta maailmasta. Lue tuottaja Liina Putkosen kirja-arvio.
Onko rakkaus kuin suola tai suodatinpussit? Niidenkin loppumisen huomaa vasta, kun ne todella ovat loppuneet.
Anni Saastamoisen Ja mutta että sitten -romaani (Gummerus) ilmestyi maaliskuussa.
Miksi romaani kiinnosti?
”Anni Saastamoisen romaani Sirkka oli rakkaudella tehty, osuva kuvaus pienen ihmisen pienestä elämästä. Toivoin, että Ja mutta että sitten vie minut jälleen ihmisyyden äärelle tavalla, joka samaan aikaan naurattaa ja nostaa kyyneleet silmiin.
Saastamoisen hahmot ovat varsin vaillinaisia, jopa ärsyttäviä omine oikkuineen, mutta juuri sen takia rakastettavia ja myös samaistuttavia.”
Mitä pidin?
”Pidin siitä, että Ja mutta että sitten eteni kahden henkilön, Lailan ja Luigin, kertomana. Toinen oli menettänyt ystävänsä, toinen eronnut. Hyvin erilaiset elämäntilanteet ja silti samanlaiset: yksin suruun käpertyneenä pitäisi löytää uusi suunta elämälle.
Eikä se ole lainkaan helppoa, varsinkaan, jos menetys on niin suuri, että se syö sanat. Itsehoitokirjat, terveystietäjät ja yleinen ajatuskin tukee sitä, että suru pitää saada ulos joko puhumalla ystäville, käymällä terapiassa tai hankkimalla vertaistukea.
Oli virkistävää lukea sekin vaihtoehto, että joskus on vain tapahtunut liikaa, eikä siitä kaikesta kamalasta saa otetta sanojen avulla.
Romaani ei kuitenkaan vajoa synkkyyteen, vaikka syvissä vesissä kahlataankin mustan huumorin siivittämänä. Aina on huominen, ja aina nousee aurinko, joskus jopa paistaakin. Siihen haluaa uskoa.”
Arvio: *****
Kirja sai minut…
”…miettimään, kuinka tärkeää on oikeasti kuunnella, kun kysyy joltain kuulumisia. Joskus ihan hyvää ei oikeasti ole hyvää. Kasvoista ja eleistä voi nähdä, jos toinen kaipaisikin ystävää, vaikka vain olemaan hiljaa ja lähellä. Aina kun ei ole sanoja.”
”Että rakkauden sitten meni ottamaan itsestäänselvyytenä kuin loppumattomat suodatinpussit ja suolan. Olisi pitänyt muistaa kirjoittaa ostoslistaan, että suolaa, suodatinpusseja, rakkaus. Yksi kappale. Tai rakkautta: määrätön määre.”