Kirja-arvio: Johanna Venhon Syyskirja vie elävälle matkalle Tove Janssonille rakkaalle Klovharun saarelle
Syyskirjassa kirjailija Tove Jansson viettää viimeistä kesäänsä rakkaalla Harun saarella Porvoon saaristossa. Lue Elina Kirssin kirja-arvio!
On vuosi 1991, Suomessa lama, huolena ilmaston lämpeneminen. Nuori ekoaktivisti Maria päätyy saareen tapaamaan 78-vuotiasta Tove Janssonia, joka on juuri julkaissut uuden novellikokoelman.
Johanna Venhon Syyskirja (WSOY) ilmestyi syyskuussa 2021.
Miksi teos kiinnosti?
”Tove Jansson on ollut minulle jo lapsuuden ensimmäisistä lukukokemuksista lähtien tärkeä kirjailija. Olen aikoinaan päässyt käymään Klovharun saarella, ja Syyskirja tarjosi tilaisuuden palata sinne uudelleen. Eihän tällaiseen kirjaan voinut olla tarttumatta.”
Sophia Johansson luotsasi Seuran toimittajan Tove Janssonin luodolle. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Mitä pidin kirjasta?
”Syyskirjassa kirjailija Tove Jansson viettää viimeistä kesäänsä rakkaalla Harun saarella Porvoon saaristossa. 30 vuoden jälkeen hän on jättämässä hyvästejä saarielämälle. Janssonia ihaileva nuori Maria toivoo tapaavansa kirjailijan ja odottaa vastauksia moniin kysymyksiin.
Varsinkin Tove Janssonin osuudet tempaavat mukaansa. Johanna Venho kirjoittaa runollisen kauniisti ja asettuu uskottavasti Janssonin nahkoihin. Tulee olo, että tällaista Janssonin ja puoliso Tuulikki Pietiläisen elämä Harun saarella todella oli viimeisenä kesänä vuonna 1991. Ikä tuntui jo, ja lähes avomerellä olevan saaren karut olot alkoivat muuttua haastaviksi. Merestäkin oli tullut pelottava. Silti mieli olisi vielä halunnut jäädä, elää vuosikymmenien aikana vietetyt rakkaat hetket yhä uudelleen.
Syyskirja käy Harun ohella läpi Janssonin uraa ja esimerkiksi äitisuhdetta, ja kirja olisi voinut keskittyä rohkeasti pelkästään Janssoniin. Nuoren ihailijan osuudet vievät kauemmas viehättävästä Harun saaresta, vaikka siellä tämä pääseekin käymään.”
Arvio: ****
Syyskirja sai minut…
”..pohtimaan, miten raskasta ihmisenä olo voi joskus olla. Elämä on luopumista, hyvästien jättämistä rakkaille paikoille ja rakkaille ihmisille.”
”Huima vapaus, aaltoja nostattava meri, ja täydellinen turva, luja pieni mökki, jonka oven saa säppiin ja jossa puuhella lämmittää. Myrsky saa ryskyttää ikkunoita. Vapaus on myös vapautta olla lähtemättä. Kävellä kallioita, tepastella ympäri omaa saartaan.”
Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä asuivat kesät kahdestaan Klovharun saarella. Myrskyjen jälkeen pellinkiläiset ajelivat saaren ohi tai poikkesivat kylään, ja hätätilanteita viestimistä varten pariskunnalla oli valkoiset lakanat.