Kirja-arvio: Vivian Gornickin Erikoisen naisen kaupunki on katseeltaan koruton ja rehellinen tavalla, joka on sekä kiehtova että häiritsevä

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Erikoisen naisen kaupunki
Erikoisen naisen kaupunki on ystävyydestä kertova muistelma itsensä ja yhteyden löytämisestä. © Gummerus
Vivian Gornickin Erikoisen naisen kaupunki vie yllättävälle ja häiritsevälle matkalle ihmisten välisiin kohtaamisiin – kaupunkiin joka on persoona itsekin. Lue toimittaja Katriina Lundelinin kirja-arvio!

Vivian Gornickin Erikoisen naisen kaupunki (Gummerus) ilmestyi helmikuussa 2022. Kirjan on suomentanut Arto Schroderus.

Miksi teos kiinnosti?

”Hyviä suosituksia kannattaa kuunnella. Vivian Gornickin muistelmateosta Erikoisen naisen kaupunki suositteli esseekoulussaan kirjallisuuskriitikko ja esseisti Silvia Hosseini. Eikä suotta: kirjassa yksilön näkökulma, historia ja yhteiskunta takertuvat toisiinsa vangitsevalla tavalla.

Gornick liikkuu ajassa, ihmissuhteissa ja amerikkalaisessa kaupunkikulttuurissa kuin saukko vedessä. Ikääntyvän, itsenäistä elämää viettävän kirjailijan luotettu matkakumppani on sielukas ja pisteliäs Leonard. Ystävä on kulkenut rinnalla jo 20 vuoden ajan – ehkä koska he osaavat annostella toistensa seuraa.”

Mitä pidin teoksesta?

”Gornickin katse on koruton ja rehellinen tavalla, joka on sekä kiehtova että häiritsevä. Ihmiset ovat omituisia ja törmäilevät toisiinsa kuin rauhattomat suuntavaistonsa menettäneet lepakot. Tulevat lähelle ja menevät sen jälkeen kauas, kukin omien tarpeidensa ajamana.

New Yorkin kaupunki saa Gornickin tekstissä erityisluonteen – kirjaa lukiessa on helppo uskoa, että juuri tuollainen Ison Omenan täytyy olla. Se herää eloon ihmisissä ja kiinnittyy paikkoihin, joissa on omat sääntönsä. Busseihin, tietyömaihin, parempiin seurapiireihin ja kaupunginosiin, joita on helppo pitää huono-osaisina, mutta jotka pursuavat elämää.”

Arvio: *****

Kirja sai minut…

”…arvostamaan tosielämän pieniä, joskus absurdejakin kohtaamisia. Tajusin, että ärsyttävä tunkeilu maitohyllyllä on myös tilaisuus huomata hetket, kun kanssaihminen ei taivu odotuksiini. Siitä voi suivaantua – tai hekottaa hyväntahtoisesti.”

”Näen puiston sellaisena kuin se on – mustana, ruskeana, nuorena; kulkureita ja narkomaaneja ja surkeita kitaristeja kuhisevana paikkana – ja tunnen itseni sellaiseksi kuin olen, kaupungin sellaiseksi kuin se on. Olen elänyt todeksi konfliktini enkä fantasioitani, ja niin on myös New York.”

X