Kirjailija Elina Annola hyödyntää kokemustaan opettajana romaanissaan Kaikki lokakuun taivaat

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Elina Annola, kaikki lokakuun taivaat
Koulussa yhteisöllisyys sekä kokemusten ja elämysten kautta oppiminen ovat ajan trendi, Elina Annola tietää. Tätä romaanin Kaisu toteuttaa järjestämällä luokkansa kanssa halloweenjuhlan. © Tommi Tuomi
Elina Annolan romaani Kaikki lokakuun taivaat tarjoaa ajankohtaisen näkymän koulumaailmaan.

Kaikki lokakuun taivaat on toinen romaanisi. Esikoisromaanisi Kunnes kukkivat puut ilmestyi kuitenkin vain puolisen vuotta sitten huhtikuussa. Miten on mahdollista, että toinen romaanisi ilmestyy näin pian?

Oikeastaan Kaikki lokakuun taivaat on esikoisromaanini, mutta Kunnes kukkivat puut julkaistiin ensin.

Olen aina halunnut kirjailijaksi, ja muutama vuosi sitten päätin ryhtyä toimeen. Kaikki lokakuun taivaat pääsi finaaliin kustannusyhtiö Kariston kirjoituskilpailussa Elämää 2020-luvulla, mutta sitä ei julkaistu. Kun tein siitä kustannussopimuksen nykyisen kustantajan kanssa, he kysyivät, olisiko minulla myös jotain muuta tekstiä.

Näytin heille keskeneräistä Kunnes kukkivat puut -romaania, ja he päättivät, että se sopi paremmin julkaistavaksi kesän alla. Kirjoitin sen ensin lopulliseen muotoonsa ja sitten Kaikki lokakuun taivaat julkaisuvalmiiksi.

Kaikki lokakuun taivaat on näkökulmaromaani, jossa tarinaa kertoo kuusi henkilöä. Eikö Kaisu Hänninen, kuusikymppinen opettaja, ole kuitenkin tarinan päähenkilö?

Kyllä, matkan varrella romaania kirjoittaessani minulle tuli selväksi, että tämä on ensisijaisesti Kaisun tarina. Mutta halusin silti mukaan monta näkökulmaa, koska ajattelin, että semmoistahan koulussa on. Koulu on hyvin moniääninen yhteisö.

Kaisu on tunnollinen opettaja, jolla on vahva ammatti-identiteetti, mutta pikkuhiljaa hän alkaa uupua työn jatkuvien muutosten vuoksi. Kuinka yleinen ongelma opettajien uupuminen on?

Se on hyvin yleistä. Mutta koulun sisällä opettajien työtehtävät ovat erilaisia. Siksi ei voi verrata, kenellä ne ovat uuvuttavimmat.

Halusin tällä romaanilla näyttää, että ihminen voi uupua, vaikka työelämää olisi jäljellä vain muutamia vuosia. Siksi romaanin päähenkilö Kaisu on vähän iäkkäämpi.

Nykyäänhän on ilmassa sellainen trendi, että kolmikymppiset uupuvat, että uupuminen on ikään kuin jonkin sukupolven juttu. Mutta kyllä ihan kaiken ikäiset uupuvat. Vanhemmilla ihmisillä asiat eivät ehkä vain tule ulos kuten kolmekymppisillä, jotka kertovat tilanteestaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Elina Annola kertoi Marja-Terttu Yli-Sirniölle, että koulussa niin oppilailla kuin opettajilla on suuri kuulluksi tulemisen tarve. © Tommi Tuomi

Elina Annola kertoi Marja-Terttu Yli-Sirniölle, että koulussa niin oppilailla kuin opettajilla on suuri kuulluksi tulemisen tarve. © Tommi Tuomi

Inkluusio on päivän polttava keskustelunaihe koulumaailmassa. Miksi halusit tuoda sen esiin romaanissasi?

Koska se on niin ajankohtainen asia, ja se näkyy koulussa päivittäin. Haluan romaanillani avata lukijalle ikkunan kouluun ja näyttää, että tätä inkluusio voi tarkoittaa hyvässä ja tätä se voi tarkoittaa pahassa. Että joillekin se toimii, kuten tarinan Mikaelilla, joka on siirretty erityisluokalta tavalliseen luokkaan.

Mikael pärjää mielestään ihan hyvin. Kaisua, opettajaa, tilanne kuormittaa, koska Mikael vaatii huomiota ja muu luokka jää varjoon.

Romaanin henkilöt kulkevat kohti pimenevää syksyä. Väillä tuntuu, että heidän elämänsä menevät yhä pahemmin solmuun, ja ihmisten välinen yhteys on poikki. Tarinan edetessä tulee myös ilmi, että kaikilla henkilöillä on synkkiä kokemuksia, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä edelleen.

Halusin kuvata ihmisten kohtaamisia arjessa, tai oikeastaan kohtaamattomuutta. Sitä, kuinka vuorovaikutustilanteissa kohtaaminen saattaa mennä toiselta ohi, emmekä voi koskaan tietää, mitä toisella ihmisellä on taustallaan.

Tarkoitan lähinnä sitä, että kaikki reaktiot, jotka meissä toisiamme kohdatessamme syntyvät, eivät johdu siitä, mitä me toinen toisillemme sanomme, vaan meillä kaikilla on oma taustamme.

Lue myös: Kirja-arvio: Tommi Laihon Rikotut nostaa keskiöön haavoittuvuuden – ”Aika harva dekkari on sellainen, jonka luettuaan miettii rakkautta”

Työskentelet suomi toisena kielenä -opettajana helsinkiläisellä ala-asteella. Kuinka paljon olet purkanut tähän romaaniin kokemuksiasi koulumaailmasta?

Romaanissa ei ole mitään henkilökohtaisesti kokemaani. Enemmänkin tarina perustuu siihen, että tiedän, millaista on olla koulussa, esimerkiksi minkälaisia yksityiskohtia olen havainnut tai minkälaisia tunteita voi syntyä.

Esimerkiksi maahanmuuttajatytön Sagalin tarina ei tietenkään ole todellisen oppilaani tarina, mutta olen nähnyt, kuinka Sagalin lailla lapset joutuvat hoitamaan vanhempiensa asioita, koska nämä eivät osaa suomea. Nämä tapaukset ovat musertavia, koska lapset ovat vielä niin pieniä.

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 12/22.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X