Kirjailija Joel Haahtela ei halua syventyä vain uskontojen valta-asetelmiin vaan positiiviseen hengellisyyteen: ”Usko on ytimeltään iloinen asia”
Uskonto on Joel Haahtelalle ilon ja merkityksen tuoja. Siksi hän kirjoittaa uudessa romaanissaan siitä, miten henkinen etsintä voi olla ihmistä korjaavaa, täydentävää ja luova prosessi.
Joel Haahtelan kirjoittamassa Jaakobin portaissa matkataan veljesten mukana pyhille paikoille Jerusalemiin. Matka täyttyy totuuden etsinnästä: itsestä, lähimmäisistä jamaailmasta ympärillä.
Kirjailija Joel Haahtela kirjoittaa usein matkaamisesta. Matkakohde voi olla maantieteellinen, henkinen tai molemmat. Hänen tuore romaaninsa Jaakobin portaat ilmestyi juuri.
Mikä oli Jaakobin portaat -romaanin lähtökohta?
”Minulla oli aloittaessani suurin piirtein idea siitä, että romaanin kertoja lähtisi hakemaan jerusalemilaiseen mielisairaalaan potilaaksi päätynyttä pikkuveljeään. Juuri muuta en ollut kirjoitusprosessin alussa lyönyt lukkoon kuin tämän.
Kirjallisuus perustuu mielestäni aika lailla assosiaatioon ja siitä syntyviin runollisiin yhteyksiin, näihin luotan itsekin kirjoittaessani. Harvoin aloittaessani tiedä, mihin tarinan kanssa päädyn.”
Kertojasi päätyy Jerusalemiin, joka on romaanissasi keskiössä, miksi?
”Halusin kirjoittaa hengellisyydestä ja siten Jaakobin uni on hengellisen romaanitrilogiani kolmas, itsenäinen teos. En ole koskaan itse käynyt Jerusalemissa, mutta se on kaupunki, jossa teologiasta tulee maantiedettä ja monet Vanhan Testamentin myytit konkretisoituvat sen maisemissa.
Niin tähän kiehtovaan kaupunkiin ja sen tarinoihin oli luontevaa sijoittaa romaanini punainen lanka, totuuden ja Jumalan etsintä.”
Sairaalaan joutuneella veljellä diagnosoidaan Jerusalemin syndrooma, josta Jerusalemissa käyvä turisti voi kärsiä. Kaupungissa voi kokea uskonnollisia elämyksiä ja jopa ilmestyksiä. Syndrooma saattaa saada voimakkaitakin ilmaisumuotoja. Mutta romaanissasi syndroomaa ei pode vain pikkuveli, vai tulkitsenko väärin?
”Jerusalemin syndrooma on tietysti romaanin yhtenä teemana jo sellaisenaan kiehtova, mutta myös siksi, että nykyään etsimme yhä useammin haltioitumisen kokemuksia joko uskonnosta, luonnosta tai taiteesta. Jerusalem on paikkana jo niin tiheä historian kerrostumista, myyteistä ja pyhistä paikoista, että se virittää ihmismieltä herkästi vaikkapa näkyjen äärelle.
Jonkinlainen huojunta todellisuuden ja näkyjen välillä antaa romaanissa myös tarinaa kertovalle isoveljelle ikään kuin mahdollisuuden muistaa asioita, jotka hän on uskonut jo unohtaneensa.
Vaikka syndroomassa kyse voi olla vakavistakin henkisistä oireista, romaanissani hengellinen haltioituminen on myös eräänlainen korjaava kokemus. Se auttaa muistamaan ja tulkitsemaan muistoja.
Ja korjaavat kokemukset, korjaavat muistot ovat äärimmäisen kiinnostavia ja oleellisia siinä, miten hahmotamme itsemme ja meitä ympäröivän todellisuuden.”
Joel Haahtela ja toimittaja Irina Björkman tapasivat kahvilassa Helsingissä. © Jari Härkönen
Veljeksillä on romaanin alussa aika erilaiset elämäntilanteet, mutta matka tuntuu pikemminkin yhdistävän heitä kuin erottavan. Isoveli käy matkalla läpi omaa elämäänsä, myös hengellistä matkaa. Et kuitenkaan kirjoita hänen hengellisestä etsinnästään ahdistuneeseen sävyyn.
”On ollut äärimmäisen kiehtovaa kirjoittaa hengellisyydestä ja sen etsinnästä, olenhan tehnyt sen kanssa matkaa itsekin. Matka ja etsintä ovat olleet aina tärkeitä teemoja kirjoissani. Mutta nuorempana kyselin ja etsin vastauksia samansuuntaisiin kysymyksiin ehkä enemmän taiteesta.
Olen huomannut, että hengellisestä maailmasta ja uskosta kirjoitetaan usein melko negatiiviseen sävyyn. Usein keskiössä ovat uskonnollinen valta ja sen käyttö. Itse olen halunnut keskittyä hengellisen elämän positiivisiin puoliin, kuten rakkauteen, lämpöön, kauneuteen ja luovuuteen. Ja myös ikuiseen mysteeriin, siihen, ettei kaikki ole ihmisjärjellä ratkottavissa.
Mutta ennen kaikkea siihen, että usko on ytimeltään hyvin iloinen asia, täynnä ihmetystä ja merkitystä.”
Yhtä paljon kuin hengellisenä romaanina luin kertomustasi suvaitsevaisena tarinana toisen hyväksymisestä sellaisena kuin hän on. Romaanisi henkilöitä ei millään muotoa tuomita tarinan matkassa, vaan veljet ikään kuin löytävät ja kohtaavat toisensa, eikö niin?
”Usein romaanieni henkilöillä on taustalla jokin menetys, niin tämänkin tarinan veljeksillä. Minua kiinnostaa ihmisten kohtaaminen. Olen kovasti viehättynyt venäläisemigrantti-teologien ajatuksista siitä, miten yksilöstä tulee persoona toisen katseesta, ja kuinka olemassaolosta tulee sitä kautta tosi.
Näin ikään kuin kohtaamisen kautta ihminen tulee vasta lopulta nähdyksi ja sallituksi. Sitä varmasti myös tässä veljesten tarinassa tavoittelen.”
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti