Meri Valkaman esikoisteos Sinun, Margot vie Itä-Saksaan – ”Stasi-vakoiluista vihjailut ja salapoliisimaiseen tapaan etenevä juoni pitää pihdeissään”
Meri Valkaman Sinun, Margot on vetävästi kirjoitettu romaani suomalaisperheen arjesta DDR:ssä. Lue toimittaja Elina Kirssin kirja-arvio!
Meri Valkama kuvaa elävästi, kuinka vahvoja mutta samalla hauraita ovat ne siteet, jotka kytkevät meidät toisiimme yli sukupolvien.
Miksi teos kiinnosti?
”Syksyllä 2021 ilmestynyt kirja oli kesäkuussa otsikoissa Parnasson kohuartikkelin jälkeen. Meri Valkaman esikoisteos Sinun, Margot sijoittuu kiinnostavasti DDR:n aikaan ja sitä on myyty yli 40 000 kappaletta.
Huima määrä mille tahansa suomalaiskirjalle, debyytistä puhumattakaan. Lisäksi kirja sai Helsingin Sanomien arvostetun esikoispalkinnon. Pitäähän tämä lukea!”
Mitä pidin kirjasta?
”Itä-Berliinissä lapsena elänyt Vilja lähtee selvittämään perheensä menneisyyttä Itä-Saksassa. Hiljalleen irrallisilta tuntuvat muistot saavat uusia merkityksiä.
Meri Valkama kuvaa elämää DDR:ssä elävästi ja yksityiskohtaisesti. Melkein voi haistaa perunakeiton ja tuntea myrskyn kasvoillaan. Myös arjen nurjia puolia sivutaan. DDR:n aikaan sijoittuvat tapahtumat ovat kirjan selvä vahvuus, lisäksi päähenkilöt ovat uskottavia ja pikkulapsiarjen kuvaus on erittäin realistista.
Kirja tempaa mukaansa. Stasi-vakoiluista vihjailut ja salapoliisimaiseen tapaan etenevä juoni pitää lukijan pihdeissään viimeisille sivuille asti. Parit rönsyilyt olisi voinut ehkä jättää väliin, niin teos olisi vielä ehjempi kokonaisuus. Loppuratkaisu ei myöskään aivan tyydytä, mutta aihevalinnan yhteiskunnallisuus, henkilöhahmot ja juonen kuljetus paikkaavat puutteita. Odotan mielenkiinnolla Valkaman seuraavaa kirjaa.”
Arvio: ***
Kirja sai minut…
”…pohtimaan, miten pienestä ihmiskohtalot voivat olla kiinni. Jäädä vai lähteä, valinta sinetöi monen DDR:ssä eläneen itäsaksalaisen elämän muurin murruttua.”
”Vasta myöhemmin Vilja oli ymmärtänyt, ettei äiti ollut surrut poliittista tilannetta, vaan sen keskelle paennutta isää. Äiti oli surrut, mutta vain, kunnes syksy oli jälleen lämmennyt, oksia koetellut lumi sulanut ja äiti yhdessä puiden kanssa suoristanut selkänsä.”