Olipa kerran Tapiola Garden City -valokuvakirja kertoo historiasta asukkaiden silmin – Nostalgiset ja vireät tarinat pitävät otteessaan

Kaunis valokuvakirja kertoo Espoon Tapiolan nostalgisesta historiasta asukkaiden silmin. Lue toimittaja Jukka Vuorion kirja-arvio.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Olipa kerran Tapiola Garden Ciity on ajatuksia herättävä kuvaus 1950-80-lukujen nuorisokulttuurista ja puutarhakaupungista, jota ei enää ole.

Kaunis valokuvakirja kertoo Espoon Tapiolan nostalgisesta historiasta asukkaiden silmin. Lue toimittaja Jukka Vuorion kirja-arvio.
Teksti: Jukka Vuorio

Mikä kiinnosti Olipa kerran Tapiola Garden City -teoksessa?

”Espoon kaupunki on kummallinen paikka. Väkiluvultaan se on Suomen toiseksi suurin kaupunki, mutta sen laajalle levinneiden asutusalueiden joukosta on turha etsiä esimerkiksi Turkua tai Tamperetta muistuttavia keskustoja.

1950-luvulla rakenteille pantu Tapiolakin on alkujaan tarkoitettu leppoisaksi puutarha­kaupungiksi. Näistä Tapiolan­ ensimmäisistä vuosikymmenistä kertova kirja nappasi ­minut otteeseensa välittömästi­ paitsi aina kiinnostavan paikallishistorian, myös suurten­ ja kauniiden valokuviensa­ vuoksi.”

Mitä pidin valokuvakirjasta?

”Viihdyin kirjan parissa erinomaisesti. Sivut täyttyvät monista viihdyttävistä tarinoista, jotka sulautuvat yhdeksi Tapiolan henkeä kuvaavaksi kokonaisuudeksi.

Eräs hyvä esimerkki tarinoista on 1970-luvulta Hongan amerikkalaisesta koripallopelaajasta Greg Douglasista.

Yli kaksimetrinen musta mies kiinnosti koripallohuuman keskellä eläneessä Tapiolassa kaikkia. Lopulta keskenkuntoisena saapunut Douglas häipyi Hongasta kenellekään mitään sanomatta. Hän jätti jälkeensä vain paksun nipun maksamattomia parkkisakkoja.”

Arvio: ****

Kirja sai minut…

”…katsomaan Tapiolaa uusin, arvostavin silmin. Nuorisokulttuuri on vuosikymmenien ajan ollut Tapiolassa sykkivää ja ihmiset täynnä elämää.

Samalla ymmärsin, että mennyt aika, tämäkään jota elämme juuri nyt, ei palaa enää koskaan.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille nostalgian ystäville.”

Lue myös: Tuottelias Reino Helismaa sopisi nykyaikaistenkin sanoittajien joukkoon – Riiminikkari toi iskelmien kieleen ammattimaisen runomitan

X