Susanna Alakoski teoksestaan: ”Romaani on kunnianosoitus isoäidilleni”

Jaa artikkeli
Pumpulienkeli on Susanna Alakosken kolmas romaani. Se aloittaa historiallisen romaanisarjan, jonka toinen osa Londonflickan ilmestyy Ruotsissa elokuussa. © Sara Mac Key
Susanna Alakosken Pumpulienkeli sai sysäyksen oman isoäidin tarinasta, mutta siitä kasvaa ajankuva tekstiilitehtaan naisten elämästä.
Pumpulienkeli ilmestyi ruotsiksi 2019. Samana syksynä siihen pohjautuvaa näytelmää esitettiin Vaasassa.

Pumpulienkeli ilmestyi ruotsiksi 2019. Samana syksynä siihen pohjautuvaa näytelmää esitettiin Vaasassa.

Romaanisi päähenkilö Hilda on isoäitisi, joka ei koskaan kertonut työstään puuvilla­tehtaassa. Olet sanonut tätä elämäsi tärkeimmäksi kirjaksi, jota olet kirjoittanut pitkään. Miksi tämän kirjan kirjoittaminen oli niin tärkeää?

Isoäiti oli minulle tärkeä ihminen. Tarinan runko on hänen elämästään, syntymästä vuonna 1905 kuolemaan 1980-luvulla. Isoäiti työskenteli yli 50 vuotta Vaasan puuvillatehtaassa.

Kun hän kuoli, jälkeen jäi suuri tyhjiö ja paljon kysymyksiä. Tiesin hyvin vähän siitä ajasta, jolloin hän eli ja vaikutti. Yhtä vähän tiesin työstä tehtaassa.

On aika outoa, että tarina tekstiilitehtaassa työskentelevistä naisista ja heidän elinoloistaan on edelleen pääosin kertomatta. Puuvillaenkeli-romaani on kunnianosoitus isoäidilleni ja hänen kauttaan kaikille tekstiiliteollisuudessa työskennelleille naisille. Kirjan työnimi oli Suomikirja, jonkin aikaa kutsuin sitä myös Mummikirjaksi.

Kun romaanin nuori Hilda tulee raskaaksi, hänet ajetaan pois kotoa. Tämä on hänen elämänsä iso käännekohta. Oliko sinulla tietoa isoäitisi elämästä ja esimerkiksi hänen lapsuudestaan vai onko koko tarina fiktiota?

Isoäiti kuoli, kun olin 18. Olin silloin aivan liian nuori tajutakseni, että minun olisi pitänyt kysellä häneltä hänen elämästään. Tiesin, että hän oli kokenut neljä sotaa ja että hän joutui nuorena tyttönä lähtemään kotoaan, mutta en sitä, miksi.

Kun tutkin asiaa, sain selville, että hän oli saanut aviottoman lapsen, mikä tuohon aikaan oli suuri häpeä. Lapsi kuoli, mutta sitä, miksi ja miten, en tiedä. Olen antanut itselleni luvan kuvitella, miten se olisi voinut tapahtua. Ylipäätään yhdistelen tarinassa faktaa ja fiktiota hyvinkin villisti.

August-palkittu esikoisromaanisi Sikalat oli myös väljästi omaelämäkerrallinen. Jos yhdistää Pumpulienkelin ja Sikaloitten henkilöitä, niin onko nyt niin, että Pumpulienkelin Greta on Sikalat-romaanin äiti?

Käytän molemmissa romaaneissa omia ja perheeni kokemuksia, mutta korostan, että tämä on romaani. En kuvaa orjallisesti perheemme tarinaa siitä yksinkertaisesta syystä, että tiedän siitä niin vähän eikä elossa ole enää ketään, joka osaisi kertoa ajoista, joita kuvaan. Tosiasiat olen löytänyt kirjoista ja arkistoista, henkilöhahmojen elämä on kirjailijan tulkintaa ja mielikuvitusta.

Romaanissa katse kääntyy usein naisten käsiin, joissa näkyvät työnteon merkit. Kädet nousevat paremman elämän symboleiksi. Hilda sanoo lapsilleen: ”Kuten tiedätte, lukutaito on tie paitsi kauniisiin käsiin, myös parempiin töihin ja asuntoihin.”

Halusin kuvata romaanissa naishistoriaa, kirjoittaa heidän arkielämästään, kehoistaan, käsistään. Kun Hilda puhuu käsistä, hänellä on jo elämää takana. Hän tietää, mitä työ tehtaassa ilman lomia ja pienellä palkalla tekee keholle.

Hän tietää myös, että lukeneisuus on tärkeää, jotta elämässä pääsee eteenpäin. Tämän hän haluaa kertoa lapsilleen, joille toivoo vähemmän kuluttavaa elämää.

Suomalaiselle lukijalle tarinan historialliset faktat ja maailmankuva ovat tuttuja, mutta entä Ruotsissa?

Historia laajasti kiinnostaa minua. Myös sota on kiinnostava aihe, mutta usein sotahistoria kuvaa tapahtumia rintamalla. Halusin tuoda esiin toisen näkökulman eli kuvata sotaa naisten ja lasten kokemana. Silloin maailman tapahtumista tulee kuin varjoja, jotka heijastuvat ihmisten jokapäiväiseen elämään. Luulen, että tätä ei ole tarpeeksi kuvattu Suomessakaan.

Ruotsissa tiedetään aivan liian vähän Suomen ankarasta historiasta. Olen saanut paljon kirjeitä lukijoilta, jotka kiittävät romaania siitä saamastaan Suomen historian luennosta. Olen iloinen, jos olen osaltani edes vähän onnistunut valistamaan ihmisiä.

Pumpulienkeli antaa äänen ja puheenvuoron naisille, heidän kokemuksilleen maailmasta, elämästä ja työstä. Suomalainen kustantajasi vertaa sinua Elena Ferranteen. Mitä ajattelet tästä?

Tavoitteeni oli kirjoittaa laaja eeppinen tarina, jossa historia saisi virrata usean naissukupolven tarinan kautta. Esikuviani ovat muun muassa Väinö Linna ja Elena Ferrante, jota ihailen. Olen tosi iloinen, jos minua verrataan häneen.

Juttu ilmestyi ensi kerran Vivan numerossa 5/2021.

Lue myös: Leena Lehtolainen ryhtyi kirjailijaksi jo lapsena – Kieltäytymisen taidon hän oppi vasta aikuisena

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X