Tuoko koronaepidemia Olga ja Tuukka Temoselle satojen tuhansien tappiot? – Olga: ”Meillä on vielä mahdollisuus selvitä”

Olga ja Tuukka Temosen Aika jonka sain -elokuva kärsii koronaepidemiasta. Elokuvan kutsuvierasensi-iltana hallitus kielsi yli 500 hengen tilaisuudet, ja myöhemmin suurin osa elokuvateattereista sulki ovensa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Olga Temonen näyttelee pääosaa Aika jonka sain -elokuvassa, joka kertoo paralympiaurheilija Jaana Kivimäestä. Elokuvan ehti nähdä yli 11 000 suomalaista.

Olga ja Tuukka Temosen Aika jonka sain -elokuva kärsii koronaepidemiasta. Elokuvan kutsuvierasensi-iltana hallitus kielsi yli 500 hengen tilaisuudet, ja myöhemmin suurin osa elokuvateattereista sulki ovensa.
Teksti:
Elina Kirssi

Juhlapäivä on alkamassa. Näyttelijä-tuottaja Olga Temosen ja ohjaajamies Tuukka Temosen kahden vuoden työ huipentuu illalla, kun Aika jonka sain -elokuva saa ensi-iltansa kutsuvieraille.

Olga nähdään valkokankaalla tähän asti suurimmassa roolissaan, elokuva on saanut hyviä arvioita ja katsojatkin tuntuvat kiinnostuneen. Kaikki näyttää hyvältä.

Rajoitustoimet koronaviruksen leviämisen estämiseksi

Pahat aavistukset hiipivät mieleen jo ajomatkalla kotoa Iitistä Helsinkiin. Ne saavat vahvistuksensa illalla. Olga istuu meikattavana, kun Suomen hallitus tiedottaa massiivisista rajoitustoimista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Yli 500 hengen tilaisuudet kielletään.

Olga ja Tuukka joutuvat päättämään, voiko heidän tuottamansa elokuvan ensi-iltaa edes järjestää ja pitääkö elokuva vetää kokonaan pois teattereista.

Pian puhelimet alkavat soida.

Lopulta paikalle saapuu tuhannen sijaan vain noin 400 vierasta. Koronauutiset vievät juhlamielen. Tuukka järkyttyy niin, ettei muista koko illasta myöhemmin mitään.

Olgakaan ei osaa nauttia juhlista.

”Niin ristiriitaista iltaa en ole koskaan kokenut. Matto vetäistiin jalkojen alta, kun piti olla juhlapäivä. Edellinen elokuva Valmentaja oli monella tapaa pettymys, ja kun vaikutti pitkästä aikaa siltä, että nyt onnistumme, sitten tuli tämä.”

Edellinen elokuva Valmentaja toi Temosille 200 000 eurot velat, jotka on nyt kuitattu. Olga uskoo avioparin selviävän myös mahdollisista uutuuselokuvan tappioista. © PEKKA NIEMINEN

”Ajoitus oli pahin mahdollinen”

Olga hörppii kahvia keltavihreät villasukat jalassa suuren ruokapöydän ääressä. Puinen lankkulattia tuntuu viileältä ja talo hiljaiselta. Ilmastointipumppu humisee katonrajassa, ja yläkerrasta kuuluu vaimea yskähdys.

Perheen kuopus Torsti, 6, on jo jäänyt kotiin päiväkodista. Tuukka on toimistolla Helsingissä, vanhemmat lapset Hilma, 8, ja Helga, 10, puolestaan viimeistä päivää koulussa ennen niiden sulkemista. Koko Suomi on menossa kiinni.

Tänään Olgan pitäisi oikeasti olla Tampereella, mutta Aika jonka sain -elokuvan markkinointikiertue peruttiin jo elokuvan ensi-iltapäivänä, perjantaina 13. maaliskuuta.

Olga nauraa kuivasti epäonnelle.

”Ajoitus oli pahin mahdollinen. Muutama viikko ennen hallituksen toimia uskoimme, että ehdimme ehkä juuri koronaviruksen alta pois tai saamme katsojapotentiaalia. Sitten korona tuli päivälleen ensi-illan kanssa.”

Aika jonka sain -elokuva oli avausviikonloppunaan Suomen katsotuin

Ennen kuin elokuvateatterit sulkeutuivat, Temosten elokuvan näki yli 11 000 suomalaista. Se oli avausviikonloppunaan katsotuin elokuva Suomessa.

Olga uskoo, että heidän elokuvansa voi tulla vielä uudelleen teattereihin, jos elokuvateatterit voivat avata ovensa ennen kesää, mieluummin ennen juhannusta tai viimeistään puolen vuoden päästä. Temoset eivät siirtäneet ensi-iltaansa koronaviruksen takia, jotta elokuvateatteriyrittäjät saisivat edes jotain tuottoja.

”Meillä on vielä mahdollisuus selvitä. Monella muulla on paljon vaikeampi tilanne. Toki olemme tehneet kaksi vuotta töitä ja nyt olisi ollut olisi ollut palkanmaksun aika. Myöskään edellisestä elokuvasta ei tullut muuta kuin laskuja. Jos loputtomiin käy huonosti, tekemisen ilo hiipuu. Mutta eiköhän tästä selvitä”, Olga sanoo luottavaisesti.

Koronaepidemia uhkaa aiheuttaa Temosille jopa satojen tuhansien eurojen tappiot. Miten epäonni on vaikuttanut parisuhteeseen? Miten Temosten perheessä on käsitelty asiaa? Entä mistä Olga saa voimaa uskoa tulevaan? Lue koko haastattelu Seuran tuoreimmasta numerosta.

Lue myös: Korona piinaa – Sebastian Rejman toivoo tyyneyttä: ”Ei pelleillä tämän jutun kanssa”

X