Anna-lehti: Charlene palasi vihdoin Monacoon vaikean vuoden jälkeen – Mikä sairastutti ruhtinattaren?

Kaunis, mutta kovin etäinen. Poissaolevan oloinen Monacon ruhtinatar Charlene on hyvin paljon edesmenneen anoppinsa Grace Kellyn kaltainen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Charlene oli neljä kuukautta hoidossa Sveitsissä ennen paluutaan kotiin Monacoon. Ruhtinas on korostanut, että Charlenen sairastumisessa ei ole kyse pariskunnan keskinäisistä ongelmista miehenä ja vaimona.

Kaunis, mutta kovin etäinen. Poissaolevan oloinen Monacon ruhtinatar Charlene on hyvin paljon edesmenneen anoppinsa Grace Kellyn kaltainen.
Teksti: Toimitus

Historioitsija Philippe Delorme on kommentoinut, että Charlene on ollut ahdistanut siitä, että hänen odotettiin esittävän edesmenneen anoppinsa, ruhtinatar Gracen roolia.

Anna-lehden jutussa kerrotaan, miten Charlene on myöntänyt medialle, että ruhtinaan rooliin asettuminen ei ollut helppoa, ja hän tunsi kuin kadottaneensa itsensä.

Tatler-lehden haastattelussa Charlenen ystävät ovat kuitenkin kieltäneet, että ruhtinatar olisi naiivi tai että hän olisi ansassa avioliitossaan. Ystävien mielestä hän tiesi tarkalleen, mihin joutui avioituessaan Albertin kanssa.

Charlenen ja Albertin häissä kesällä 2011 morsian oli huolestuttavan surullisen oloinen. © Bulls

Lue myös: Ruhtinaallista lempeä: Monacon ruhtinas Albert ja Charlene – Urheilu yhdisti rakastuneen parin

Ruhtinatar sairastuu

Vuosi sitten toukokuussa Charlenen elämässä alkoi tapahtumasarja, joka on saanut
uskomattomia käänteitä.

Charlene matkasi Etelä-Afrikkaan toukokussa matkalle, jonka oli tarkoitus olla lyhyt 10 päivän vierailu, jossa hänen oli tarkoitus osallistua muun muassa salametsästyksen vastaiseen toimintaan. Vierailu kuitenkin venyi ja ruhtinatar joutui kuuden kuukauden lentokieltoon, eikä päässyt palaamaan kotiin.

Charlene oli ilmeisesti jo ennen lähtöään hän oli saanut korva-, nenä- ja nielutulehduksen, joka paheni matkan aikana.

Albert ja lapset vierailivat tiettävästi muutaman kerran hänen luonaan. Sairaudesta kerrottiin julkisuuteen vain vähän. Ruhtinattarelle tehtiin useita leikkauksia, joita on kuvattu tuskallisiksi.

Kohujen ruhtinas

Heinäkuussa Charlene kertoi eteläafrikkalaiselle News24-uutissivustolle ikävöivänsä miestään ja lapsiaan.

”Erittäin raskasta on ollut se, että lääketieteellinen tiimini kielsi minua matkustamasta kotiin kymmenvuotishääpäiväkseni. Albert on tukeni ja turvani ja ilman hänen rakkauttaan ja kannustustaan en olisi selvinnyt tästä tuskallisesta ajasta”, Charlene sanoi.

Kauniisti sanottu, mutta onko ruhtinattaren sanoma totta?

Jo ennen Etelä-Afrikan matkaa Monacossa nimittäin kiersi huhuja pariskunnan erikoisista asumisjärjestelyistä. Sekä MailOnline-verkkolehden että Paris Match -lehden mukaan Charlene ei juurikaan ole viettänyt aikaa Monacon ruhtinaspalatsissa.

Vuoden 2020 saatiin uutinen, joka synkentäisi kenen tahansa avioliiton: 34-vuotias brasilialainen nainen paljasti, että Albert on hänen vuonna 2005 syntyneen tyttärensä isä. Nainen kertoo, että hänellä oli kiihkeä suhde Albertin kanssa ja että hän jopa matkusti ruhtinaan mukana maailmalla.

Asian tultua julki Charlene ajoi päänsä vasemmalta ohimolta kaljuksi.

Albert on ryvettynyt kohuissa jo aiemmin, jos naisen väite pitäisi paikkansa, se tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että Albertilla on yhteensä kolme
avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta sekä myös sitä, että Albertilla olisi ollut suhde samaan aikaan, kun hän jo seurusteli vakavasti Charlenen kanssa.

Lue myös: Monacon ruhtinatar Charlene jumiutui Etelä-Afrikkaan – Ruhtinas Albert katkoo siipiä vellovilta huhuilta parin aviokriisistä: ”Hän ei ole maanpaossa”

Monacon Ruhtinatar Charlene

Monacon ruhtinatar Charlene on ollut jo kuukausia jumissa Etelä-Afrikassa. © Ker Robertson/Getty Images

Paluu Monacoon

Charlene palasi Monacoon marraskuussa. Jo pian paluun jälkeen kävi selväksi, että hän ei ollut kunnossa. Aviopuoliso kertoi harvinaisen avoimesti vaimonsa voinnista. Tämä kärsi sekä fyysisestä että psyykkisestä uupumuksesta.

”Hän oli musertunut eikä kyennyt kohtaamaan velvollisuuksiaan, ei elämää ylipäätään, ei edes lapsiaan, Albert kuvaili People-lehdelle.

Paluun jälkeen Charlene oli neljä kuukautta hoidossa Sveitsissä. Ruhtinas on korostanut, että Charlenen sairastumisessa ei ole kyse pariskunnan keskinäisistä ongelmista miehenä ja vaimona, mitä se sitten tarkoittaakaan. Hän on vakuuttanut, että Charlenella ei ole syöpää eikä hänelle myöskään ole tehty kauneusleikkausta.

Maaliskuun alussa Charlene oli toipunut niin, että hän saapui kotiin perheensä luokse. Julkisuuteen hän ei ole kuitenkaan palannut.

Miten voivat ruhtinassuvun pienimmät, Charlenen ja Albertin lapset Gabriella ja Jacques, joista toinen on maansa tuleva hallitsija? Mitä jälkiä jättää seitsemänvuotiaisiin kaksosiin äidin katoaminen heidän elämästään lähes vuodeksi? Onneksi äiti on nyt viimein palannut kotiin.

Lue lisää Anna-lehden tuplanumerosta 15-16. Mistä Grimaldin suvun kirouksen legenda sai alkunsa? Jutussa kerrotaan myös Monacon ruhtinassuvun prinsessojen, Carolinen ja Stéphanien ongelmista. Mikä on suojannut Monacon uutta aikuista sukupolvea?

Lue myös: Avioliiton uumoiltiin päättyvän lyhyeen, mutta ruhtinatar Charlene säteilee Albertin rinnalla – miten tässä näin kävi?

X