Palaako prinsessa Madeleine Ruotsiin? – ”Kaipaan perhettä ja ystäviä niin paljon”

Floridassa asuva prinsessa Madeleine on ollut yli vuoden erossa vanhemmista ja sisaruksistaan. Prinsessan kova koti-ikävä on herättänyt huhut paluumuutosta Ruotsiin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ruotsin prinsessa Madeleine on asunut viimeiset kymmenen vuotta pääosin ulkomailla. Koronavuoden aikana ero muusta kuningas­perheestä on ollut raskasta.

Floridassa asuva prinsessa Madeleine on ollut yli vuoden erossa vanhemmista ja sisaruksistaan. Prinsessan kova koti-ikävä on herättänyt huhut paluumuutosta Ruotsiin.
Teksti: Elina Kirssi

”Vuosi on ollut raskas”, Ruotsin prinsessa Madeleine, 38, myönsi suoraan SVT:n haastattelussa.

Vuoden 2020 piti olla uusi alku, mutta jo ennen koronaepidemiaa Madeleinen perhettä koeteltiin. Heidän Floridan-kotiinsa murtauduttiin syksyllä 2019, ja he joutuivat etsimään uutta asuntoa. Perhe ei ollut murtovarkaiden iskun aikana kotona, mutta sen jälkeen Madeleine alkoi tuntea olonsa turvattomaksi eikä halunnut enää asua talossa.

Uuteen kotiinsa perhe asettui vuoden 2020 alussa. He olivat tuskin saaneet huonekalut paikoilleen, kun koronatilanne paheni. Pian Madeleine, aviomies Chris O’Neill, 46, ja lapset Leonore, 6, Nicolas, 5, ja Adrienne, 2, vetäytyivät sisätiloihin.

Vuoden 2020 aikana Madeleine jopa pohti, oliko virhe muuttaa Floridaan. Svensk Damtidningin mukaan Madeleinen koti-ikävä on jo niin kova, että hän on alkanut haaveilla pysyvästä paluusta takaisin Ruotsiin.

Huhuille vahvistusta tuli Expressenin joulukuisesta uutisesta, jonka mukaan Madeleinen ja Chrisin Tukholman-kotiin on tehty laaja remontti. Noin puoli miljoonaa euroa maksaneita kunnostustöitä on valvonut prinsessan luottoystävä Louise Thott.

Asunto on ollut vuoden tyhjillään, kun perhe ei ole päässyt Tukholmaan. Nyt viiden huoneen asuntoon on kuitenkin tehty ylellinen peruskorjaus ja sinne on rakennettu muun muassa uusi makuuhuone, vaatehuone ja kylpyhuone.

Mutta onko Madeleine valmis vaihtamaan jälleen kotimaata?

Prinsessa Madeleine asunut ulkomailla jo viimeiset 10 vuotta

Madeleine on asunut ulkomailla viimeiset kymmenen vuotta. Hän lähti Ruotsista erottuaan kihlatustaan Jonas Bergströmistä tämän salasuhteen paljastuttua ja alkoi työskennellä Yhdysvalloissa äitinsä kuningatar Silvian Childhood-järjestössä. New Yorkista löytyi uusi onni.

Lyhyttä Ruotsin-piipahdusta lukuun ottamatta Madeleine ja Chris ovat asuneet koko liittonsa ajan ulkomailla, sillä New Yorkissa vietettyjen ensimmäisten yhteisten vuosien jälkeen he asuivat muutaman vuoden myös Lontoossa. Miamiin kansainvälisestä elämästä nauttiva perhe muutti 2,5 vuotta sitten liikemies Chrisin töiden takia vietettyään hetken Ruotsissa.

Kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa viettivät joulua perinteisesti Drottningholmin linnassa. Juhlallisuudet alkoivat kuningattaren syntymäpäivänä aatonaattona. Hovi vahvisti, että kuningaspari noudatti koronarajoituksia joulunakin.

Kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa viettivät joulua perinteisesti Drottningholmin linnassa. Juhlallisuudet alkoivat kuningattaren syntymäpäivänä aatonaattona. Hovi vahvisti, että kuningaspari noudatti koronarajoituksia joulunakin. © Foto: Victor Ericsson Kungl. Hovstaterna / The Royal Court of Sweden

Ensimmäisessä Floridan-kodissaan he olivat vuokralla, mutta 700 neliön lukaalissa oli oma uima-allas, tenniskenttä ja viinikellari. Perheen uusi koti maksoi Miamin ylellisellä Pinecrestin alueella maksoi 2,5 miljoonaa euroa. Tilaa riittää, sillä makuuhuoneita on kuusi ja kylpyhuoneita kahdeksan. Turvajärjestelmät ovat huippuluokkaa, jotta Madeleine voi nukkua yönsä hyvin.

Vapaata elämää

Atlantin toisella puolella Madeleine on pystynyt turvaamaan lapsilleen mahdollisimman tavallisen lapsuuden. Lasten elämää on helpottanut, että syksyllä 2019 kuningas Kaarle Kustaa ilmoitti hovin edustustehtävien keskittyvän kuningasparille ja kruununprinsessa Victorian perheelle.

Leonore, Nicolas ja Adrienne eivät ole enää hovin jäseniä eikä heillä ole edustusvelvollisuuksia, eikä Madeleine ole edes kertonut lapsilleen heidän kuninkaallisista juuristaan. Floridassa myös Madeleine saa elää vapaampaa elämää kuin Ruotsissa. Lehtitietojen mukaan perhe sopeutui Floridaan nopeasti. Chrisillä ja Madeleinella on jo omat sosiaaliset ympyränsä, ja lapset ovat saaneet uusia ystäviä.

Floridan lauhkea ilmasto helpottaa kolmilapsisen perheen arkea, sillä talvihaalareiden ja paksujen tumppujen pukemisrumban sijaan Madeleine voi lähteä lasten kanssa heti ovesta ulos. Perhe on nauttinut täysillä lämpimän sään iloista: he ovat käyneet yhdessä uimarannalla rakentamassa hiekkakakkuja ja leikkineet leikkipuistoissa.

Madeleine on saanut elää lähes kuin kuka tahansa perheenäiti, sillä Yhdysvalloissa häntä ei juuri tunnisteta. Hän on kuskannut lapsiaan harrastuksiin ja pyörinyt ruokakaupassa lastaamassa ostoskärryihin viikon ruokaostoksia perheelle.

Kruununprinsessa Victoria, prinssi Daniel, prinssi Oscar ja prinsessa Estelle koristelivat kotinsa Hagan linnan joulukuntoon.

Kruununprinsessa Victoria, prinssi Daniel, prinssi Oscar ja prinsessa Estelle koristelivat kotinsa Hagan linnan joulukuntoon. © Foto: Sara Friberg, Kungl. Hovstaterna / Sara Friberg, Royal Court of Sweden.

Kuukausia sisätiloissa

Viime keväänä Madeleinen perhe sai unohtaa huolettomat rantaleikit hetkeksi. He joutuivat sulkeutumaan kotiinsa miljoonien muiden tapaan maaliskuussa, kun koronatilanne paheni Yhdysvalloissa.

Madeleine kertoi SVT:n Ruotsin kuningasperheen vuosi 2020 -ohjelmassa, että perhe noudatti keväällä viiden kuukauden ajan tiukkoja liikkumisrajoituksia.

”Jos joku olisi sanonut minulle, että joudumme pysyttelemään sisätiloissa viisi kuukautta, käymättä tuskin ulkona, ja että lapset kävisivät kotikoulua kahdeksasta kolmeen, en tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Nyt tuntuu, että kaikki on sujunut hämmästyttävän hyvin.”

Svensk Damtidningin mukaan koronatilanne on vaikuttanut Chrisin liiketoimintaan, sillä hänen yrityksensä ovat menettäneet rahaa. Chrisin yrityksen Gloucester Rain LPP:n varat ovat laskeneet vuodesta 2015 lähes seitsemällä miljoonalla eurolla ja koronaepidemian takia yritys on vaarassa ajautua konkurssiin. Myös Chrisin oma yritys Wilton Payments on Expressenin mukaan tehnyt tappiota ja lehti väittää, ettei Chris ole saanut nostettua palkkaa itselleen.

Prinssi Carl Philip, prinsessa Sofia ja pikkuprinssit Gabriel ja Alexander puolestaan paistoivat kinkkua kotonaan Villa Solbackenissa.

Prinssi Carl Philip, prinsessa Sofia ja pikkuprinssit Gabriel ja Alexander puolestaan paistoivat kinkkua kotonaan Villa Solbackenissa. © Foto: Victor Ericsson Kungl. Hovstaterna / The Royal Court of Sweden.

Madeleine muistuttaa SVT:n haastattelussa, että moniin muihin perheisiin verrattuna heillä on asiat hyvin. Hän tunnustaa silti, että jotkut päivät ovat olleet hankalia. Madeleine ja Chris ovat koko korona-ajan tehneet töitä kotoa käsin ja monien vanhempien tapaan he ovat omien töidensä ohella valvoneet koululaisiaan.

Madeleinen mukaan Leonorella ja Nicolasilla on ollut haasteita malttaa istua tietokoneen äärellä koko koulupäivän ajan aamukahdeksasta myöhään iltapäivään.

Kun liikkuminen vapautui, lapset palasivat takaisin kouluun ja perheen arki helpottui.

”Nyt lapset ovat saaneet palata kouluun. He iloitsevat kavereiden tapaamisesta, vaikka heidän onkin pidettävä etäisyyttä. Koulussa on pidettävä kasvomaskia koko ajan. Sen saa ottaa pois lounaan ja välipalan ajaksi. Välitunnilla saa leikkiä mutta kahden metrin turvavälejä noudattaen”, Madeleine kertoi.

Madeleinen perhe on yrittänyt sopeutua koronarajoituksiin parhaansa mukaan. Keväällä he viettivät viisi kuukautta sisätiloissa.

Madeleinen perhe on yrittänyt sopeutua koronarajoituksiin parhaansa mukaan. Keväällä he viettivät viisi kuukautta sisätiloissa. © All Over Press

Ikävä halauksia

Madeleinelle suljettu elämä lienee tuttua lapsuudesta, mutta koronatilanne on ollut hänelle erityisen raskasta, sillä hän on joutunut viettämään koko vuoden erossa lapsuuden perheestään. Prinsessa on ollut Ruotsissa viimeksi yli vuosi sitten, joulukuussa 2019.

Vaikka kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia eristäytyivät riskiryhmäläisinä muusta perheestä jo maaliskuussa, he ovat tavanneet kruununprinsessa Victorian ja prinssi Carl Philipin perheitä turvallisen etäisyyden päästä. Madeleine on siis ainoa, joka on joutunut tyytymään pelkkiin videopuheluihin.

Madeleine joutui kuulemaan etäyhteyksien välityksellä myös veljensä ja prinsessa Sofian iloisesta vauvauutisesta. 4-vuotias Alexander ja 3-vuotias Gabriel saavat pikkusisaruksen maalis-huhtikuussa.

Lehtitietojen mukaan Madeleine on soitellut lähes päivittäin sisaruksilleen, mutta fyysisen kontaktin puute on ottanut koville.

”Odotan niin sitä, että pääsemme halaamaan kunnolla. Sitäkin kaipaa niin. Ei ole saanut halata ystäviä pitkään aikaan. Kaikki pitävät etäisyyttä, joten kaipaan ihanaa halausta”, Madeleine kertoi SVT:lle.

Perheen uudessa kodissa on upea uima-allas. Madeleine ja Chris maksoivat hulppeasta huvilastaan 3 miljoonaa dollaria eli noin 2,5 miljoonaa euroa.

Perheen uudessa kodissa on upea uima-allas. Madeleine ja Chris maksoivat hulppeasta huvilastaan 3 miljoonaa dollaria eli noin 2,5 miljoonaa euroa. © All Over Press

Sydän on Ruotsissa

Ero perheestä on ollut erityisen raastavaa siksi, koska viime vuoteen mahtui monia kuningasperheen merkkihetkiä. Madeleine ei päässyt Ruotsiin pääsiäisenä tai esimerkiksi kruununprinsessa Victorian syntymäpäiväksi kotiin.

Yleensä Victorian syntymäpäivää on juhlittu näyttävästi heinäkuussa Öölannissa kuin festivaaleja, ja yleensä Madeleine on jäänyt lomailemaan kesäksi kotimaahansa. Tänä vuonna isot juhlat peruttiin, mutta muu perhe Madeleinea lukuun ottamatta kokoontui saarelle.

Prinsessa ei voinut osallistua koronarajoitusten takia Silvian veljen Walther Sommerlathin hautajaisiin marraskuussa. Hän vietti ensimmäistä kertaa myös joulua ulkomailla. Kuningasperheelle joulu on ollut tärkeä juhla myös siksi, että kuningatar Silvia viettää aatonaattona syntymäpäiviään. 77 vuotta täyttäneen kuningattaren on huhuttu kärsivän terveysongelmista, ja Madeleinen tiedetään olevan läheinen äitinsä kanssa.

Madeleine onkin kärsinyt siitä, ettei hän ole päässyt tapaamaan perhettään kotona Ruotsissa. Hän kirjoitti ennen joulua tunteikkaan Instagram-päivityksen, jossa kertoi sydämensä olevan Ruotsissa.

”Kaipaan perhettä ja ystäviä niin paljon! Lapset kyselevät joka päivä, milloin pääsemme taas Ruotsiin. Me kaikki ikävöimme Ruotsia hyvin paljon. Toivon, että tilanne muuttuu pian ja pääsemme matkustamaan kotiin ja olemaan yhdessä”, prinsessa Madeleine kertoi myös SVT:lle.

Lue myös: Ujoutta vai mukavuudenhalua – Miksi prinsessa Madeleine hylkäsi Ruotsin ja muutti perheineen Floridaan?

X