Maria Sid: ”Toivon, että nuoret tytöt jättäisivät itsensä mollaamisen”

Tunnustan,

että pelkään käsittämättömän paljon kauhuelokuvia. En pysty katsomaan minkäänlaisia kauhuleffoja tai trillereitä. Pelko on aika ongelmallinen ottaen huomioon, mitä työtä teen.

Esimerkiksi Stanley Kubrickin ohjaamasta kauhuklassikko Hohdosta olen nähnyt vain The making of -version. Mielikuvitukseni on yksinkertaisesti niin vilkas, että pystyn ajatustasolla kehittelemään mitä vain. Tappajahain näin joskus nuorempana, enkä sen jälkeen uinut pitkään aikaan.

Teatterissa rakastan ohjata trilleriä. Silloin en pelkää edes pimeää.

Ikääntyminen

on mielenkiintoista. Täytän ensi vuonna 50 vuotta. Olen löytänyt ikääntymisestä sekä hyviä että huonoja puolia.

Hyvää on se, että vanheneminen on täysin erilaista kuin joskus nuorempana ajattelin. Silloin kuvittelin, että kaikki olisi tämän ikäisenä jo loppu ja elämä olisi kamalaa. Eihän se niin ole. Olen edelleen ihan sama Maria. Olen vain ehkä parempi versio omasta itsestäni.

Huono puoli ikääntymisessä on palautumisen hitaus. En voi juhlia enää niin paljon kuin nuorena. Puolikuntoisena töiden tekeminen ei vain enää onnistu!

Vanheneminen ei pelota eikä ahdista. Minusta on koomista, että ikänumeroni on niin iso. Tässä iässä ymmärrän paljon enemmän kuin nuorempana. Olen aina katsonut elämää ulospäin. Näen joka puolella mielenkiintoisia ja kauniita asioita. Olen saanut joskus palautetta siitä, että olen liian positiivinen. Voin lohduttaa, että itken kyllä yhtä paljon kuin nauran.

Ennustan,

että suomalaiset tulevat pitämään Loikkarit-elokuvasta. Oma roolini siinä on pieni mutta merkityksellinen.

Elokuvassa koskettaa nostalginen 80-luku. Tästähän ei ole uskallettu aiemmin edes puhua, mutta mekin Tallinnassa käydessämme myimme paikallisille sukkahousuja ja vaihdoimme ruplia.

Leffa on tehty hyvällä maulla. Se on hauska mutta tunteisiin vetoava. Muistan hyvin, kun tarinaan liittyvää ryöstöä seurattiin Suomessa. Ryöstäjät olivat ihan kuin amerikkalaiset action-sankarit. Aikaa tuosta tapahtumasta ja noista ajoista on nyt kulunut jo sen verran, että elokuva oli mahdollinen tehdä.

Ikävöin

rutiineja. Elämäni on niin vaihtelevaa, että minusta on ihanaa, jos kohdalle sattuu sellainen viikko, jolloin kaikki on vain samanlaista. Rutiinit tuovat rauhaa, kun ympärillä tapahtuu koko ajan niin paljon.

Kaipaan tylsyyttä vastapainona kaikelle. Voin olla esimerkiksi aika tylsä lomailija. Saatan syödä kaurapuuroa joka aamu ja tehdä tylsiä asioita. Perheeni ja ne, jotka ovat ympärilläni, ovat myös oppineet arvostamaan tylsyyttä.

Asumme Tukholmassa, mutta teen paljon töitä myös Suomessa. Ruotsissa tulee syksyllä uusi kausi paikallista Sykettä eli Syrror-sarjaa, jossa olen mukana. Lisäksi teen töitä Tukholman kaupunginteatterissa.

Suomessa minulla on puolestaan ohjaustöitä, eli tällä hetkellä näyttelen Ruotsissa ja ohjaan Suomessa. Tämä on ideaali tilanne minulle.

Suutun,

jos asioissa ei ole sisältöä. Silloin kun pinta on sisältöä tärkeämpää. On todella surullista, että nuoret tytöt ovat ihan koukussa oman ulkonäkönsä kanssa. Ihmiset heittävät siten vuosia hukkaan. Toivon, että he keskittyisivät siihen, mitä on oman kropan ulkopuolella ja jättäisivät itsensä mollaamisen.

Monet lapset kasvatetaan häpeän kautta. Siitä voi tulla heille aikuisenakin ongelmia. Suomalainen vanhan kansan tapa kasvattaa on vähän sellainen, että nöyränä on hyvä olla ja hiljaa pitää istua. Se minua vasta raivostuttaakin! Kasvatetaan lapset jo pienenä häpeämään ja piilottelemaan omaa itseä.

Me elämme vain kerran ja jokaisen elämä voi loppua milloin tahansa.

Tästä saimme muistutuksen Tukholman rekkaiskun aikaan. Olimme koko perhe silloin keskustassa ja tyttäreni oli ihan siinä tapahtumapaikan vieressä. Se päivä oli ihan hirveä. Silloin mietti, miten arvokas elämä on ja kaikki on lopulta niin pienestä kiinni.

Rakastan

elämää, sen iloja ja murheita. Olen hyvin kiitollinen elämästäni, mutta en allekirjoita kliseetä hetkessä elämisestä. Mitä se edes tarkoittaa? Sitä, että istut, meditoit ja mietit, miltä sinusta itsestäsi siinä hetkessä tuntuu? Ulkopuolista elämää ja sen kauneuttahan meidän pitäisi tarkkailla.

Lue myös:

Maria Sid: Olen laiminlyönyt itseäni