Matti Esko: ”Masennuksen iskiessä oli kuin levyke olisi tyhjentynyt. Kaikki pyyhkiytyi mielestä”

70-vuotisjuhliaan viettävien Pirjo Eskonniemen ja Matti Eskon viime syksy oli rankka. Masennus iski Mattiin, ja aviomiehen paha olo oli viedä Pirjonkin mukanaan. Nyt elämä jälleen hymyilee.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kalliolla istuu onnellinen pariskunta. ”Keikoilta tullessaan Matti on hyväntuulinen ja viheltelee. On kiva katsoa hyväntuulista ukkoa”, Pirjo iloitsee.

70-vuotisjuhliaan viettävien Pirjo Eskonniemen ja Matti Eskon viime syksy oli rankka. Masennus iski Mattiin, ja aviomiehen paha olo oli viedä Pirjonkin mukanaan. Nyt elämä jälleen hymyilee.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Kannattaa tulla seitsemänkymppiseksi. Näin vakuuttavat pyöreitä ikävuosiaan juhlivat Pirjo Eskonniemi ja Matti Esko.

”Kiire ja hössötys ovat jääneet taakse. Elämänkokemus antaa rohkeutta. Olo on vapautunut, uskallan olla oma itseni ja sanoa mielipiteeni”, toteaa Pirjo.

Vuosien myötä on kertynyt itseluottamusta hyväksyä eletty elämä ja sen varrella tehdyt valinnat.

”Elämä on seesteistä. Tässä iässä siitä osaa nauttia ja antaa arvoa”, Matti arvioi.

Hetken päästä hän lisää:

”On sellainen fiilis, että juuri nyt olen todella iloinen elämästä.”

Vielä vähän aikaa sitten tunne oli aivan toinen.

Piilopirtin suojassa

Matti odottaa maantien laidassa kallellaan olevan keltaisen postilaatikon vieressä. Hieman siitä eteenpäin kääntyy mökkitie, joka ilman opastusta jäisi huomaamatta. Tie laskeutuu erämaajärven suojaiseen niemenkärkeen.

Pirjo ja Matti ostivat Puumalasta kesämökin 80-luvulla jättihitiksi nousseen Rekkamiehen tuotolla. Tienhaara on jätetty tarkoituksella merkitsemättä. Mykräjärven rannalla oleva kesäparatiisi on perhettä ja läheisiä, ei yleisöä varten.

”Täällä hermo lepää, kun kaikki häly on poissa”, Matti kuvaa.

Alkuperäistä mökkiä on laajennettu kolmenkymmenen vuoden aikana. Tontille on rakennettu lisäksi aitta ja savusauna.

”Olemme rakentaneet tätä kuin Iisakin kirkkoa”, Pirjo nauraa.

Tekemistä riittää yhä. Nyt odottavat ikkunanpuitteet hiomista ja maalaamista.

”Kun jotain saadaan tehtyä, avataan kuohuviinipullo ja ihaillaan kättemme töitä”, kertoo Pirjo.

Yleensä Pirjo ja Matti siirtyvät Järvenpään kodista mökille touko–kesäkuun vaihteessa. Tänä vuonna muutto viivästyi, sillä ensin juhlittiin Matin kesäkuussa ilmestynyttä uutta levyä Järvenpää–Kauriala: Omia polkujaan.

Levyn julkistamistilaisuudessa moni esitti Pirjolle pyynnön:

”Pidä edelleenkin huolta siitä, että saamme nauttia Matin mahtavasta laulusta.”

Pirjo lupasi kyynelsilmin. Mielessä myllersivät rakkaus ja kiitollisuus elämästä, mutta myös muistot kuluneiden kuukausien tuskasta.

Mieli mustuu

Pirjo nautti tehdessään venettä lahjaksi Matille. Nyt Matti kannustaa häntä uuden harrastuksen pariin. ”Pirjo on lahjakas”, hän kehuu.

Pirjo ja Matti rakastuivat vuonna 1966 ja menivät naimisiin neljä vuotta myöhemmin. Esikoistytär Anna syntyi vuonna 1972 ja kuopus Kaisa kahden vuoden kuluttua. Pirjo hoiti tytöt kotona, mutta teki samalla kampaajan töitä. Matti kiersi Suomea keikoilla, jotka pitivät hänet useitakin viikkoja poissa kotoa.

Matin mieltä jäi kaihertamaan se, ettei hän ehtinyt olla riittävästi läsnä tytärten varttuessa. Sitten vanhempien sekä kahden sisaruksen kuolemat jäivät kunnolla surematta. Hän hautasi murheet sisimpäänsä ja jatkoi laulamista.

Käsittelemättömät murheet alkoivat nousta pintaan, kun Matin 50-vuotispäivä lähestyi syksyllä 1997. Hän sairastui masennukseen ja harkitsi jopa itsemurhaa. Lopulta Pirjo järjesti hänet lääkäriin. Matti toipui vuodessa terapian ja lääkkeiden avulla.

Kesällä 2016 Matti päätti luopua lääkityksestä keskustelematta lääkärin kanssa.

”Oli niin hyvä olo ja ajattelin, etten enää tarvitse niitä”, Matti kertaa.

Samaan aikaan lähestyvä 70 ikävuoden virstanpylväs sai pohtimaan, mitä elämässä oli vielä jäljellä.

”Se oli sellainen tilinteon vaihe. Kävin läpi elämääni. Halusin tehdä töitä, mutta mieltä painoi, vieläkö keikkoja tarjottaisiin”, kuvaa Matti.

Ajatusten sävy synkkeni. Elämästä alkoivat pikku hiljaa kadota värit. Mieli mustui.

”Sitten en nähnyt enää missään valoa. En tuntenut mistään iloa. Pelotti. Aistit katosivat. Ruoka ei maistunut eikä mikään muukaan. Saunassa ei löylykään tuntunut.”

Masennus otti vallan.

”Tunsin, ettei minusta ole mihinkään. Että olen huono.”

Voimattomana vieressä

Pirjo tunnisti masennuksen oireet.

”Matti oli äkäinen, pahapäinen ja rauhaton. Hän ei kyennyt nukkumaan eikä antanut minunkaan nukkua. Oli kuin olisin elänyt ventovieraan kanssa.”

Masennus ilmeni myös fyysisinä oireina. Toisinaan Matti tärisi holtittomasti. Välillä hän ei herättyään jaksanut nousta sängystä ylös. Hän laihtui merkittävästi.

”Pelkäsin hänen joutuvan psykoosiin. Se olikin varmasti lähellä”, arvelee Pirjo.

Itsetuhoisia ajatuksia Matilla ei ollut, mutta hän rukoili Pirjola apua:

”Vie minulta pois tämä ahdistava olo.”

Se raastoi Pirjon sydäntä.

”Oli hirveää, koska en voinut tehdä mitään.”

Matti hakeutui lääkäriin ja aloitti mielialalääkityksen uudelleen. Hän joutui kuitenkin perumaan alkuvuodeksi suunnitellut konsertit.

”Masennuksen iskiessä oli kuin levyke olisi tyhjentynyt. Kaikki pyyhkiytyi mielestä. Laulujen sanojakaan en muistanut”, Matti kertoo.

Voimattomuus ja eläminen masentuneen Matin kanssa saivat Pirjon pelkäämään oman mielenterveytensä puolesta.

”Välillä epäilin, olimmeko kumpikin tulossa hulluiksi. Mietin, että tässäkö tämä elämä oli. Minun oli koko ajan potkittava itseäni, etten mene mukaan Matin masennukseen.”

Kuukausien ajan Matin kunto vaihteli. Oli päiviä, jolloin hän ei kyennyt tekemään mitään. Kuitenkin yhä useammin oli päiviä, jolloin hän tunsi olevansa terve. Vähitellen lääkkeet tasasivat mielen vuoristoradan. Ensimmäisen kerran hän rohkaistui laulukeikalle maaliskuun puolivälissä.

Pirjo jännitti kotona, millä mielellä mies palaa.

”Matti hyppelehti ja loisti kuin Naantalin aurinko. Silloin tiesin, että hän toipuu ja elämä voittaa.”

Toisistaan ylpeät

Pirjon ja Matin suhde ei ole väljähtynyt vuosien mittaan. ”Se on yhä suuri seikkailu”, sanoo Matti.

Mökkirannassa on savolainen perinnevene, jonka Pirjo teki Matille 60-vuotislahjaksi. Ilmoittautuessaan veneenveistokurssille Lahden Muotoiluinstituuttiin hän ei voinut kuvitellakaan, kuinka paljon harrastuksesta nauttisi.

Käsillä tekeminen ei ollut siihen ainoa syy.

”Kurssilla sain olla oma itseni, Pirjo Eskonniemi. Kukaan ei tiennyt, että olen Matti Eskon vaimo.”

Harrastus oli pakko lopettaa allergian ja astman vuoksi. Se nostaa edelleen kyyneleet Pirjon silmiin. Oman harrastuksen merkitys korostui kuluneen talven aikana.

”Se oli niin rankkaa aikaa. Olimme yhdessä taukoamatta ja ahdistuin. Itseäni suojellakseni aion hankkia oman harrastuksen. Matillekin tekee hyvää, jos olen vähän aikaa päivisin poissa.”

Yksi vaihtoehto on kuvataiteiden opiskelu. Hiilellä piirtäminen kiinnostaa.

”Pirjo on lahjakas”, Matti kannustaa.

Matti ehti hakea taiteilijaeläkettä seitsemän kertaa ennen kuin se myönnettiin hänelle viime maaliskuussa. Se on tärkeä tunnustus vuosikymmenten työstä, mutta ei houkuttele jäämään kotiin.

”Veri vetää keikoille. Maantielle pitää päästä, muuten minusta tulee kärsimätön. Minulla ei ole aikomustakaan hiljentää tahtia niin kauan, kun ihmiset haluavat lauluani kuulla”, Matti vakuuttaa.

Pirjo kulkee keikoilla mukana.

”Olen ylpeä Matista. Hänen laulunsa menee ihmisten sydämiin.”

Ikävuodet eivät kumpaakaan rasita.

”Vähän jarrua pitäisi saada painaa, että viikot olisivat nykyistä pidempiä”, Pirjo toivoo.

Matti on samaa mieltä:

”Aamulla herään, ja yhtäkkiä onkin jo ilta. Jostain syystä aika kuluu vikkelämmin kuin aiemmin.”

Kumpikin toivoo, että ehtii nähdä mahdollisimman monta vuotta lapsenlapsien, Pyryn, 12, ja Viivin, 8, varttumista.

”Heitä ja heidän kasvamistaan on ihana seurata”, Pirjo kiittää.

Aina yhdessä

Pirjo juhli 70-vuotispäiväänsä perheensä ja ystäviensä kanssa Algarvessa, Portugalissa maaliskuussa. Juhlapäivänään hän luki Matille kirjoittamansa tekstin. Se alkaa:

”Ei kukaan ole vielä tehnyt minulle niin paljon hyvää kuin hän.”

Matti kertoi Pirjolle tunteistaan laulaen. Kappale oli Romanssi, joka alkaa sanoilla ”Sua vain yli kaiken mä rakastan”.

Matti kiittää Pirjoa huolenpidosta:

”Pirjon merkitystä ei voi sanoin kuvata. Ilman häntä en olisi pärjännyt viime syksynä. Olisi ollut pakko lähteä valkotakkisten mukaan.”

Matti ei enää harkitse lääkkeistä luopumista. Taipumus masennukseen on sukurasite, jonka pimeä vuodenaika nostaa pintaan. Riskejä ei kannata ottaa.

”Ehkä lähdemme pimeää aikaa pakoon”, Pirjo suunnittelee.

16. elokuuta he viettävät 47. hääpäiväänsä.

”Näen Pirjon ihan samanlaisena kuin seurustelumme alkuaikoina, jolloin käytiin pussailemassa Oulussa”, Matti hymyilee.

Matissakin ovat säilyneet parhaat puolet.

”Hän on säilyttänyt positiivisuutensa ja on yhä ikuinen optimisti”, Pirjo kiteyttää.

Matin syntymäpäivä on marraskuussa.

”Onhan se mielessä, että maaliviiva lähestyy. Minkälaisia ovat sitä edeltävät vuodet? Mietin välillä myös, mitä tapahtuu sen jälkeen.”

Pirjolla on aavistus:

”Sitten meillä alkaa ihana elämä taivaassa.”

Kumpikin toivoo terveyttä itselleen ja läheisilleen.

”Ja pääsisinpä vetämään kantribiisejä festivaaleille”, Matti haaveilee.

Pirjo lisää oitis:

”Olisinpa siellä mukana.”

Lue myös:

Matti Eskon masennus ja itsemurha-aikeet vaikuttavat yhä Pirjo-vaimoon: ”Vahdin Mattia, teen sen rakkaudesta”

X