Nauruseura 6/2015

Kaksospojat olivat kovia nahistelemaan ja kinaamaan asioista. Kun taas kerran keittiöstä kuuluva meteli alkoi ylittää sietokyvyn rajan, isä ilmestyi vihaisena ovelle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kaksospojat olivat kovia nahistelemaan ja kinaamaan asioista. Kun taas kerran keittiöstä kuuluva meteli alkoi ylittää sietokyvyn rajan, isä ilmestyi vihaisena ovelle.
(Päivitetty: )
Teksti:
Seura

Sopuisat veljekset

Kaksospojat olivat kovia nahistelemaan ja kinaamaan asioista. Kun taas kerran keittiöstä kuuluva meteli alkoi ylittää sietokyvyn rajan, isä ilmestyi vihaisena ovelle.

”Onko teidän ihan pakko olla aina eri mieltä joka asiasta?”

”Eihän me nytkään olla yhtään eri mieltä. Me kumpikin vain halutaan tuo isoin kakunpala.”

Elämänviisautta

Sata vuotta täyttävää päivänsankaria haastateltiin:

”Jos teillä olisi mahdollista alkaa elämänne vielä alusta, niin olisitteko valmis tekemään kaikki tekemänne virheet ja tyhmyydet uudestaan?”

”Ehdottomasti! Nyt vain aloittaisin niitten tekemisen jo paljon aikaisemmin.”

Pimentoon jäänyt

Uusi meteorologi oli aloittanut työnsä televisiokanavalla. Ensimmäisenä iltana hän kertoi matalapaineesta, joka vallitsee koko maassa lukuun ottamatta Jyväskylän seutua, jonne on odotettavissa kauniita ja aurinkoisia ilmoja. Seuraavalla kerralla työvuorossa ollessaan hän kommentoi:

”Kylmä koillinen ilmavirtaus jatkuu koko Etelä-Suomessa aiheuttaen sateita ja voimakasta tuulta. Ainoastaan Päijänteen pohjoisosissa aurinko paistaa ja varsinkin Jyväskylän tienoilla on odotettavissa lämpimiä lomailusäitä.”

”Mitä ihmettä tuo mies oikein höpisee? Ennusteessahan on povattu kylmää ja sateista koko maahan”, yksi työntekijöistä ihmetteli. Hänen kollegansa osasi selittää:

”Ai, etkö sinä ole kuullut vielä! Hän omistaa lomahotellin Jyväskylässä!”

Asiat selviksi

Blondia kiinnosti kovasti talviloma etelän auringossa. Niinpä hän meni matkatoimistoon ottamaan asioista selvää.

”Paljonkohan maksaisi viikko Espanjassa?”

”Se riippuu ihan siitä missä asuu”, virkailija sanoi.

”Mä asun vuokrayksiössä laitakaupungilla.”

Vinoilun mestari

”Kyllä osaa vaimo sitten ilkeillä”, iso mies marmatti.

”Mitäs nyt on tapahtunut?”

”Toin eilen kotiin tullessani paketin ja tämä mokoma kyselemään, että olenko ostanut uudet kengät.”

”Mitäs pahaa siinä on?”

”Siinä paketissa oli lumilauta.”

Hyvä neuvo

Nainen otti naapurin isännän vakavaan puhutteluun.

”Arvatkaapas mitä se teidän kuriton pojannulikkanne tänään sanoi. Hän nimitti minua vanhaksi lehmäksi!”

”Voi sitä mokomaa, eikö se ikinä opi! Minä olen nimittäin aina tähdentänyt, ettei ihmisiä sovi koskaan nimitellä heidän ulkonäkönsä perusteella.”

Huolestuttavaa

Asianajajan vaimo oli unohtanut kännykkänsä kotiin kauppareissun ajaksi. Kun hän palasi takaisin, palvelustyttö ilmoitti rouvan miehen soittaneen ja kertoneen, ettei voikaan tulla kotiin päivälliselle.

”Sanoiko hän mitään syytä”, rouva kysyi.

”Kyllä. Hän kertoi, että kyse on aviorikoksesta ja että siihen menee koko ilta.”

Tehokas mainos

Vaatekauppias oli kesäaikaan laittanut kadulle, myymälänsä oven viereen telineeseen hienoja pukuja hyvällä alennuksella. Muuan laitapuolen kulkija tutki hetken asuja, nappasi sitten yhden puvuista mukaansa ja lähti juoksemaan karkuun. Kauppias huomasi tapahtuneen, pinkaisi perään ja sai roiston kiinni.

Myöhemmin kuulustelussa tuomari kysyi syytetyltä:

”Mikä sai teidät tekemään tuollaisen rikokseen?”

”Minä en yksinkertaisesti pystynyt vastustamaan kiusausta, varsinkaan kun vieressä oli iso kyltti, jossa luki: Älkää jättäkö tätä ainutlaatuista tilaisuutta käyttämättä!”

X