Samuli Edelmannin vaimo Laura Tuomarila Annassa: ”Anoreksia ja bulimia hallitsivat elämääni kymmenen vuoden ajan”

Samuli Edelmanin vaimo Laura Tuomarila kertoo uudessa Anna-lehdessä sairastuneensa 22-vuotiaana anoreksiaan ja sittemmin bulimiaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Samuli Edelmannin vaimo Laura Tuomarila kertoo uudessa Annassa syömishäiriöstään. Pari osallistui Linnan juhliin vuonna 2012.

Samuli Edelmanin vaimo Laura Tuomarila kertoo uudessa Anna-lehdessä sairastuneensa 22-vuotiaana anoreksiaan ja sittemmin bulimiaan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Päivi Ekola

Samuli Edelmannin vaimo Laura Tuomarila kertoo uudessa Anna-lehdessä sairastuneensa 22-vuotiaana anoreksiaan ja sittemmin bulimiaan.

”Anoreksia ja bulimia hallitsivat elämääni kymmenen vuoden ajan, mutta nyt tunnen kelpaavani tällaisena kuin olen”, hän sanoo haastattelussa.

Laura Tuomarila sairastui Englannissa

Laura sairastui opiskellessaan Englannissa teatterikoulussa. Toisen vuosikurssin alussa Laura päätti, että hänestä tulisi hauras kaunotar. Laihtuakseen Laura asetti itselleen tiukat päivittäiset kalorirajat. Pahimmillaan hän yritti selvitä 450 kilokalorilla. Jokainen suupala oli mietittävä etukäteen. Nälkä oli koko ajan. Purukumi helpotti oloa, mutta niitäkin hän sai vain viisi päivässä, sillä ksylitolipurkassa on 2,5 kilokaloria.

Elämä oli jatkuvaa ruoan ajattelua ja aliravitsemustilasta johtuvaa huimausta, palelemista, päänsärkyä ja vapinaa. Lauran kuukautiset jäivät pois, ja hiukset alkoivat tippua päästä. Syömishäiriönsä vuoksi hän vältteli sosiaalisia tilanteita, sillä ei halunnut selitellä syömättömyyttään. Mutta se ei haitannut, sillä laihtuminen toi Lauralle tyydytystä.

”Syöminen tai pikemminkin syömättömyys oli tukeni ja turvani, mutta samalla se oli julma hallitsija. Anoreksia määräsi tekemisiäni, ja minä tottelin käskyjä sokeasti”, Laura muistelee Annan haastattelussa.

Bulimia voitti anoreksian

Kun 172-senttinen Laura painoi 43 kiloa, anoreksia muuttui bulimiaksi. Paino nousi, mutta olo oli entistä synkempi. Laura aloitti viiltelyn. Kipu sai hänet tuntemaan olevansa elossa.

”Eri puolilla kehoani on vielä joitakin arpia, jotka muistuttavat viiltelystä”, hän kertoo.

Sairaus on väistynyt, mutta on jättänyt muitakin jälkiä: hänen luuntiheytensä on hiukan alentunut ja oksentelusta johtuen hampaat ovat tavallista herkemmät reikiintymiselle.

Samuli Edelmanin vaimo, vyöhyketerapeutti ja hieroja Laura Tuomarila kirjoitti kirjan syömishäiriöstään. © Kristiina Kurronen/Otavamedia

Lauran kokemuksista syntyi kirja

”On hetkiä, jolloin vihaan jokaista kohtaa vartalossani, mutta tiedän, että jokainen tuntee välillä olevansa epätäydellinen. Osaan olla myös ylpeä siitä, että kehoni on terveempi ja vahvempi kuin koskaan”, Laura sanoo haastattelussa.

Kokemuksista on nyt syntynyt kirja. Kaunis minä – Kun laihuudesta tulee pakkomielle (Readme.fi) ilmestyy tällä viikolla. Laura uskoo, että kirjan kirjoittaminen oli viimeinen askel paranemisessa.

”Nyt syömishäiriöni on käsitelty ja paketissa. Olen kiitollinen, että sain aikoinani terapiaa ja apua, sillä omin avuin en olisi selviytynyt.”

Laura Tuomarila kertoo sairaudestaan ja kuinka parani siitä 24.5.2017 ilmestyneessa Annassa.

Lue myös:

Tangokuningatar Erika Vikman tarvitsi syömishäiriöönsä psykologin apua

 

X