Seuran kirjavinkit: Elämää etäällä

On kiinnostavaa, että Suomenlinnasta ovat juuri nyt kiinnostuneet juuri nämä kaksi herraa: Tim Bird on Suomessa asuva englantilainen valokuvaaja ja toimittaja, Ilpo Musto taas Englannissa asuva suomalainen valokuvaaja-toimittaja.
Bird kertoo kirjassaan Suomenlinnasta sen asukkaiden kautta. Hän kuvailee Suomenlinnaa Helsingin kruununjalokiveksi, erityisen viehättynyt hän on saaren valosta. Juuri valon muutos saa saaren eri tavalla henkiin eri vuodenaikoina.
Muston kirja on matkakirjatyyppinen tietokirja, joka selvittää saaren historiaa ja esittelee niin nähtävyydet, ravintolat kuin käsityöläiset ja taiteilijat, joita saarella asuu paljon.
Molemmissa kirjoissa tekstit ovat suomeksi ja englanniksi. | Marja-Terttu Yli-Sirniö

Amanda Aaltosen tarinassa on jotain kuohuttavaa. Se piirtää kuvan 1800- ja 1900-lukujen vaihteen naisesta, joka ei sopeudu annettuun muottiin. Amanda ei pidä suutaan kiinni, Amanda ei niiaa herroille, ei alistu sovinnaisuuksille. Katja Kallio on piirtänyt arkistojen kätköistä löytämälleen oikealle Amandalle elämän kaaren: Mitä tapahtui, että nainen joutui Seilin saaren hullujenhuoneelle? Millaista elämä oli paikassa, josta ei ollut paluuta normaaliin? Samalla kun Kallio on luonut naisnäkökulmasta ymmärtäväisen ajankuvan, on romaani myös tarina vapaudesta. Ja lopulta myös sopeutumisesta. | Päivi Ekola

Pearl ja Stasha ovat puolanjuutalaiset kaksossisarukset, jotka päätyvät karjavaunussa Auschwitzin keskitysleirille. Tytöt sijoitetaan Tarhaan, yhdessä muiden kaksosten kanssa. Siellä Josef Mengele tekee heillä ihmiskokeita. Yksi Mengelen tavoitteista oli selvittää, mitä tapahtuu, kun kaksoset joutuvat toisistaan eroon. Tähän hän käyttää Pearlia ja Stashaa: toisesta hän lupaa tehdä pistoksella kuolemattoman, toinen joutuu lopulta häkkiin, eikä kukaan halua tietää, mitä hänelle siellä tapahtuu.
Romaanissa on – vertauskuvallisesti – 22 lukua, ja tarina kerrotaan vuorotellen molempien tyttöjen äänellä. Kirjailija Affinity Konar kertoo tarinan tyylikkäästi, eikä pahuudella mässäillä.
Tarinan loppu on kaikin puolin onnellinen. Silti romaani muistuttaa jälleen kerran ihmisen raakalaismaisesta pahuudesta. Ja siitä, että niille ajatuksille ja aatteille, jotka tätä pahuutta lietsovat, ei missään tilanteessa saa antaa tilaa. | Marja-Terttu Yli-Sirniö