Seuran kirjavinkit: Hyvä tarina voittaa, oli se sitten faktaa tai fiktiota

Sanoilla rakastaja

Panu Rajala: Virvatuli – Eino Leinon elämä (WSOY)

Eino Leino (1878–1926) on kaikkien tietämä, mutta ei tuntema runoilija. Nyt tämä asia on korjattu, sillä Panu Rajala on kirjoittanut Leinosta elävän ja tarkan elämäkerran, jonka lukeminen on silkkaa nautintoa. Kirja kertoo paitsi Leinosta, myös Suomen tuolloisesta kulttuurielämästä.

Leino oli poikkeuksellisen lahjakas ja tuottelias kirjailija, mutta myös boheemi, joka vietti aikaansa ravintoloissa ja sähläsi naissuhteissaan. Rajala luonnehtiikin Leinoa osuvasti viimeiseksi boheemiksi ravintolaruhtinaaksi. Leinon naissuhteet olivat kiihkeitä ja sotkuisia. Leino oli kolme kertaa naimisissa, avioliitot olivat toinen toistaan onnettomampia. Muita rakkauksia ja ihastuksia oli monia, kuten suhteet runoilija L. Onervaan ja kirjailija Aino Kallakseen.
Rajalan mukaan Leino lempikin kynällään, ja lopetti fyysisen rakkauselämän jo 30-vuotiaana. Tähän ilmeisesti vaikutti nuorena saatu syfilis. Rajala paljasta kirjassaan, että siihen Leino lopulta kuolikin. | Ulla Janhonen

Harvoin tarjolla

Bandi: Syytös, suomentanut Raisa Porrasmaa (S&S)

Sulkeutunut Pohjois-Korea on viime aikoina ollut runsaastikin otsikoissa, ja nyt sieltä on saatu myös kaunokirjallinen tuotos. Salanimellä kirjoitetut seitsemän tarinaa ovat ensimmäinen pohjoiskorealainen teos, joka julkaistaan maan rajojen ulkopuolella. Tarinoitten henkilöt ovat usein jokseenkin hyvinvoivaa keskiluokkaa ja joutuvat yllättävästi systeemin mielivallan kohteeksi. Elämä on hierarkkista; jokaisella on ylempänään valvova silmä. Novellit eivät kuvaa julmuuksia, mutta sitä painavampina niitten uhka roikkuu henkilöitten yllä. Mielenkiintoinen lukukokemus avaa näköaloja idän ihmemaahan. | Marja-Terttu Yli-Sirniö

Viron käsikirja

Seppo Zetterberg: Uusi Viron historia (SKS)

Suomen Viro-matkailijoille tiedoksi: Uusi Viron historia on ilmestynyt. Asialla on emeritusprofessori Seppo Zetterberg, joka vuonna 2007 kirjaili miltei 800-sivuisen Viron historian. Uusi historiateos on edeltäjänsä sujuva ja pehmeäkantinen, kätevä ja nykyaikaistettu lyhennelmä. Ja kuten tekijä myös huomauttaa, Viro on hyvä esimerkki maasta, jonka uutta historiaa sen enempää kuin nykypäivääkään ei voi ymmärtää kansakunnan varhaisempia vaiheita tuntematta. Entä miltä näyttivätkään Tartto ja Tallinna keskiajalla, tai miksi Suomen ja Viron historiat poikkeavat niin paljon toisistaan? Se ja paljon muuta selviää tämän kirjan sivuilta. | Hannu Toivonen

Virran viemät

Paula Hawkins: Tummiin vesiin (Otava)

Englantilaisen Beckfordin kaupungin halki virtaa joki. Mikään elämänvirta se ei ole, päinvastoin: jokeen on päättynyt monen pikkukaupungin naisen elämä. Tuorein vainaja on Nel Abbot, joka oli kirjoittamassa tarinaa joen viemistä naisista.
Romaanin tarina kulkee elokuulta 2015 seuraavan vuoden tammikuuhun. Kussakin luvussa näkökulma on vuorollaan yhden henkilön, ja jokainen heistä avaa uuden näkymän kaupunkia järkyttäneisiin tapahtumiin. Pikkukaupungin asukkaat ovat monin tavoin sidoksissa toisiinsa, ja pala palalta menneisyyden – ja myös nykyisyyden – salaisuudet paljastuvat.
Paula Hawkins on taitava tarinan kehittäjä. Romaani on todella vetävästi kirjoitettu, ja kertojan näkökulman vaihtuessa lukija saa välillä haukkoa henkeään. Silti aivan kirjailijan edellisen romaanin Nainen junassa tasolle tämä tarina ei nouse. | Marja-Terttu Yli-Sirniö

Mutkikas ystävyys

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (WSOY)

Napoli-sarjan toinen osa ei petä odotuksia. Taas sukellamme tarkasti kuvattuihin ihmissuhdepelien kiemuroihin ja hoipumme naisten välisen ystävyyden keinulaudalla. Tytöt kypsyvät naisiksi, ja törmäys miesten hallitsemaan maailmaan on raju. En usko, että Uuden nimen tarina toimisi itsenäisenä teoksena, niin paljon siinä viitataan sarjan ensimmäiseen osaan. Eli lukeminen kannattaa aloittaa ykkösosasta. | Marja Aalto