Seuran arkistosta: Tommy ja Carita Hellsten: ”Emme eläneet lainkaan”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Tommy Hellsten ja Carita-vaimo antoivat Seuralle haastattelun kesällä 2013. © Kari Hautala/Kuvaryhmä/SKOY
Muutamia vuosia sitten Tommy Hellsten ja Carita-vaimo olivat vähällä menettää kaiken: yrityksen, kodin ja toisensa. He selvisivät, mutta mikään ei palannut ennalleen.

Tommy ja Carita Hellsten eivät enää tarvitse kovaa tuulta viettääkseen onnistuneen purjehdusloman. Kirjailija-terapeuttipariskunta odottaa alkaneen kesän veneilyiltä ennen muuta rauhaa ja lepoa.

”Seikkailukiintiö on nyt täysi”, Tommy julistaa.

Niinpä Hellstenien 43-jalkaista Hans Christian -purjevenettä ei suunnata tänä kesänä länteen. Se kellunee kippareidensa kuusiviikkoisen loman ajan kotimaan vesillä.
Levollinen loma on Hellsteneille tarpeen. Viimeksi kuluneet kaksi vuotta ovat olleet pariskunnan yhteisistä vuosista rankimmat. Vaarassa ovat olleet niin yhteinen yritys, koti kuin parisuhdekin.

Tommy ja Carita Hellstenin syöksy alkaa

Syksyllä 2011 Tommyn ja Caritan oli pakko myöntää, ettei heidän terapiaa ja mentorointia sekä koulutusta tarjoavan yrityksensä toiminta ollut taloudellisesti kannattavaa.

Liiketoiminnan laajentaminen alkoi kiinnostaa. Sitten myyntiin tuli valmennusyritys, jonka kanssa he olivat tehneet yhteistyötä jo jonkin aikaa. Hellstenit eivät syöksyneet yrityskauppaan suin päin. Päätöstä varten he ostivat ulkopuolistakin asiantuntemusta.

”Kaikki indikaattorit näyttivät ylöspäin”, kuvaa Tommy.

Menestyksen piti olla taattu. Tommy ja Carita Hellsten pistivät sen puolesta likoon kaiken omistamansa. He ottivat satojen tuhansien eurojen velan, jonka vakuudeksi pantattiin kotikin.
Sitten tapahtui asioita, joita kukaan ei voinut ennakoida etukäteen. Onnettomuuksia, sairastumisia, irtisanoutumisia.

Pariskunta heräsi jokaisena aamuna edellispäivää epätoivoisempaan tilanteeseen. Huhtikuussa 2012 Tommyn 60-vuotislahjaksi saama unelmapurjehduskin vaihtui painajaiseksi. Suomalaisryhmän yhdeksänpäiväinen retki Azoreilta Irlantiin muuttui myrskyn kourissa todelliseksi taisteluksi selviytymisestä.

”Oli hetkiä, jolloin en tiennyt, palaanko matkalta elävänä”, Tommy myöntää.

Tuuli puhalsi 25 metriä sekunnissa. Aluksesta hajosivat lämmitin, generaattori ja apumoottori. Purjeita repesi. Tommy makasi seitsemän päivää merisairaana kansivahtivuoroaan lukuun ottamatta.

”Eräänä yönä yllätin itseni miettimästä, mikä on paras tapa hukkua. Vetäisenkö keuhkot kerralla vettä täyteen?”

Vaiherikas purjehdus päättyi onnellisesti, mutta kurimus jatkui maissa.

Pohjakosketus

Tommy Hellstenin ensimmäinen, klassikoksi noussut kirja Virtahepo olohuoneessa julkaistiin 1991. Sen jälkeen hän on kirjoittanut lukuisia elämäntaitoja käsitteleviä menestysteoksia.

Turvattomuuden tunne on hänelle kuitenkin varsin tuttu. Se juontaa lapsuudesta alkoholistien perheessä.

”Olen ollut pitkään vakuuttunut siitä, että aina käy huonosti.”

Syksyllä 2012 näytti, että ajatus toteutuu.

”Ostamamme yritys hajosi lopullisesti käsiimme. Jäljellä oli enää siihen liittyvä velka.”

Tommyn mielessä myllersivät varsinaiset egon murskajaiset. Jäikö elämäntyöstä jäljelle vain tuhkakasa?

”Olen luonut itselleni ihmisarvoa sillä, että olen pätevä ja menestynyt. Sen piti purkautua, jotta turva löytyisi syvemmältä.”
Caritalle yrityksen kaatuminen ei ollut suurin uhka.

”Yrityksiä tulee ja menee, mutta työ voi silti jatkua. Tässä iässä suurin pelkoni oli kodin menetys.”

Hän on hetken hiljaa. Tuskallisimpina hetkinä hän valmistautui vielä suurempaan luopumiseen.

”Minun on mentävä, ellei muutosta tule. Rakastan, mutta minun on pakko pelastaa itseni”, hän sanoi Tommylle.

Pariskunnan työtahti oli ollut kova jo ennen yrityskauppaa. Sen jälkeen se oli hillitön.

”En kestänyt enää, että kaikki pyöri yrityksen ympärillä. Se oli aina tärkein, aina numero yksi”, Carita perustelee.

Ei ihme, että parisuhde kärsi.

”Tämä on ollut kaikkein rankin vaihe suhteessamme”, Carita sanoo.

Tosin helppo ei ollut parin alkutaivalkaan.

Vuonna 2013 Tommy ja Carita Hellsten kertoivat löytäneensä itsestään uusia vahvuuksia. © Kari Hautala/Kuvaryhmä/SKOY

Universumin puhuttelu

Carita ja Tommy tunsivat toisensa ulkonäöltä jo lapsina varttuessaan Loviisassa.

Kumpikin solmi tahollaan avioliiton ja sai kolme lasta. 80-luvun alussa heistä tuli perheystäviä. Keskinäinen vetovoima tuntui jo silloin.

”Nauroimme samoille asioille. Jäimme aina juttelemaan keskenämme, vaikka muut lähtivät”, he kertaavat.

90-luvun lopulla kummankin avioliitto rakoili pahasti. Tommy muistaa ajalta epätoivoisena lausumansa rukouksen:’

”Anna minulle nainen. En enää jaksa olla yksin yhdessä.”

Käännekohta oli tiistai 13.7.1999. Carita ja Tommy viettivät yhteisen päivän Ahvenanmaalla. Carita halusi hetkeksi hiljentymään Saltvikin kirkkoon, ja Tommy lähti mukaan seuraksi. Heidän istuessaan vierekkäin Tommyn mieleen nousi jälleen rukous:

”Tässä on se nainen, jonka kanssa haluan elämäni jakaa. Miksi en häntä saa?”

Vasta jälkeenpäin hän oivalsi, että Carita oli istutettu hänen vierelleen vastauksena ensimmäiseen rukoukseen.

”Se oli universumin tai jumalan puhuttelu. Uskokaa jo, te kuulutte yhteen.”

Päivä sinetöi tulevaisuuden. Kumpikin erosi liitoistaan. Mutta avioeroja seuranneet vaikeudet kestivät pidempään kuin he olivat osanneet aavistaa.

”Olimme tilanteessa tiiviisti yhdessä”, lausahtaa Carita.

Kahden viime vuoden vaikeuksissa he sen sijaan tunsivat olevansa usein yksin.

”Näimme, mitä toinen kävi läpi. Oma tuska oli silti liian suuri. Emme aina jaksaneet ottaa osaa toisen suruun.”

Omassa nurkassa

Hellstenien Sipoossa olevan huvikumpumaisen kodin ikkunasta näkyy pieni järvi. Useaan kertaan laajennetun, kolmikerroksisen talon huoneissa on kodikas tunnelma.

Melkein vuoden ajan talossa lähes ainoa ääni iltaisin kuului televisiosta.

”Kumpikin huohotti omassa nurkassaan”, Tommy havainnollistaa.

He eivät keskustelleet, kutsuneet kylään ystäviään tai käyneet missään. Voimavarat käytettiin selviytymiseen.

”Emme eläneet normaalia elämää”, miettii Carita.

”Emme eläneet lainkaan”, korjaa Tommy.

Nukkumaan he menivät aikaisin, mutta unen saanti oli vaikeaa tai uni katkonaista.

”Heräsinpä mihin aikaan tahansa, koski ensimmäinen ajatus ahdinkoam me. Kieriskelin lakanoissa tuskan ja pelon hiessä”, toteaa Tommy.

Jatkuva stressi nakersi terveyttä. Carita kärsi jatkuvista rytmihäiriöistä, Tommylle puhkesi psoriasis. Luovuttaminen alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta.

”Kuvittelin meidät saaristoon pieneen mökkiin elämään pientä elämää. Se houkutteli.”

Konkurssi ei ollutkaan enää yksinomaan kauhistus.

”Jos olisi ollut nappi, jota painamalla kaikki olisi ollut ohi, olisimme painaneet monta kertaa”, Tommy uskoo.

He myönsivät, että pelastumiseen tarvittaisiin ihme. Sitten niitä tapahtuikin useita.

Ihmeitä tapahtuu

Hellstenien yritys sai yllättäen suuren veronpalautuksen joulukuussa 2012. Tammikuussa 2013 löytyi suurin piirtein saman summan edestä laskuttamattomia saatavia.

Rahattomuus siirtyi aina kuukaudella eteenpäin. Caritan ja Tommyn avuksi oli jo aiemmin ilmoittautunut kaksi yhteistyökumppania. Liike-elämän taiturit ryhtyivät nostamaan Hellstenien kriisissä olevaa yritystä pinnalle. Rönsyjä karsimalla yrityksestä alkoi karsiutua elinkelpoinen.

”Löysimme entistä fokusoidummin identiteettimme. Nämä vaiheet olivat tarpeen”, Tommy sanoo.

Maaliskuussa Carita ja Tommy sanoivat ensimmäinen kerran ääneen, että pahin vaara on ohi. He selviytyisivät. Kaikki ei kuitenkaan palaisi ennalleen.

”Olin takertunut työhöni. Huomasin selviäväni hengissä, vaikka minut ravistettiin siitä irti”, pohtii Tommy.

Hän löytää aihetta jopa kiitollisuuteen.

”Ymmärsin säilyväni rakastettuna, vaikka en itse osannut itseäni kantaa.”

Tommy vertaa kokemusta myrskyn yllättämään purjehdukseen Atlantilla.

”En koskaan halua kokea uudestaan, mutta toisaalta en antaisi kokemusta poiskaan.”

Tommy ja Carita Hellsten olivat muutamia vuosia sitten konkurssin partaalla. © Kari Hautala/Kuvaryhmä/SKOY

Uusi levollisuus

Vaikeina vuosina Tommy purki ajatuksiaan mietelauseisiin. Niiden pohjalta Carita ja Tommy kirjoittivat äskettäin ilmestyneen Levollisuuden kirjan (Kirjapaja).

Entä miten Carita löysi levollisuuden uudestaan? Hän oppi turvaamaan itseensä aiempaa enemmän.

”Tähän saakka olen pitänyt Tommystä kiinni, tapahtuipa mitä hyvänsä. Nyt olen päästänyt irti ja luotan itseeni. Jos tämä laiva uppoaa, minä en huku mukana.”

Tulevaisuudessa Carita ja Tommy panostavat myös vapaa-aikaan.

”Otamme takaisin oikeuden elää omaa elämää. Meillä on paljon yhteistä, kun huolehdimme, että siihen riittää aikaa ja energiaa.”

Alkaneena kesänä he nauttivat erityisesti puutarhatöistä ja purjehtimisesta. Aiempina kesinä veneellä on suunnattu länteen, nyt vene aiotaan kiinnittää kotivesien luonnonsatamiin.

”Vietämme mahdollisimman rauhallisen kesän.”

Caritalle täydellinen kesäaamu alkaa veneessä verkkaisesti. Hän saattaa loikoilla tunninkin ennen ylösnousua. Sen jälkeen hän käy uimassa ja keittää aamukahvit.

”Sitten vain ollaan.”

 

Juttu on julkaistu alunperin Seurassa numero 30/2013.

 

 

X