Aino-Kaisa Saarinen opettaa maahanmuuttajalapsia hiihtämään: ”Hiihto näyttää hyvältä, he ovat ikäisikseen yllättävän hyviä”

Kansainvälisen hiihtokoulun lapset saivat opetusta uudelta idoliltaan Aino-Kaisa Saariselta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Maahanmuuttajalasten ryhmä sai hiihtoleirillään opettajakseen esikoistaan odottavan Aino-Kaisa Saarisen.

Kansainvälisen hiihtokoulun lapset saivat opetusta uudelta idoliltaan Aino-Kaisa Saariselta.
Teksti: Milla Ollikainen

Jari Litmasen kenttä Nastolan Pajulahdella on lumen peitossa. Muutaman päivän suojasää on vaihtunut pikkupakkaseen, ja kenttää kiertää tuore latu-ura.

Kentän reunalla seisoo toinen suomalainen urheilusankari Aino-Kaisa Saarinen, joka on hiihdon nelinkertainen maailmanmestari ja saavuttanut yhteensä 14 arvokisamitalia. Hän on tullut Hollolasta opettamaan hiihtoa eräälle aivan erityiselle ryhmälle.

Viime syksynä perustettu Kansainvälinen hiihtokoulu kannustaa maahanmuuttajalapsia suomalaiskansallisen talviurheilun pariin. Vapaaehtoisvoimin ja sponsorien tuella pyörivän koulun oppilaita on aiemmin käynyt opettamassa muun muassa Martti Jylhä.

Nyt hiihtokoululaiset ovat päässeet leirille Pajulahden urheiluopistoon, joka tarjoaa kolmen päivän majoituksen ja ruokailut. Osa lapsista on ensimmäistä kertaa yötä poissa kotoa. Jännitys onkin luettavissa kasvoilta, kun he saapuvat suksineen kentän laidalle. Ujosti yksi heistä ojentaa kuuluisalle opettajalle yhteisen lahjan, villasukat.

Puoli vuotta sitten tuskin kukaan näistä lapsista tiesi, kuka on Aino-Kaisa Saarinen. Itse asiassa jotkut heistä eivät vielä edes tienneet, että asuisivat pian pienessä ja kylmässä maassa jossain kaukana pohjoisessa. Viimeisin Suomeen tulija on ollut maassa vasta nelisen kuukautta.

Uudessa elämäntilanteessa on myös Aino-Kaisa Saarinen. Viimeiset viisitoista vuotta hän on harjoitellut ja kilpaillut ympäri maailmaa. Nytkin hän olisi ehkä Norjassa hiihtämässä, ellei vatsassa kasvaisi odotettu esikoinen, jonka on määrä syntyä toukokuussa.

Hartaasti odotettu

Kotona Hollolassa Aino-Kaisa Saarisen kaapit ovat puhtaammat kuin aikoihin. Huippu-urheilijalle koti on yleensä se paikka, jossa käydään pikaisesti kääntymässä ja pesemässä pyykit.

Nyt Saarisella on ollut aikaa kotitöille ja ystäville – ja tietysti myös miehelle. Tosin entinen koripalloilija, joulukuussa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi valmistunut Tom Gustafsson on ollut paljon mukana Saarisen leireillä ja kisoissa.

Kesällä 2012 avioitunut pariskunta on vauvan tuloon täysin valmis. On eletty yhdessä, matkusteltu, tehty menestyksekkäästi töitä ja rakennettu talo.

”Tätähän me ollaan hartaasti odotettu. Nykyään moni hankkii lapset myöhemmin. Meillä ainakin on kaikki tehty ennen lasta, en keksi, mitä olisi voinut vielä tehdä. Nyt tulee uusi kiva elämä. Olen siihen niin valmis kuin tässä vaiheessa voi olla.”

Siskoiltaan Saarinen on saanut jo kaikenlaisia ”vauvajuttuja”, ja viisinkertaisena tätinä hän on nähnyt läheltä vauva- ja lapsiarkea. Toisaalta sen ihanuus ja rankkuus valkenevat täysillä vasta oman lapsen myötä.

”Sen tiedän, että kaikki muuttuu. Mutta ei kai sitä pysty kukaan aavistamaan, kuinka paljon siinä muuttuu. En tiedä, mitä odottaa – ehkä uutta elämää.”

Huippu-urheilijana Saarinen on luottavainen sen suhteen, miten ruumis kestää raskauden ja palautuu synnytyksestä. Itse synnytys ei jännitä.

”Se on luonnollinen juttu, ja jos jossain osataan hoitaa synnytys, niin Suomessa. Mutta synnytyksen jälkeen ehkä sitten alkavat ne taistelut.”

Kilpaladulle Saarinen aikoo palata jo ensi kaudella, kun Lahden kotikisoissa taistellaan MM-mitaleista keväällä 2017.

Tänä talvena kilpailut ja leirit ovat kuitenkin vaihtuneet rauhallisempaan harjoitteluun ja elämänmuutoksen valmisteluun. Kotona on ihan kiva olla, mutta vauhtiin tottuneelle urheilijalle meno on vähän liiankin rauhallista.

”Välillä tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Että voisihan tästä jonnekin lähteäkin”, Saarinen naurahtaa.

Siksikin kutsu maahanmuuttajalasten hiihtokoulun vierailevaksi opettajaksi oli mieluinen. Lisäksi Saarinen on juuri lähtenyt mukaan Protect Our Winters -liikkeeseen, joka kampanjoi ilmastonmuutosta vastaan. Tulevaa äitiä kiinnostaa, millaisessa maailmassa hänen lapsensa saa elää.

Ja nyt lähdetään ainakin ladulle Nastolassa. Sukset jalkaan!

Kuka pelkää hiihtomiestä?

Melkein kaikki hiihtokoululaiset saavat mononsa jo tottuneesti kiinni siteisiin. Simo-Viljami Ojanen kiertää auttamassa pieniä koululaisia; leipätöikseen Ojanen toimii urheiluvalmennusta tarjoavan Electrofitin päävalmentajana. Täällä hän on kuitenkin vapaaehtoistyössä samoin kuin Kansainvälisen hiihtokoulun idean isä, toimittaja ja hiihtoaktiivi Axa Sorjanen.

Syyrialainen Kameel painelee ensimmäisen kierroksen sellaista vauhtia, että sunnuntaihiihtelijän täytyy laittaa tosissaan monoa toisen eteen. Kameel kertoo nauttivansa Suomen talvisäästä, vaikka kotimaassa ilmasto oli kuuma. Edellisenä viikonloppuna hän on ollut pikkuveljensä kanssa ladulla monta tuntia.

Tunnin edetessä moni lapsista kuitenkin väsähtää, sillä heidän peruskuntonsa on heikko. Jotkut ovat olleet pitkään pakolaisleirillä, ja uuden kotimaan talvi-illat ovat kuluneet sisätiloissa. Hiihtokoulu onkin oiva kotouttamisen muoto, sillä se innostaa liikkumaan ulkona talvella ja tutustuttaa samalla suomalaiseen luontoon ja kulttuuriin.

”Urheilu on yleisesti ottaen hyvä integraation väline, koska sitä harrastetaan joka puolella maailmaa. Aluksi ei tarvita kieltäkään, jos vain säännöt oppii”, Aino-Kaisa Saarinen toteaa.

Lämmittelykierrosten jälkeen Saarinen kehottaa lapsia ottamaan toisen suksen pois jalasta. Nyt harjoitellaan liukumista ja tasapainoa, vapaalla jalalla vauhtia potkien.

Se ei ole ihan helppoa. Tasapaino tahtoo pettää aikuisellakin. Afganistanilainen Istabraq hymyilee leveästi vaikka tuiskahtaa välillä hankeen. Hiihto on hänen mielestään tosi kivaa muuten, mutta siitä tulee joskus selkä kipeäksi.

Kazakstanilaista Maximia yhden suksen harjoitus potuttaa. Hän laahustaa eteenpäin kädet selän takana eikä ole kuulevinaan ohjeita.

Taitaa olla parempi leikkiä välillä. Ojanen rajaa sauvoilla keskelle kenttää neliskanttisen alueen, jota vartioi hirmuinen hiihtomies. Lapset innostunvat leikkistä nopeasti. Innokkaimpia täytyy toppuutella pysymään paikoillaan, ennen kuin kajahtaa huuto: kuka pelkää hiihtomiestä?

Täällä ei oikeasti tarvitse pelätä ketään. Mutta ryhmässä on joitakin lapsia, joilla on takanaan hyvin pelottavia, traumaattisiakin kokemuksia. Siksi lasten taustoista ei ole lupa kysellä.

Noin kymmenen lapsen ryhmässä osa on turvapaikanhakijoita, osa ”tavallisia” maahanmuuttajia Somaliasta, Etiopiasta, Iranista, Syyriasta, Afganistanista, Kazakstanista, Venäjältä ja Virosta. He käyvät valmistavaa luokkaa helsinkiläisellä Maatullin ala-asteella.

Ensimmäisen kerran Kansainvälisen hiihtokoulun ryhmä oli ladulla Kivikon hiihtohallissa viime vuoden puolella. Saarinen hämmästelee lasten nopeasti kehittyneitä taitoja.

”Hiihto näyttää hyvältä, he ovat ikäisikseen yllättävän hyvällä tasolla.”

Saarinen on toki useasti aiemminkin opettanut hiihtoa lapsiryhmille, mutta maahanmuuttajalasten kanssa hän ei ole juuri ollut tekemisissä.

”Enpä oikeastaan sen jälkeen, kun ekat somalit tulivat mun kouluun joskus 1990-luvun alussa.”

Somalian maajoukkue peruuttaa

Hiihtotuokion lopuksi Aino-Kaisa Saarinen haluaa opettaa tärkeän taidon: miten tullaan maaliin. Moninkertaisen maailmanmestarin neuvoa kannattaa kuunnella.

”Kuka tietää, minkä vartalon osan pitää olla ekana maalissa”, Saarinen kysyy.

Virolainen Karolina on asiasta perillä – sehän on isovarvas. Saarinen näyttää, miten jalka työnnetään eteen juuri ennen maaliviivaa.

Sitä täytyy saada kokeilla heti. Fahmo ja Suheyb ovat vauhdissa jo ennen kuin maaliviivaa on ehditty piirtää.

”Somalian maastohiihtojoukkue, peruuttakaa”, huutaa valmistavan luokan opettaja Katrianna Raunio Halinen.

Mistäpä sen tietää, vaikka tässä joukossa olisi joku tuleva Suomen maastohiihtojoukkueen jäsen. Mutta tässä vaiheessa on tärkeintä, että hiihto jäisi osaksi näiden lasten talvi-iloja myös hiihtokoulun päätyttyä.

”Toivottavasti he jatkavat hiihtoa omalla vapaa-ajallaan”, Saarinen sanoo.

Raunio Halinen kertoo, että ainakin yksi matematiikantunti oli pakko viettää ladulla, kun lapset kiskoivat sitkeästi monoja jalkaansa opettajan estelyistä huolimatta. Sisällä laskemisen sijasta laskettiinkin suksilla mäkeä.

Sehän on hiihtämisessä kaikkein parasta – kysyi sitä sitten suomalaiselta tai somalialaiselta lapselta.

X