Anna Liina Laitinen teki kiipelystä itselleen ammatin – Nyt tähtäimessä ovat Tokion olympialaiset

Kiipeilyn valinta olympialajiksi on herättänyt laajasti ihmetystä sekä urheilua seuraavien että kiipeilijöiden keskuudessa.

Kiipeilijöitä hämmentää se, että olympialaisissa kilpaillaan kolmen eri kiipeilylajin yhdistelmä: boulderointi, köysikiipeily ja nopeuskiipeily.

”Kisaformaatti on hieman kyseenalainen, koska siihen on survottu väkisin kolme erilaista lajia. Lajeista nopeus on minulle haastavin, koska meillä Suomessa ei ole lainkaan nopeusseinää. Niitä otteita pitää mennä treenaamaan johonkin toiseen maahan”, Anna Liina Laitinen, 27, sanoo.

Osallistujat olympialaisiin valitaan MM-cupin sijoitusten perusteella. Laitinen haluaa mukaan, vaikka samalla se tarkoittaa myös uhrauksia.

”Haluaisin ilman muuta olympialaisiin, mutta samalla minun on mietittävä tarkkaan, haluanko uhrata pari vuotta esimerkiksi nopeuskiipeilyn treenaamiseen. Vaikka uhraisinkin, voi silti käydä niin, etten pääsekään kisoihin. Toinen vaihtoehto on keskittyä vain ulko- ja kalliokiipeilyyn, joita sponsorini tukevat.”

Lajien yhdistäminen saattaa jopa karsia kiipeilijöiden intoa lähteä mukaan olympialaisiin.

”Nopeimmat menevät nopeusradan ylös muutamassa sekunnissa, se on ihan oma lajinsa. Voi olla, että nopeuskiipeilyn mukanaolo kisoissa rajoittaa monen kohdalla olympiahalukkuutta.

Kiipeily jäi päälle

Anna Liina Laitinen on aina halunnut yhä ylemmäs. Kuten moni muukin lapsi, hän kiipeili puihin sekä kivien ja kukkuloiden päälle. Kotona hänellä oli oma projektikallio, ja hän maalasi pikkutyttönä seinälleen kuvan Himalajan K2-vuoresta. Vuorikiipeilijää hänestä ei kuitenkaan tullut.

”Olen aina halunnut kiivetä, se on ollut lapsesta asti minulle luontaista. Niinhän se monille lapsille on, mutta minulla se jäi vähän päälle”, Laitinen sanoo.

Kun oli suorastaan pakko kiipeillä, se merkitsi aika usein myös putoamisia.

”Olin lapsena usein mustelmilla, ja vekkejäkin tuli. Innostuin jopa joistakin kämäisistä Hollywood-leffoista, joissa kiipeiltiin. Kun näin jälkikäteen ajattelen, niin elämässäni on ollut paljon sellaisia asioita, jotka ovat ajaneet minua kiipeilijäksi. Lisäksi vuoret ovat aina kiehtoneet minua.”

Vaikka K2 seinää koristikin, Laitinen huomasi myöhemmin, että korkeimmat vuoret eivät ole hänen juttunsa.

”Tallustaminen johonkin todella korkealle ei kiinnosta, haluan sen sijaan aina mennä mahdollisimman jyrkkää. Nyt haluaisin kiivetä Yhdysvaltain Yosemiten kansallispuistossa olevalle El Capitan -vuorelle, joka on noin kilometrin korkuinen pystysuora seinä.”

Laitista kiehtovat mahdollisimman vaikeat kiipeilyreitit, koska se on parasta itsensä haastamista.

Kiipeily on tällä hetkellä Laitisen ammatti, ja kaikesta näkee, että hän on kirjaimellisesti unelma-ammatissaan.

Ammattimaisen kiipeilyn tekevät mahdolliseksi sponsorit.

”Allekirjoitin äskettäin isoimman sopimukseni yhden jenkkifirman kanssa. He halusivat tukea sitä, mitä juuri nyt teen. Vastineeksi yritys saa näkyvyyttä kiipeilyfilmeissä, kuvissa Instagramissa ja promojutuissa.”

Samalla tavoin kuin lumilautailijat myös kiipeilijät tekevät paljon videoita ja elokuvia, joiden suosio on valtava.

Kiipeilyn ohella Laitinen tekee jonkin verran töitä Helsingin Salmisaaren Kiipeilyareenassa. Lisäksi hän opiskelee, joten luppoaikaa ei liiemmin ole.

”Opiskelen Helsingin yliopistossa maantieteen laitoksella geoinformatiikkaa. Tykkään alasta, ja vakaa aikomukseni on valmistua. Kandityöni liittyy kiipeilyyn. Olen onnekas, kun saan tehdä kaikkea sitä, mistä oikeasti pidän.”

Kiipeily vie maailmalle

Laitinen on kiivennyt monissa maissa, mutta monia kiinnostavia maita on vielä kokematta.

”Kävin Keniassa yliopiston tutkimusaseman ympäristössä tutkimassa, olisiko Keniassa mahdollista kehittää kalliokiipeilyä. Sinne pitää päästä takaisin, sillä kalliot siellä olivat todella hienoja.”

Myös Yhdysvalloissa on Laitisen mukaan ”tosi päräyttäviä mestoja”, jonne hän haluaa yhä uudestaan. Tulevan kesän haave on kuitenkin lähteä kiipeämään Etelä-Afrikkaan, josta hän on jo katsellut paljon kuvia ja videoita.

Kenia, Yhdysvallat ja Etelä-Afrikka kuulostavat eksoottisilta kiipeilymailta, mutta itse asiassa Eurooppa on kalliokiipeilyn mekka.

Lajin harrastajat lentävät ympäri maailmaa kiipeämään Ranskaan, Espanjaan ja Itävaltaan. Euroopassa välimatkat ovat lyhyitä, mikä tarjoaa mahdollisuuden kiipeillä erilaisissa kohteissa.

”Harjoittelussa on tärkeä, että kiipeää eri paikoissa. Se on sama kuin kuntosalilla: jos teet samaa liikettä kolme viikkoa, kehitys loppuu. Siksi pitää vaihdella Suomessakin halleja vähän väliä. Tarvitaan uusia ärsykkeitä. Reitit ja otteet ovat erilaisia, joten koskaan ei saa jäädä mukavuusalueelleen samoihin reitteihin.”

Kiipeilijältä vaaditaan samanlaisia fyysisiä ominaisuuksia kuin muiltakin urheilijoilta. Kaikkein tärkein ”lihas” sijaitsee kuitenkin – kuinkas muuten – ylhäällä.

”Tärkeimmät fyysiset ominaisuudet ovat voima, tekninen taito ja kestävyys. Tärkein lihas on silti aivot, koska kiipeilyssä ilman hyviä henkisiä ominaisuuksia ei pääse hyödyntämään taitojaan.”

Kaikkein keskeisintä on Laitisen mukaan sisäinen palo haastaa itsensä.

”Jos haluaa kehittyä, epäonnistumisia ei saa pelätä, koska niitä tulee tässä lajissa paljon. Pää pitää osata tyhjentää.”

Kiipeilyyn jää helposti koukkuun. ”Tämä ei ole ihan peruslaji, siksi kiipeily on monien mielestä kiehtovaa”, Anna Liina Laitinen sanoo. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Harjoitusnarkomaani

Laitinen sanoo olevansa harjoittelunarkomaani. Hän ei malttaisi millään olla pois hallilta tai kiviltä. Joskus on kuitenkin pakko.

”Harjoittelen 6–11 kertaa viikossa. Olen riippuvainen flow-tilasta, joten minun on kamalan vaikea pitää lepopäiviä. Ei ole helppoa päästää ajatuksia irti kiipeilemisestä, vaikka se olisikin tärkeää. Itse pääsen irti parhaiten lukemalla ja katsomalla elokuvia.”

Laitinen elää liikkuvaa elämää. Hänen poikaystävänsä asuu Yhdysvalloissa. Pariskunta tapasi Italiassa kiipeilyreissulla – missäpä muualla.

”En halua normaalielämää, että olisi asuntolainaa ja sen sellaista. Tykkään olla enemmän irrallani, tien päällä. Mua kiinnostaa tosi paljon, miksi maailmassa on niin erilaisia paikkoja. Kaikki haaveeni liittyvät jollakin tavalla kiipeilyyn.”

Hän kannustaa lapsia ja nuoria kokeilemaan kiipeilyä, vaikka he eivät koskaan sisähallinyppylöitä korkeammalle aikoisikaan.

”Tästä saa kokemuksia, joita ei muuten koskaan saisi. Kiipeily ei ole ihan peruslaji, siksi tämä on varmaan monien mielestä aika kiehtovaa. Jos joku empii siksi, että pelkää, niin pelkoon kyllä tottuu.”

Laitinen on innostanut lapsia kiipeilyn pariin järjestämällä heille syntymäpäiväjuhlia kiipeilyhallissa. Kokemukset ovat olleet innostavia – sekä Anna Liinalle että lapsille.

”Jokin aika sitten yksi 9-vuotias poika pelkäsi todella paljon, enemmän kuin kukaan lapsi koskaan aiemmin, vaikka hän ei ollut edes puolen metrin korkeudella. Sanoin pojalle, että mene vain vielä vähän ylemmäs, ei ole pakko mennä ylös asti. Mutta niin vain hänkin kiipesi lopulta ote kerrallaan ylös asti. Se oli liikuttava hetki”, Laitinen sanoo. Ja herkistyy.