Täältäkö löytyy suomalaisten keihäänheittäjien menestyksen salaisuus?

Pihtiputaan keihäskoulussa on valmennettu tulevaisuuden huippuheittäjiä jo 40 vuotta. Löytyykö täältä vastaus siihen, miksi suomalaiset ovat keihäänheitossa niin hyviä?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pihtiputaan keihäskouluun osallistui tänä vuonna reilusti yli 200 junioriheittäjää.

Pihtiputaan keihäskoulussa on valmennettu tulevaisuuden huippuheittäjiä jo 40 vuotta. Löytyykö täältä vastaus siihen, miksi suomalaiset ovat keihäänheitossa niin hyviä?
Teksti: Tuomas MacGilleon

Huoneessa on hämärää. Pojat makailevat säkkituoleilla ja sohvilla, supattavat ja naureskelevat.

Valkokankaalla pyörii hidastettuja kilpailuheittoja. Valmentaja Mika Parviainen käy niitä yksitellen läpi ja osoittaa korjauskohteet.

”Ota ronskimmin vaan nuo ristiaskeleet.”

”Tässä käsi vetää jo, vaikka tukijalka ei ole vielä maassa.”

”Keihään kärki saisi olla vähän alempana.”

Videoanalyyseihin pitäisi keskittyä, mutta 8–11-vuotiaat pojat eivät oikein jaksaisi.

”Mä haluan harjoittelemaan”, kuuluu joukon keskeltä.

Lopulta tunti päättyy, ja pojat kirmaavat ulos aurinkoon.

Koko koulurakennus on täynnä elämää, vaikka on kesäloma-aika

Pihtiputaan keihäskarnevaalien yhteydessä pidettävä keihäskoulu alkoi vuonna 1975.

Lähes kaikki nykyiset keihäsmitalistit ovat käyneet täällä junioreina. Tehdäänkö täällä tänäänkin tulevaisuuden maailmanmestareita? Lähdetään katsomaan.

Nimekkäät opettajat

Koulun kansliassa ovi käy tiuhaan. Luokanopettajien sijaan kahvijonossa ovat tänään muun muassa Mikaela Ingberg, Kimmo Kinnunen ja Sanni Utriainen.

Tulevaisuuden mitalitoivoilta ei ainakaan puutu esikuvia ja päteviä opettajia.

Kaikki tapahtuu keihäskoulun rehtorin Matti Närhen valvovan silmän alla.

39-vuotias Närhi on itse käynyt Pihtiputaalla 9-vuotiaasta asti. Ensin juniorina, sitten kansainvälisen tason huippuheittäjänä ja myöhemmin valmentajana.

Tehdäänkö täällä tähtiä?

”Kyllä keihäskoululla on ollut iso merkitys suomalaisten lajissa menestymiselle”, Närhi sanoo.

Hän kertoo, että Pihtiputaalla jaetaan tuoretta maailmalta tullutta oppia ja hyödynnetään sadan vuoden aikana kertynyttä kotimaista keihästietoa.

Keihäskoulu on avoin kaikille, taitotasosta tai seurasta riippumatta.

Närhen mukaan sekä junioreille että valmentajille on tärkeää nähdä toisiaan yhteisessä tapahtumassa. Se on usein ainoa kerta vuodessa, kun kaikki ovat koolla.

”Täällä keskustellaan oikeasta heittotekniikasta ja harjoittelutavoista. Monesti joku tulee sivusta neuvomaan, että entäs jos kokeilisit tätä.”

Näkemyserot synnyttävät varmaankin myös kiistoja? Närhi naurahtaa.

”Kyllä niitä riitojakin tulee. Keihäspiireissä on paljon voimakkaita persoonia.”

Perusasiat ensin

Lähdemme Matti Närhen kanssa katsomaan, mistä keihäänheiton harjoitteleminen alkaa.

9–11-vuotiaat tytöt asettuvat riviin ja heittävät yksi kerrallaan keihään kävelyvauhdista sorakentälle. Valmentajat tarkkailevat ja ohjeistavat.

Ristiaskeleet, keihäs poskelle. Heittokäsi taakse suoraksi ja paino tukijalalle. Tempaisu ja saatto, katse seuraa keihästä.

Odotellessa ehtii tehdä muutakin. Eevi Vatka, 8, pelaa keihään kärjellä ristinollaa.

Toijalasta Pihtiputaalle saapunut tyttö on keihäskoulussa ensimmäistä kertaa. Hän on harrastanut keihäänheittoa puoli vuotta.

”Täällä on kivaa, kun oppii uusia heittotapoja.”

Vatka kuuluu Närhen omaan valmennusryhmään. Hän tietää, että siinä on etunsa.

”Jos täällä tekee ennätyksen, saa jätskin.”

Monipuolista harjoittelua

Mitä tapahtuu seuraavaksi, kun heittämisen perusasiat on opittu? Närhi kertoo, että keihäskoulun raken- ne ruokkii pitkien kaarien kehittymistä.

Viisipäiväinen tapahtuma alkaa eri ikäryhmien kilpailuilla. Sitten vuorossa on palaute kilpailuheitoista ja yhteistä harjoittelua, minkä jälkeen järjestetään uudet kilpailut.

”Ennätyksiä rikotaan usein kahteen kertaan. Metrejä tulee lisää, kun välissä saa ohjausta”, Närhi kertoo.

Kehityksen kannalta tekniikkaharjoittelulla on suuri merkitys. Närhen mukaan 9–15 vuotta on kriittinen ikähaarukka, jonka aikana asiat pitää oppia tekemään oikein.

”Jos tekniikka lähtee silloin kehittymään väärään suuntaan, sen korjaaminen myöhemmin vaatii valtavasti töitä.”

Närhi toteaa, että puhtaan heittotekniikan omaksuminen on tärkein asia, jotta nuori urheilija saa harjoitella terveenä ja välttyy vammoilta.

Nuorisotutkimusverkosto julkaisi tänä kesänä tutkimuksen, jonka mukaan huippu-urheilijoiden kehittymistä haittaa liian aikainen erikoistuminen yhteen lajiin.

Keihäspiireissä asia on ollut tiedossa jo pitkään.

”Lukioikään asti pitäisi harrastaa monipuolisesti eri lajeja. Se kehittää motorisia taitoja, eikä menestyspaineita tule liikaa”, Närhi sanoo.

Hänen mukaansa juuri kukaan huippuheittäjä ei ole keskittynyt nuorella iällä pelkästään keihäänheittoon.

”Olympiakultaa voittanut Tapio Korjus oli alun perin hiihtäjä. Itse lähdin Kuortaneen urheilulukioon seiväshyppääjänä.”

Kesän kohokohta

Kolminkertainen arvokisamitalisti Mikaela Ingberg löytää itsensä Pihtiputaalta joka kesä.

”Olin keihäskoulussa ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Silloin suomen kielen taitoni oli olematon.”

Hyvä tunnelma ja uudet ystävät veivät vaasalaisen nopeasti mukanaan. Ingberg epäilee, ettei hän olisi ollut yhtä innostunut keihäänheitosta ilman keihäskarnevaaleja.

”Tätä tapahtumaa kuuluu hehkuttaa. Pelkän Pihtipudas-kyltin näkemisestä tulee hyvä värinä.”

1970-luvulla syntyneet keihäänheittäjät tapasivat toisiaan säännöllisesti Pihtiputaalla ja Kuortaneen leireillä. Keskinäinen kilpailu nosti Ingbergin ja Matti Närhen mukaan kaikkien tasoa.

Pihtiputaalta Ingbergillä on monia hauskoja muistoja. Yksi niistä on aikuisuuden kynnyksellä käyty pukkitaistelu.

Perinteisessä mittelössä osanottajat istuvat veteen pystytetyllä pukilla ja yrittävät tiputtaa toisen lyömällä tätä pehmustetulla säkillä. Vastassa oli epäonninen kunnanjohtaja.

”Kilpailuhenkisenä täräytin heti täysillä, ja sinnehän se tippui.”

Mallia isommilta

Kuuluttaja selostaa 17-vuotiaiden poikien keihäskilpailua.

Viereisellä juoksuradalla käy kuhina, kun toinen junioriryhmä ylittää vieri viereen asetettuja rata-aitoja. Pararyhmä harjoittelee kentän toisessa päässä Kimmo Kinnusen opastuksella.

Onko sillä merkitystä junioreiden kehitykselle, että keihäskoulussa näkee vanhempia ja parempia heittäjiä?

Ainakin 9–11-vuotiaiden poikien matkanteko harjoituspaikalle pysähtyy hetkeksi, kun Toni Keränen astuu heittopaikalle.

”Tää on se tosi hyvä.”

Pojat seuraavat silmä kovana Limingan Niittomiesten urheilijan suoritusta.

”Oho, kasikymppinen!”

Keränen voittaa kilpailun 79,38 metriä kantaneella huippuheitolla.

Heitosta riittää puhetta pitkään niin junioreiden, valmentajien kuin talkooväenkin keskuudessa.

Mikaela Ingberg muistaa, että nuorena vanhempia heittäjiä seurattiin silmä kovana. Loppuhuipennus oli sunnuntain keihäskarnevaalit.

”Juniorit saavat seurata aikuisten kilpailua aivan heittopaikan vierestä, kun muut ovat kauempana katsomossa.”

Vuosikymmenien perinne

Pihtiputaalla opetetaan junioreita mutta usein ratkotaan myös se, ketkä aikuisista heittäjistä lähtevät tavoittelemaan arvokisamitalia. Miten pieneen kuntaan syntyi tällainen tapahtuma?

Siinä muhkeilla viiksillä varustetulla Eero Castrenilla oli sormensa pelissä.

Pihtiputaalla oli kasvanut monta kovaa keihäsmiestä, ja paikkakunnalla oli 1970-luvun alussa tilausta uudelle urheilutapahtumalle.

”Juhannuksena 1971 aloimme Leo Pusan kanssa pohtia, että saataisiinko nimekkäitä heittäjiä tänne”, Castren kertoo.

Jorma Kinnunen oli heti mukana juonessa. Pian mukaan lupautui monta muuta aikansa huippuheittäjää.

”Urheiluliitossa meille ensin vähän naureskeltiin. Ääni taisi muuttua kellossa, kun ensimmäisiin karnevaaleihin tuli 1 200 katsojaa”, Castren toteaa.

Tapahtumaa markkinoidakseen hän kävi lainaamassa paloasemalta megafonin ja ajoi autolla ympäri kylää.

”Oletteko koskaan nähneet Hannu Siitosen heittävän? Nyt siihen on urheilukentällä mahdollisuus, minä kuulutin. Heinänteko pysähtyi siihen paikkaan,” Castren muistelee.

Keihäskarnevaalit olivat tulleet jäädäkseen.

Entä tulevaisuus?

Matti Närhi kertoo, että muutama vuosi sitten nuorten keihäänheittäjien tilanne näytti huolestuttavalta. Taso ja harrastajamäärät olivat tippuneet.

Huoli lajin tulevaisuudesta sai valmentajat ja entiset huippuheittäjät tarttumaan toimeen.

Nyt junioritilanne on Närhen mukaan lupaava.

”Sekä tyttöjen että poikien eri ikäluokissa on paljon lahjakkaita heittäjiä.”

Mikä sitten muuttui?

Pihtiputaalle on aina kokoontunut valmentajia eri puolilta Suomea. Nyt he ovat käynnistäneet toimintaa myös omilla kotipaikkakunnillaan.

”Olemme aloittaneet alueelliset keihäskoulut yhteistyössä urheiluseurojen ja Suomen Urheiluliiton kanssa”, Närhi kertoo.

Kerran viikossa kokoontuvan alueellisen keihäskoulun avulla pyritään tekemään ohjauksesta ympärivuotista.

”Toivomme, että tällä on lajille kauas- kantoisia vaikutuksia”, Närhi toteaa.

Pihtiputaan lukio aloittaa ensi syksynä keihäslinjan, jonka valmentajana toimii Kimmo Kinnunen.

Paikalliset lahjakkuudet

Pihtiputaalaiset Henri Hiironen ja Aaro Tikka ovat mukana keihäskoulussa toista kertaa.

Kahdeksanvuotiaiden poikien mielestä parasta keihäskoulussa on tietysti se, kun pääsee heittämään. Mieleen on jäänyt myös, mitä pitää kehittää.

”Minun pitäisi saada tukijalka paremmin maahan ennen heittoa”, Hiironen kertoo.

Nuoret urheilijat nimeävät esikuvakseen Tero Pitkämäen. Yksi maailman parhaista keihäänheittäjistä ei silti säästy kritiikiltä.

”En halua ottaa mallia siitä sen syöksymisestä. Menee paikat rikki”, Tikka toteaa.

On aikaista sanoa, kuka keihäskoululaisista edustaa Suomea tulevien vuosien ja vuosikymmenten arvokisoissa.

Juuri nyt keihäskoulussa on kuitenkin kivaa, ja tulostakin tulee.

”Teimme molemmat eilen uuden ennätyksen”, reilusti yli kaksikymmentämetrisen kaaren kiskaissut Tikka kertoo.

X