(Päivitetty: )
Teksti:
Juha Vuorinen

1800-luvun lopulla syntyneet isovanhempani lähtivät nuoruudessaan Pohjois-Amerikkaan, mikä silloin oli melkoinen tempaus, sillä matka Atlantin yli taitettiin laivakyydillä. Heistä ei kuitenkaan tullut siirtolaisia, vaan muutaman vuoden jälkeen he palasivat perustamaan perheen ja siinä sivussa myös paperikaupan Suomeen. Jos olen oikein sukumme tarinan ymmärtänyt, niin isoäitini odotti paluumatkan aikana kaksospoikia, joista toisesta oli tuleva isäni. Parikymmentä vuotta Titanicin uppoamisesta valtamerta kyntäneet alukset eivät olleet niitä kaikkein vakaimpia kippoja, joten on siinä ollut isoäidilläni nieleskeltävää, jos ei ole pahoinvoinnin yllättäessä ehtinyt tarpeeksi ripeästi siirtyä aluksen sille puolelle, jolta tuuli ei palauta puklua omalle naamalle.

Oma äitini lähti puolestaan heti toisen maailmansodan jälkeen kielitaidottomana kokeilemaan onneaan Ruotsiin. Svenska tarttui muoriseen kiitettävästi, mutta hänkin palasi myöhemmin maitolaivalla Suomeen. Minä olen siis saanut sekä isän- että äidinmaidossa eväät lähteä itsekin kokeilemaan ulkomailla asumista. En kuitenkaan vertaisi Atlantin ylitystä 1900-luvun alkupuolella siihen, kun minä maastamuutan nousemalla Helsinki-Vantaalla lentokoneeseen ja perillä sönkötän vaikeimmin ymmärrettävät asiani kännykän käännösohjelmaan ja esittelen sitä paikallisille kuin Mooses kymmenellä käskyllä taottua kivilevyä seuraajilleen.

Olen kertonut ulkomaankohelluksistani teksteissäni ja ohjelmissani, mutta monesti myös miettinyt, että mitä ovat mahtaneet aikanaan udella isovanhempieni tai äitini ystävät heidän ulkomaankokemuksistaan. Luullakseni kuitenkin jotain muuta kuin mitä minulta taannoin kysyttiin.
”Onko siellä Marbellassa paljonkin niitä suomalaisia luksushuoria?” tiedusteli eräs tuttavani. Arvatenkin hän viittasi lehdissä äskettäin esillä olleisiin tapauksiin, joissa aikanaan Marbellan luksuselämästä televisiosarjankin tehneet neitokaiset oli Suomessa kutsuttu syytettyjen penkille. Olen toki nähnyt alueella purjehtivia perseenpyörittelijöitä puolisoineen, mutta ei se kenestäkään vielä huoraa tee, vaikka rikkaaseen parisuhteeseen on päätynytkin. Katsoinkin viisaimmaksi tehdä tuttavalleni pari asiaa selväksi. En asu Marbellassa. Olen tukevasti naimisissa, joten en tiedä minkään maan huoravalikoimista.

Mutta kysymyksen ansiosta päädyin miettimään, millainen olisi marbellalainen luksushuora. Ulkoisesti hän olisi toki jokaista kurviaan myöten täydellinen muotovalio. Väistämättä mieleen nousee myös korkea taksa. Eihän se ole luksushuora eikä mikään, ellei hintaakin ole hilattu huippuunsa, ja voiko edes olla luksushuora, elleivät asiakkaat ole kuuluisia tai ainakin rikkaita. Jos tavallisella Marbellaan matkaavalla golfkentän tallaajalla ei ole halua lyödä yli satasta kahdeksantoista reiän täyttämiseen, niin miten sellaisella mailanheiluttelijalla olisi varaa upottaa tonnitolkulla rahaa maksimissaan kolmeen reikään.

Kerroin pohdinnoistani autossa vaimolleni, joka kujeilevasti kysyi, millainen olisi minun unelmieni luksushuora. Hän arvatenkin odotti, että olisin kuvaillut jotain mulkun joulukirkkoa, jonka kanssa rakastelu olisi samaa kuin työntäisi pamppunsa pumpulista tehtyyn työkalujyrsimeen, mutta löin hänelle pallot kurkkuun. Minun luksusilotyttöni haluaisi katsella kanssani tennistä, inhoaisi Ikeaa, lähettäisi minulle härskimpiä videoita kuin minä hänelle, ja jos suinkin mahdollista, ei mielellään itse näyttelisi niissä.

Kuultuaan vuodatukseni vaimoni kehotti minua kirjoittamaan aiheesta kolumnin. Suostuin yhdellä ehdolla. Koska olimme autossa, pyysin häntä lähettämään minulle viestin, johon luettelin muistini tueksi muutamat avainsanat. Ne olivat: luksushuora, mulkun joulukirkko, Marbella ja pornovideo. Viestin lähetettyään vaimoni kauhistui, että ihan kuin siinä olisi ollut kaksi vastaanottajaa. Olihan siinä. Kuopuksemme, tuo herkässä iässä oleva, maailmaa nähneiden isovanhempieni pojanpojanpoika, sai äidiltään tekstarin keskelle kirkasta koulupäivää.

MAINOS Nyt saat ilmaisen tutustumiskuukauden Storytelin palveluun, jossa on tarjolla ensimmäinen kausi Storytel Original -sarjasta Vuorisen vieraana sekä uutuutena Kristianin nuoruusvuodet äänikirjana! Palveluun pääset tästä.

X