Teksti:
Juha Vuorinen

Sitä on ihan tutkittukin, että syötävän annoksen ulkonäkö hajusta puhumattakaan vaikuttaa sen maistuvuuteen. Vaikka selväähän se, että jokainen ravintolassa lautasen eteensä saava ensimmäisenä arvioi, onko annos mistään kotoisin. Jos siinä esimerkiksi sojottaa kaksi puikkoa, niin todennäköisesti se on kotoisin jostain päin Aasiaa.

Tutkimuksen mukaan ihminen arvioi ruuan värin pohjalta annoksen turvallisuutta, laatua, esteettisyyttä, miellyttävyyttä ja hyväksyttävyyttä. Väri ohjaa myös maku- ja hajuhavaintoja. Minulla on tästä yksi mereneläväinen malliesimerkki.

Kerran Portugalissa ollessamme appiukkoni päätyi tilaamaan itselleen päivän kalalautasen. Pitkän odottelun jälkeen hänen eteensä paiskattiin pesuvati, jossa oli valtava keko keitettyjä mustekalan lonkeroita. Ei siis mitään paneroituja mustekalarenkaita, joita voisi käyttää vaikka avaimenperänä, vaan imukupit pystyssä törröttäviä keitettyjä lonkeroita. Ihmiselle, joka on elämänsä ensimmäiset vuosikymmenet syönyt pääasiassa kuoriperunoita ja läskisoosia syvällä Savossa, loikkaus tällaiselle makumatkalle on kuin BASE-hyppy Eiffel-tornista laskuvarjona baskeri, öljyvärejä, neljä erilaista sivellintä sekä pullo ranskalaista punaviiniä luovuuden avaamiseen. Vaikka appeni on elänyt myös siihen aikaan, jolloin ruokaa ei aina ole ollut tarjolla, ja ymmärtää taatusti ruuan arvon ja osaa sitä kunnioittaa, niin tämä annos olisi pitänyt joko tarjoilla hänelle säkkipimeässä huoneessa tai vetää päähän pornokaupasta hankittu keinonahkahuppu, jossa vain suun kohdalla on vetoketju. Pitäähän se lonkero jostain saada sujautettua suuhun.

Väreillä on siis väliä, sillä tutkimuksen mukaan esimerkiksi punainen juoma mielletään helposti jonkin punaisen marjan makuiseksi, mutta jos joku pirulainen kehtaa värjätä vaikkapa appelsiinijuoman punaiseksi, niin siitäpäs ei enää tunnistetakaan appelsiinin makua. Vaarinkin lonkeroannos olisi kulahtanut helpommin alas, jos se olisi ollut sellainen suomalaiseen suuhun sopivan betonin värinen ja juotavassa muodossa.

Eräässä koulussa oppilaat olivat saaneet tehtäväkseen tutkia, miten ruuan ulkonäkö vaikuttaa annoksen makuun. Joku mielikuvitukseltaan vilkas äiti oli innostunut auttamaan tytärtään ja valmisti hänelle kouluun viemisiksi suussa sulavia brownieita, amerikkalaisia kostean meheviä suklaaleivonnaisia, jotka perinteisesti leikataan neliönmuotoisiksi annospaloiksi. Resepti oli sama, mutta äiti muotoilikin kakut neliöiden sijaan kakkapökäleiden muotoisiksi ja tökki niiden varteen pähkinöitä ja siveli pintaan karamellikastiketta, jolloin ne näyttivät vieläkin enemmän siltä, että paskaaks tässä. Äidin kekseliäisyys tuottikin vessaharjan varteen otettavaa tutkimusaineistoa.

Minusta ruuan haju on väriäkin tärkeämpi houkutin, mutta monesti haju myös johtaa harhaan. Jos parmesaanijuusto maistuisi samalle kuin miltä se haisee, niin aivan yhtä hyvin jokaisen ravintolapasta-annoksen päälle voisi olla levitettynä kokin koko päivän jalassa muhineet sukat. Toinen klassikko on ruotsalainen hapansilakka. Vähän aikaa sitten näin videon, jossa kaksi brittiä yritti syödä purkillisen tuota herkkua. Jo kannen avaaminen roiskautti ensimmäiset yrjöt suusta. Urheasti he yrittivät ujuttaa silakkaa soppatorveensa, mutta enemmän sieltä tuli tavaraa ulos kuin meni sisään. Se oli vähän kuin olisi katsellut, miten demarit ovat luvanneet panna Suomen julkisen talouden kuntoon.

Mutta voi saman asian tehdä käänteisestikin. Eräs tuttuni aloitti ravintoloitsijan uransa myymällä viikonloppuöisin torilla peräkärrygrillistään nakkeja. Hänen menestyksensä salaisuus oli akkukäyttöinen puhallin, joka levitti höyrynakkikattilasta nousevaa tuoksua kadulle.

Aina ruoan haju ei kuitenkaan ole autuaaksi tekevä asia. Yritin auttaa kauheassa kankkusessa kärvistelevää ystävääni raahaamalla hänet suosittuun lounasravintolaan. Olimme päässeet tuulikaappiin, kun tunnistin tuoksusta, mitä ainakin olisi lounaslistalla. Silakkalaatikkoa. Kun tuoksu ehti ystävänikin sieraimista sisään, pyörähti hän kantapäät savuten 180 astetta, sysäsi minut syrjään ja syöksyi posket pullollaan kuin trumpetinsoittaja pihalle ja alkoi puhaltaa ravintolan edessä olevien koristemäntyjen oksille edellisenä iltana hotkitun perhepitsan palasia vähän kuin koristeita joulukuusen oksille. Minulla meni hetki tajuta, että niiden matalien mäntyjen takana olivat isot ravintolan ikkunat ja niiden takana kauniissa rivissä ruokailunsa keskeyttäneitä kalpeita kasvoja.

MAINOS Nyt saat kuukauden ajan tutustua ilmaiseksi Storytelin laajaan ääni- ja sähkökirjavalikoimaan. Sieltä löytyvät myös kaikki Juha Vuorisen e-kirjat ja kiihtyvään tahtiin uusia äänikirjoja. Nyt uutuutena Vuorisen itse lukemana Buenos días kirvesvartta! Tästä saat ILMAISEN KUUKAUDEN

X