Kuin kusisen seipään niellyt
Suomessa on tällä hetkellä yksi virka ylitse muiden, eikä siihen mielellään tunkisi edes pahinta vihamiestään. Paikkaa tyrkytettiin myös kansan kestosylkykupille, edellisen hallituksen pääministerille Juha Sipilälle, joka totesi ykskantaan: ”Kyllä minulle tehtävät kansakunnan kusitolppana riittävät.” Kyse on Suomen valtiovarainministerin pestistä. Moni paheksui, ettei anna kovin houkuttelevaa kuvaa politiikasta, jos valtakunnan huippuvirka tuntuu haltijalleen rangaistukselta, mutta minä ymmärrän häntä oikein hyvin.
Sipilä kääri kesällä 2015 hihat ja päätti edes yrittää siivota edellisessä hallituksessa hääränneiden valtiovarainministereiden Jutta Urpilaisen ja Antti Rinteen jälkiä. Jos Sipilälle jätettyä työmaata ei katso minkään puolueen tyrkyttämän monokkelin läpi, niin olihan Suomen talous tuolloin oikein kunnolla kuralla. Mutta mitä parempaan kuntoon Suomen työllisyys- ja taloustilanne saatiin Sipilän kulukuurien ansiosta, sitä enemmän hänen niskaansa lapettiin kusta ja paskaa. Kusitolppana oleminen taitaa olla lopulta aika lievä ilmaus sille roolille, joka hänelle annettiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut alkaa miellyttää äänestäjiä ja jatkaa holtitonta valtion velanottoa ja tuleville sukupolville sellaisen velkapommin kasaamista, jonka mukana olisi tullut purettua myös sellainen käsite kuin hyvinvointivaltio.
Tunnen Matti Vanhasen pitkältä ajalta. Hän oli ensimmäisiä esimiehiäni, kun raapustelin 80-luvun loppupuolella kolumneja hänen päätoimittamaansa paikallislehteen. Olen siis voinut seurata hänen tietään kunnallispoliitikosta eduskuntaan ja sittemmin puolustusministeriksi, kahteen kertaan pääministeriksi ja lopulta eduskunnan puhemieheksi. Noilla meriiteillä ja palvelusvuosilla voitaneen puhua valtiomiehestä. En siis vieläkään tajua, miksi hän nyt otti vastaan minun miesmuistiini epäkiitollisimman tehtävän: hyppäsi valtiovarainministeriksi hallitukseen, joka on kylvänyt rahaa ympäriinsä kuin humalainen joulupukki ja jossa on ministereinä ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista hajua talouden raameista, on kyse sitten yhden ihmisen, kokonaisen kunnan tai valtion kassasta. Vain äänestäjien ostaminen valtiolle vipatuilla rahoilla tuntuu olevan liiankin hyvin hanskassa.
Tolppa-apina-nimisen kirjan kirjoittajana otan oikeudekseni punnita tarkemminkin tolppa-sanan käyttöä. Timo Soini lanseerasi sellaisen termin kuin hillotolppa, joka alkuperäisessä muodossaan on kuulemma jotain ravislangia ja tarkoittaa raviradan maaliviivalla olevaa paalua. Alun perin Soini käytti sitä kuvaamaan edessä häämöttävää vaalivoittoa, mutta matkan varrella termi sai turhan kovat kannukset, kun legendaarisen jytkyttäjän väitettiin myyneen koko luomansa puolueen henkilökohtaisten hillotolppiensa vuoksi. Sellaisia olivat kuulemma ministeri-Audin nahkasohva ja businessluokan lennot ympäri maailmaa ulkoministerinä. Jos jollain tavalla yrittäisi verrata Sipilän ja Soinin tolppia, niin Soini taisi lopulta vain kusta hunajaa omalle tolpalleen.
Vanhasen vakavista ilmeistä on voinut päätellä, että tuon vastentahtoisesti eduskunnan puhemiehen paikalta kirstunvartijaksi revityn miehen päässä kumisee jatkuvalla syötöllä edesmenneen Kirkan äänellä lausuttuna kellon seisahtuvan tahdon / hiljentyvän lyöntien, kun hän katsoo hulluna pyörivää valtion velkakelloa ja samalla odottaa, kuinka paljon häntä tullaan lopulta lyömään.
Yhdestä asiasta olen kuitenkin melkoisen varma. Tällä kertaa emme tule näkemään mitään ”valtiovarainministerin morsian” -kirjakohua emmekä Hymyssä kuvasarjaa vähäpukeisesta naisesta, joka on kuin juuri seipään niellyt. Vaikka tarjolla onkin kovat ajat.
MAINOS Nyt se on ilmestynyt! Juha Vuorisen uutuuspokkari Marpellan miljartööri-iskä, johon saat Vuorisen omilla pienillä kätösillä rustaamaan omistuskirjoituksen. Tilaa tästä!