Teksti:
Juha Vuorinen

Olin harrastamassa perjantai-iltana tuoreinta riippuvuuttani, eli sessiota olohuoneen sohvalla, kun se iski kuin joku olisi sujauttanut sähköankeriaan ruusunnuppuiseen pyrstööni. Vasemmalle puolen rintaani iski repivä kipu, joka levisi kuin vanhaan ihmiseen isketty lapio myös selkääni sekä vasempaan olkapäähäni. Koska vaimoni ei virunut allani sohvalla, vaan riippuvuuteni liittyi älypuhelimen räpläämiseen kähisin hänet paikalle tekemään pika-analyysin. Paljonko oli päiviä jäljellä, vai puhuttiinko niistäkin enää vain yksikössä.

Pahimmasta alkujärkytyksestä selvittyäni levittelin itseni kivenpehmeälle andalusialaiselle lattialle ja aloin venyttää pahimmin säteilevää kohtaa. Rouva oli jo soittamassa ambulanssia, mutta hälytys peruutettiin, kun kipu lähti yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Samassa minut täytti valkeus. Sen verran se kuitenkin säikäytti, että varasin oitis ajan lääkärille.

Kerrottuani oireistani lääkäri halusi tehdä minulle muutamat temput. Ottaa sydänfilmin sekä mitata verenpaineeni ja happisaturaation, jonka tuloksen nähtyään hän talutti minut hoitohuoneeseen, sitoi turpaani maskin ja komensi hengittämään hajutonta lisähappea. Lääkäri ei tiennyt, että olin 90-luvun puolivälissä kolistellut hiekkarekan kanssa ja että vasen keuhkoni oli saanut sellaisen tällin, että happisaturaatioarvoni on pysyvästi muutaman pykälän alempi kuin virheettömällä ihmisellä, vaikka toinen letku pumppaisi pakoputken kautta minuun hapekasta ilmaa. Tästä tiedottomana hän komensi minut viipymättä paikalliseen sairaalaan.

Tiedustelin vakuutusyhtiöni helvetinmoinen hätä -numerosta, mihin sairaalaan Andalusiassa uskaltaisi minun sairausvakuutuksellani mennä. Sainkin listan hospital non grata -paikoista, joista saisi todennäköisesti oikeasti jonkin vakavan vaivan, mutta myös osoitteita, joista saisi vaivojen sijaan apua niiden hoitamiseen. Valitsin luotettavimman kuuloisen. Siispä osoite navigaattoriin ja sydän villisti läpyttäen kohti lasarettia.

Mutta sitten kaikki paitsi sydänkäyräni alkoi mennä yhtenä viivana päin persettä. Muutaman kilometrin päässä sairaalasta meitä odotti poliisin pystyttämä tiesulku. Meidät ohjattiin luikertelemaan kiertotielle matkaeväänä vahva usko, että päädymme lopulta oikeaan paikkaan. Koska kiertotiemme vei meitä aina vain kauemmas sairaalasta, otin sinne yhteyden. Onneksi otin, sillä minun olisi pitänyt tappaa kolme vuorokautta yksityissairaalan patjoilla, ennen kuin olisin saanut tavata kardiologin. Olin saada uuden kohtauksen silkasta vitutuksesta. Uusi soitto vakuutusyhtiöön, ja nokka kohti seuraavaksi turvallisimman kuuloisen sairaalan osoitetta.

Koska oli perjantai-ilta ja kello oli jo yli iltakymmenen, päivystyshuone oli turvoksissa espanjalaisista asiakkaista kuin ruotsalainen hapansilakkapurkki. Ohitusleikkasin itseni tiskille vain varmistaakseni, että paikalla oli päivystävä kardiologi. Eipä ollut. Mutta maanantaina olisi. Menin nukkumaan vaivoineni viikonlopun yli.

Maanantaina minulle tehtiin tismalleen samat testit kuin aiemmin – paitsi että verenpaineen mittauksessa hihani oli mansetin välissä, joten taululle pärähtivät lukemat, jotka nostivat verenpainettani entisestään. Mainitsin asiasta hoitajalle, joka väitti, etteivät hirmuiset verenpainelukemani olleet mistään hihasta vedetty. Lopulta paikalle saapui nainen, jonka rintapielessä vihjailtiin jotain kardiologiasta. Voi miten väärässä olinkaan. Hänkin oli pelkkä sydänsuruja kuunteleva hoitaja, joka tulokset nähtyään suositteli minua tapaamaan ihan oikean kardiologin, mutta se olisi mahdollista aikaisintaan keskiviikkona.

Viiden kokonaisen vuorokauden jälkeen päädyin ensimmäisen kerran osaaviin käsiin. Vielä kerran minulle tehtiin kaikki samat testit jotka tähänkin asti, mutta nyt ne tehtiin oikein. Verenpaineeni ja sykkeeni laskivat lähes veteraaniurheilijan tasolle, ja pääsin vielä juosta jolkottelemaan ruho täynnä johtoja juoksumatollekin. Kardiologin tuomio kuului, että minulla on 52-vuotiaaksi mieheksi sydän paikallaan. Mutta pikkuisen enemmän pitäisi venytellä. Muutakin kuin vain oman kärsivällisyyteni rajoja.

MAINOS Koodilla juhavuorinen saat ilmaisen tutustumiskuukauden Bookbeatin palveluun, jossa on tarjolla mm. Vuorisen uunituore äänikirja Maltan mieleni. Palveluun pääset tästä.

X