Maailman jäkäläisin kansa

Jaa artikkeli

Viime viikolla julkaistiin yhdeksättä kertaa Maailman onnellisuusraportti, jossa Suomi oli komeasti piikkipaikalla. En kutsu sijoitusta korkeimmaksi palliksi tai kultakannassa pysymiseksi vaan piikkipaikaksi, ja se johtuu ulkomaalaisista ja ulkomailla asuvista ystävistäni. Tuloksesta luettuaan yllättävän moni heistä nimittäin lähestyi minua saman tyyppisellä viestillä: ”Mitä vittua te siellä Suomessa oikein vedätte?” Heidän mielestään tällaisen koronavuoden jälkeen minkään maan kansalaisilla ei voi olla eväitä maailman onnellisimmaksi kansaksi ilman jotain todella pätevää päihdettä.

Jokainen Suomessa asuva ja muutama ulkomaalainenkin tuntee sanonnan ”on lottovoitto syntyä Suomeen”. Ymmärtääkseen sen paikkansapitävyyden kannattaa asettua muutamaksi vuodeksi johonkin muuhun kuin kärkikymmenikössä olevaan maahan. Pian huomaa, että edes ympäri vuoden vallitseva rantakeli ei muovaile yhdestäkään maasta pelkkää paratiisia.

Kiinnostuin lottovoitto-termistä ja lukaisin Veikkauksen sivuilta löytyvän mainion artikkelin siitä, miten sellainen lopulta muuttaa elämää. Yllättävin oli tilasto, keille suurvoittajat eivät olleet kertoneet voitostaan. Yksi kolmasosa oli jättänyt informoimatta jälkikasvuaan, vajaa puolet oli ohittanut omat vanhempansa, ja neljä viidesosaa oli pitänyt työtoverinsa tiedottomina tuuristaan. Mutta erityisesti yksi tilastotieto paljasti, että kyse oli totisesti suomalaisista lottovoittajista. Kaikista päävoiton kahmaisseista peräti 13 prosenttia oli jättänyt mainitsematta asiasta omalle puolisolleen.

Ennen kuin kukaan alkaa huitoa voittajien suuntaan vitun itsekäs sika -leimakirveellään, haluan muistuttaa, että voihan kyseessä olla vain aivan liian kirjaimellisesti sisäistetty ensimmäinen kirje korinttilaisille. Siellähän seisoo, ettei rakkaus kersku eikä pöyhkeile. Tosin samassa värssyssä myös muistutetaan, ettei kukaan etsisi omaa etuaan. Tulkitseepa tuota sitten niin tai näin, toivon koko sydämestäni näille 13 prosentille ihanaa ja ennen kaikkea yllätyksistä pirskahtelevaa yhteistä elämää. Ja voittajalle pitkää ikää.

Mutta voiko oikeaa onnellisuutta edes luotettavasti mitata, kun niin monet ulkomailla asuvat suomalaiset aina hihkuvat, kuinka ihanaa oli päästä pois kateellisuuden ja katkeruuden kyllästämästä Suomesta? Näillä näytöillähän meidän pitäisi olla kisaamassa tasapäisesti häntäpään paikoista Zimbabwen ja Myanmarin kanssa. Varsinkin kun tässä tutkimuksessa pisteytettiin sellaisia asioita kuin montako kertaa edellisen päivän aikana oli nauraa kihertänyt tai tuntenut rinnassa pakahduttavaa iloa ja tyytyväisyyttä.

Todennäköisesti Suomen sijoitus selittyykin sillä, että tutkimuksessa selvitettiin myös, miten paljon kukin oli kokenut huolta, murhetta tai vihaa edellisen päivän aikana. Kun ajatellaan harjastukkaista ja jyrkkäotsaista suomalaista, joka ei murheistaan murahda ääneen edes unissaan, niin eiköhän sieltä ole gallupkyselijälle pamahtanut vastakysymys: ”Ja mitähän vittua se sulle kuuluu? Huolehdi sä vain omista ongelmistas.” Ja näin leivottiin Suomesta jo neljättä kertaa peräjälkeen maailman onnellisin maa.

Ihmemies MacGyver -televisiosarjan pääroolia Angus MacGyveria esitti Richard Dean Anderson. Viime vuonna paljastui, että ukon sukujuuret ovatkin syvällä Pohjanmaalla, ja se oli viimeinen sinetti sille, että olemme onnellisuutemme ansainneet. Uskomattomia keksintöjä liukuhihnalta sylkeneen ihmemiehen sukupuu kun kasvaa kansasta, joka ensimmäistä kertaa perunan nähdessään alkoi välittömästi innovoida, miten siitä voisi tehdä pontikkaa.

Ponua voi muuten hätätapauksessa valmistaa jäkälästäkin, mutta maku ei silloin ole kovin kaksinen. Halusin tuoda tämänkin esiin, sillä maun takiahan pontikkaa pääasiassa nautitaan. Mutta kun on tarpeeksi onnellinen, menee se jäkäläinenkin versio alas kurkusta.

MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!

X