Miksi isi haisee niin pahalta?

Jaa artikkeliTilaa Seura

Vaikka ehdin asua viidettä vuotta yhteen chorizopötköön Espanjassa, en oppinut tekemään aitoa espanjalaista ruokaa. Keittokirjoja vilkuilemalla saan kyllä aikaiseksi melkoisen sopan, mutta aina kun päädyin sikäläisen perheen ruokapöytään, hämmästykseni oli muy grande ja tajusin, kuinka ulkoespanjalainen olenkaan. Sen huomasi varsinkin silloin, kun pääsi maistamaan jo vähän varttuneempien espanjalaisäitien pyöräyttämiä pöperöitä, jotka veivät kielen lisäksi tajun mennessään.

Päädyin espanjalaisäidin kotikokkikouluun erikoisen sattuman kautta. Talvi oli alkanut kolkutella huonosti eristettyjen ovien ja ikkunoiden välejä, ja oli tullut aika päättää, miten lämmittää silloinen vuokrakoppimme. Se oli järjestyksessään jo neljäs andalusialainen asuntomme, mutta ensimmäinen, josta löytyi sellainen harvinaisuus kuin varaava takka. Aiemmissa torpissa olimme värjötelleet neljä talvea sähköpattereiden varassa. Tuolla meille vannottiin, että kämpässämme olisi sellainen kivikasa, että kun sen kerran kunnolla syystalvella lämmittää, se pitää kopin kuivana ja lämpöisenä kevääseen asti – mutta kuitenkin vain yhdellä ehdolla. Meidän tulisi hankkia erikoispolttopuita, joita sai vain yhdeltä ainoalta henkilöltä koko Andalusiasta. Ohje kajahti kuin Neon 2 -bändin Kemiaa-biisistä. Siinä täytyy olla eukalyptusta, siinä täytyy olla oliivii, appelsiinipuuta ja tammea, vasta sitten löytyy juuri oikeenlaista lämpökemiaa. Saatuamme näistä neljästä eri puulaadusta tuoksuvan kuorman pihallemme tarjoutui herkullinen mahdollisuus. Puita työkseen rahtaavan miehen äiti voisi tulla opettamaan, miten espanjalaisia perinneruokia laitetaan. Mikään maailmanmahti ei olisi voinut estää meitä käyttämästä tällaista tilaisuutta hyväksemme.

Luoksemme saapui maailman hyväntahtoisin höyryjuna, joka komensi minut ja vaimoni kanssaan keittiöön. Minulla ja hänellä oli vain yksi pieni muuri välillämme. Kieli. En ymmärtänyt käytännössä sanaakaan hänen selostuksestaan, mutta mitä korvat eivät kuule, sen sydän ymmärtää, joten aloin kätkeä espanjalaisen munakkaan valmistamisen vaiheita herttaani. Myös sen, jossa paistinpannulle hulautettiin noin puoli litraa ruokaöljyä. Jos jo näkemäni öljymäärä oli tukkia jokaisen sydämeeni johtavan verisuonen, todellinen läpättimen rasitustesti rävähti käyntiin, kun tämä herttainen señora nappasi syntymäpäivälahjaksi saamani partaterämäisen kokkiveitsen ja alkoi pilkkoa tortilla españolan aineksia leikkuulautanaan oma kouransa. Olen toki itsekin paloitellut keitettyjä perunoita kämmentäni vasten tavallisella tylsällä ruokaveitsellä, mutta en silpunnut raakaa sipulia skalpelliin verrattavalla viiltimellä. Mutta niin vain raa’at perunat, sipulit ja paprikat viipaloituivat verettömän käden käänteessä pieniksi paloiksi.

Vaikka öljyä paljon holahtikin, annokset olivat aivan uskomattoman herkullisia. Mukaan lukien hyväntahtoisen höyryjunan valmistama gazpacho, andalusialainen kylmä kasviskeitto, jonne lensi melkoinen määrä raakaa valkosipulia. En tiedä, oliko syynä tottumattomuuteni andalusialaiseen kotiruokaan, mutta nautittuani sekä mukillisen gazpachoa että kaksi viipaletta espanjalaista munakasta, minulle tuli irreaalisen täysi olo. Ei sellainen kuin jouluaterian jälkeen, kun napa on kuin tamminappula vatsan päällä, vaan kuin olisin ollut piripintaan täynnä jotain pyhää kaasua. Ja niin totta kuin nimeni on Pablo Picasso, olo helpottui sillä sekunnilla, kun sain monta tuntia sohvalla kieriskeltyäni pinnistetyksi ilmoille röyhtäisyn. Tuli muuten kummasti tilaa olohuoneeseen, minkä tosiasian toinen poikani sinetöi huutamalla omasta huoneestaan: ”Isi, mitä sä olet mennyt syömään?”

Jos täystuuletuksen olohuoneeseemme viritelleeseen vaimooni on luottaminen, sisälläni kypsynyt kaasupilvi oli tuoksahtanut juurikin valkosipulilta. Eikä tuo kouristus ollut suinkaan ainut, jonka espanjalainen kotiruoka aiheutti hauraalle lyyrikon elimistölleni. Vapauttavan röyhtäisyn jälkeen alkoi armoton närästys. Sen syypääksi vaimoni epäili nielemääni kiulullista ruokaöljyä. Tuon kokemuksen jälkeen tuntui kovin oudolta, että viimeisimmässä elinajanodotteen vertailussa Espanja piti kolmatta sijaa heti Japanin ja Sveitsin jälkeen.

MAINOS Nyt se on ilmestynyt! Juha Vuorisen uutuuspokkari Marpellan miljartööri-iskä, johon saat Vuorisen omilla pienillä kätösillä rustaamaan omistuskirjoituksen. Tilaa tästä!

X