Murkkuluvunlasku

Jaa artikkeliTilaa Seura

Kaikenlaisista murtoluvuista syttyvänä palan halusta kertoa, että kahdella neljäsosalla lapsistani on nyt voimassa oleva ajokortti, yhdellä neljäsosalla se siintää vielä hamassa tulevaisuudessa, ja yksi neljäsosa vapisee kuin haavanlehti slarvan päällä odotellessaan pian edessä kummittelevaa ensimmäistä ajotuntia. Yhdellä neljäsosalla heistä on ollut ja kahdella neljäsosalla tulee olemaan ongelmia opetuskielen kanssa. Ei siksi, etteikö heistä jokainen ymmärtäisi puhuttua suomea lukuun ottamatta tilanteita, jolloin sanat sinkoavat heidän isänsä huulilta ja niiden pääasiallinen viesti liittyy joko heidän käyttöönsä osoitetun asuinpinta-alan tai heidän oman hygieniansa huoltotoimenpiteisiin. Silloin sana ei jostain syystä joko kuulu tai vaihtoehtoisesti tehoa. Heidän ainoa ja oikea ongelmansa on luetussa suomen kielessä, koska kolme neljäsosaa jälkikasvustani on opiskellut viime vuodet muulla kuin suomen kielellä.

Omasta ensimmäisestä ajotunnistani on vierähtänyt komeat 36 vuotta, mutta silti muistan sen kuin eilispäivän. Opettajani kärräsi minut autokoulun Mazda 626:lla Hietaniemen hautausmaita halkovalle Hietaniemenkadulle, jossa vaihdoimme paikkoja. Minä pääsin tutustumaan kuskinpukilta auton mittareihin ja säätimiin. Vaikka osasinkin autohulluna jokaisen nippelin ulkoa, silti opettaja vaati vääntämään jokaista vipua ja ihmettelemään niistä seuranneita toimintoja.

Viimeiseksi oli jätetty kaikkein äänekkäin hallintalaite. Malttamattomana oppilaana painelin tööttiä useammankin kerran, mistä opettaja kimpaantui, että vähempikin riittää. Vilkaisin ympärillämme olevia kalmistoja ja esitin mielestäni aivan aiheellisen kysymyksen: ”Ketä se täällä häiritsee?” Ja siitä me sitten lähdimme hyvin varovaisesti kohti vähän eläväisempiä katuja.

Tällaisilla omakohtaisilla kokemuksilla ryyditettynä ryhdyin etsimään pojalleni sopivaa autokoulua ja törmäsin välittömästi erikoiseen vaihtoehtoon kuin liian leveä arkku hautausmaan portinpieleen. Kaikkein edullisimmassa vaihtoehdossa oppilas huristelisi puolet kaikista ajotunneista simulaattorilla. Siis nähtävästi sitä samaa rataa, jollaista poikani ovat kaahanneet PlayStationeillaan jo potalla istuessaan. Autokoulun perustelut tähän olivat vastaansanomattomat. ”Jos koet tärkeäksi rauhallisen ja turvallisen oppimisympäristön ilman muun liikenteen aiheuttamaa painetta ja haluat mahdollisuuden ajaa liikennetilanteissa, joita ei löydy kotikunnastasi, niin tämä on varma valinta sinulle.”

Olen itse päässyt vierailemaan ihan oikeassa 10 miljoonaa euroa maksavassa Finnairin Airbus 320 -lentosimulaattorissa, ja siellä nappia painamalla kapteeni siirsi minut nanosekunnissa Helsinki-Vantaan kiitotieltä Innsbruckin rullaustielle miettimään, miten nousta ehjänä Alppien ympäröimältä lentokentältä. Eli jos poikanikaan ei haluaisi huristella kotikuntamme virtuaalipolkuja, nakkaisiko ajo-opettaja hänet keskelle Bangkokin pahinta liikenneruuhkaa? Mielenkiintoisinta tässä ei olisi se, miten kauan hänen testosteronia kupliva kaalinsa kestäisi halkeamatta tuijottaa tietokoneelta paikallaan seisovaa liikennettä, vaan se, kuinka pitkään häneltä menisi tajuta, että siellähän on vasemmanpuoleinen liikenne. Jotenkin tekisi ihan hirveästi mieli mennä hänen ensimmäiselle virtuaaliajotunnilleen, kunhan se kurvailtaisiin jossain aivan järjettömässä maassa.

Pitää varoa mitä toivoo, sillä tutustuttuaan suomalaisiin teoriakokeisiin poikani oli alkanut etsiä maita, joissa kortin saisi vähän vähemmälläkin pänttäämisellä. Eteeni levitellyltä listalta hän poimi Etelä-Sudanin, koska siellä ei tarvitse ottaa lainkaan ajotunteja, kunhan pystyy vakuuttamaan, että on enemmän kuin valmis hyökkäämään liikenteen sekaan. Etelä-Sudanissa on vaan sellainen huono puoli, että Suomen ulkoministeriön sivuilla sen turvallisuustasosta todetaan seuraavasti: ”Poistu maasta välittömästi.” Eli eiköhän kullannuppuni vaan ala opiskella kiltisti niitä väistämisvelvollisuuksia ja päntätä päähänsä, miksi keltaista viivaa ei saa ylittää eikä hankea kannata maistaa.

MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!

Jaa artikkeliTilaa Seura

Lisää aiheesta

Lue lisää samalta kirjoittajalta

Yhteistyössä

Kommentointi

Ensimmäisen ajotunnin kiertelin lähes tyhjällä parkkiksella. Pieni paniikki päällä. Ainoa moottoroidulla ajoneuvolla ajelu oli tapahtunut ikivanhalla mopolla ja silloinkin lähes aiheutin peltikolarin omassa kotipihassa. Alkuun olin niin paniikissa, että tuskin uskalsin edetä eteenpäin. Seuraavaksi eteenpäin menikin hurmoksessa, mutta en uskaltanut tehdä mitään muuta. Huomionarvoista on se, että opettaja puhui puhelimessa lähes koko ajan… Seuraavalla ajotunnilla opettajalta oli selkeästi jäänyt epäselväksi ajokokemukseni määrä. Hän ohjasi minut ajamaan keskikaupungille. Kyseessä suuruudeltaan maan top3 -kokoinen kaupunki. Turha varmaan edes sanoa, että auto sammui ”muutaman kerran”. Mutta kyllä se siitä. Nykyään koen pystyväni ajamaan ihan missä vain päin Suomea ja Helsinginkin ydin keskusta tullut hyvin tutuksi. Tosin en tiedä kuinka monet keskisormet ja harmaat hiukset olen siellä aiheuttanut.

Ai että, kyllä on asiat eri tavalla pikkukaupungissa. Hyppäsin ensimmäisellä ajotunnilla suorasn rattiin, käytiin perusasiat läpi, ja lähdettiin ahtaasta ajokoulun pihasta suoraan ajamaan pääkatua pitkin rauhallisempaan paikkaan. Kyllä kuumotti.

Itse pääsin suoraan puikkoihin ajo-opettajan todetessa että taitaa olla tuttua puuhaa. Tämä johtui siitä että olin useamman kerran jo ajanut opettajaa vastaan vanhempieni autolla. Ei tarvinnu paljoo käydä harjottelemas kartio radalla vaan suoraan liikenteen sekaan

Vastaa käyttäjälle Jk Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X