Oot sä se homokirjailija?

Kun työnä on tarinoiden tursuttaminen, mistään ei saa niin maukasta lähdeaineistoa kuin omakohtaisesta kokemuksesta, joten avaan tässä hieman erästä äskettäin kohdalleni osunutta ulko-ovensuukyselyä.

Olin kebabravintolan tiskillä tilaamassa lounasta, kun viereeni saapasteli kookas keski-ikäinen mies. Tunsin olevani kuin jonkin sortin mittatilaustyö miehen harittavan katseen skannatessa minua talvilenkkareiden kärjistä paljaaksi vuoltuun päälakeeni. Sanaakaan vaihtamatta tiesin tulleeni tunnistetuksi.

Siirryin pöytääni odottamaan annostani, kun korviini kantautui tiskiltä kysymys: ”Paljonks Istanbulissa on homoja?” Ei, kysymyksen esittäjä ei ollut ravintolan työntekijä. Seuraavaksi minä, koko ravintola ja sen henkilökunta saimme kuulla, ettei kenenkään tarvinnut pelätä, koska hän ei ollut mikään homo. Luontevana jatkokysymyksenä hän tiedusteli, mikä oli talon halvin olut. Sellaisen saatuaan mies hoiperteli läheiseen pöytään.

Samassa puhelimeni soi. Soittaja oli erään tv-kanavan tuottaja. Sillä sekunnilla, kun sain linjan auki, kaljaveikko kajautti koko ravintola raikuen: ”Oot sä se homokirjailija?” Se oli myös ensimmäinen asia, jonka linjoilleni loikannut tv-tuottaja kuuli. Olin siis näppäinsormen ja suolen välissä, kumman kanssa jatkaisin keskustelua. Valitsin tuottajan, jonka ensimmäinen kysymys oli oikeutettu. ”Missä helvetissä sä oikein olet?” Kaikki olisi mennyt mainiosti, jos homotutka olisi heittänyt kysymyksensä huumorin pilke sameassa silmäkulmassaan, mutta hän esitti sen loukkaavasti ja riidanhakuisesti. Asiaa näin jälkeenpäin mietittyäni homottelijan suojelusenkelin täytyi olla sen tuottajan puhelun takana, sillä edelleenkin minulla on kovin lyhyt pinna. Kiitos sen puhelun en siis ponkaissut jynssäämään tämän törkyturvan suuta, vaan jäin ainoastaan tuijottamaan häntä ilmeellä, että oitis puhelun jälkeen meidän olisi paras jutella hetki niin kuin mies miehelle. Silmäpelini seurauksena hän liukeni ensin kauemmas ja lopulta katseeni ulottumattomiin. Puheluni päätyttyä ja saatuani eteeni hengenvaarallisen terävällä veitsellä viillellyn kana-annokseni kiusankappale vaappui eteeni ja sopersi: ”Sori, taisin aloittaa vähän väärällä kulmalla.” Sen jälkeen sain kuulla, kuinka mielettömiä kirjoja kirjoitan ja muuta tyhjäkäyntipaskaa.

Otetaanpa vaihtoehtoinen loppu tälle samalle tarinalle. Että olisinkin jättänyt vastaamatta puheluun ja pompannut tenttaamaan kaljaveikolta, miksi hän homottelee henkilökuntaa ja muita asiakkaita. Humalainen olisi saattanut vastata tanssiinkutsuuni, ja lopulta olisin todennäköisesti repinyt hänet otsatukasta kadulle ja joutunut selittämään virkavallalle, miksi toistakymmentä vuotta vesiselvänä olleen ukon hermo ei vieläkään kestä turhanpäiväistä ja riidanhaluista länkytystä. Että pitää alkaa ihmistä otsatukasta repimään. Siihen sitten vielä joku kuvaamaan koko kohtaus kännykällä, ja somesoppa olisi ollut saman tien tulilla.

Tämä koko episodi olisi voinut olla myös kesäteatterinäytös aiheesta ”käyttäytyminen somessa”. Roiskitaan pää huurussa ympäriinsä äkäisiä syöttöpalloja ja toivotaan, että joku provosoituisi lyömään niitä takaisin. Somessa se on kuitenkin vain sellaista turvallista tuppeen työnnetyllä turkkilaisella lihaveitsellä oman nenän kaivamista verrattuna viiltävään kasvotusten töräyttelyyn.

Yksi asia minua jäi harmittamaan omassa käytöksessäni. Miksi en käyttänyt aseista terävintä ja pyyhkinyt koko hommaa huumorilla? Olisin vain yhtä kuuluvalla äänellä tokaissut: ”Odota muru, mä syön äkkiä ja nähdään sitten autossa, niin saat imaista multa jälkkärikiisselit.” Ja sitten me kaikki, koko ravintolan henkilökunta, jokainen asiakas, minä ja hän, oltaisiin nauraa hohotettu monta tuntia putkeen.

MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!