Pitäiskö sut palastella?

Jaa artikkeliTilaa Seura

Saan toisinaan täsmätyötilauksia kirjoittaa jostain epätavallisesta aiheesta kolumni tai peräti kirja. Ehkä erikoisimman elämäkertapyynnön vastaanotin vuosia sitten Las Palmasin lentokentällä, kun koko kuuden tunnin lomalennon ajan rohkaisuryyppyjä naukkaillut mies horjui eteeni ja kajautti pitkin matkatavarahallia kiirineellä äänellään päättäneensä, että minun pitäisi kirjoittaa hänestä elämäkerta. Pyörittelin mielessäni kuin Arvaa kuka -lautapelissä kaikkia elämäni aikana näkemiäni naamoja, mutta en tunnistanut, kuka ihmeen merkkihenkilö mahtoi horjua edessäni. Kyse ei ollutkaan kenestäkään tunnetusta henkilöstä, vaan hän halusi kirjoitettavan muistiin koko hänen elämäntarinansa, koska hänelle oli sattunut jotain mikä panisi luovuuteni ja kirjoitusvimmani lisäksi myös hormonini hyrräämään.

Kun kysyin, mikä oli tehnyt hänen elämästään niin erikoista, hän kertoi käyneensä Kuubassa. Eikä tässä vielä kaikki. Hän oli varastanut siellä soutuveneen. Myönnän kiinnostukseni heränneen, sillä odotin kuulevani tiivistelmän jostain 10 vuoden kuritushuonekokemuksesta Guantánamo Bayn vankileirillä, mutta tarina tyssäsi siihen. Mies oli käynyt Kuubassa varastamassa soutuveneen. Piste. Ja nyt olisimme yhdessä ainakin viikon Kanarialla, joten ei voinut olla sattumaa, että matkassa oli sekä tarina että sellaisten kirjoittaja.

Myöhemmin sen lomaviikon aikana emme enää nähneet, mutta osuimme samalle paluulennolle, mitä pidän melkoisena ihmeenä, sillä silmämääräisesti hän ei ollut tällä reissulla soutanut ja huovannut, että kehtaisiko sitä piipahtaa viinakaupassa. Minä sen sijaan annoin koko kirjahankkeen upota Bermudan kolmioon, joka sijaitsee muuten ihan oikeastikin siinä Kuuban kulmilla.

Toista paljon pyydeltyä aihetta voisi kutsua eräänlaiseksi maalittamiseksi. Että kirjoittaisin jostain henkilöstä, yhtiöstä tai aiheesta, joka on jäänyt kismittämään jutun pyytäjää. Jonkinlaisena vain omiin arkistoihini jäävänä mustan huumorin harjoitustyönä voisinkin sellaisen joskus naputella, mutta ainakaan vielä yksikään minulle pakkosyötetty aihe ei ole sytyttänyt työpöytäni lamppua.

Yhdestä ideasta sen sijaan innostuin. Me Naiset oli selvittänyt, mitkä ovat suomalaisten 150 inhokkisanaa, ja Twitterissä minua houkuteltiin kirjoittamaan aiheesta omat painavat sanani.

Listaa selatessani huomasin yhtäkkiä kahlaavani muniani myöten Trevin toivomuslähteessä ja poimivani sinne viskeltyjä onnenlantteja. Kirjoitan nimittäin monen vuoden tauon jälkeen taas fiktiota, jossa äänessä ovat pääasiassa tarinani henkilöt. Mielestäni olen kirjoittajana vahvimmillani repliikkien vuolemisessa, ja haluankin välittää syvimmät kiitokseni Me Naisten toimitukselle, sillä nyt replavarastossani on liuta sanahirviöitä, jotka kirjani henkilöt joutuvat ottamaan suihinsa. Tässä muutama taatusti käyttöön menevä karvas maistiainen tuolta listalta: oikeesti, niinku, nopeiten, elikkäs, kymysys, tunteroinen, huikee, okka, aikuistenoikeesti, sikamakee ja etiäppäin.

Sen sijaan seuraavia listalla olleita sanoja en aio käyttää edes naurujen pyydystämiseen, sillä näihin törmään elävässä elämässä lähes jatkuvasti: porukat, avokki, jaxuhali, ool sprait, abauttiarallaa ja meikämandoliini. Näiden sanojen käyttäjiä pitäisi hakata vartti tylpällä esineellä äänihuuliin ja toivottaa sairauslomille lompsis.

Koska inhokkisanojaan listasivat Me Naisten lukijat, joukkoon mahtuivat luonnollisesti myös kuvottavimmat raskauteen ja vauvoihin liittyvät sanat, kuten masuasukki, nahkayksiö, pippelieläin, tisulit ja masuli.

Jokainen kirjoihini perehtynyt tietää, että olen koko urani viljellyt runsaasti alapääsanastoa, mutta seuraavat kaksi listasanaa tuskin tulevat koskaan ylittämään pimppisynonyymieni kynnystä: pimpsukka ja etupylly. Koska silloin saattaisi konneksön katketa lopullisesti minun ja lukijoitteni välillä.

MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!

X