Sillä punasipuli

Tavatessani kirjojeni lukijoita minulta usein tentataan, onko lasteni huumorintaju yhtä vinksahtanut kuin isällään. Jokainen heistä on jo täysi-ikäinen ja uskaltaisin väittää, että huumorissa he ovat parannettuja painoksia minusta. Yksi heistä tuntuu jopa sisäistäneen erään huumoriin liittyvän elämänohjeeni: heti kun opit nauramaan myös itsellesi, elämäsi muuttuu yhdellä hörähdyksellä huomattavasti helpommaksi. 

                Tästä sain väkevän vahvistuksen, kun piipahdimme tämän nuoren naisen kanssa hakemassa Ikeasta täydennystä hänen Amsterdamissa sijaitsevaan opiskelijakämppäänsä. Tarjoutuessani kasaamisavuksi sain lempeän kipakan vastauksen, että hän on jo harjaantunut remonttinainen. Sanojensa vakuudeksi hän levitti eteeni työkalulaatikon, jossa päällimmäisenä kiilsi ammattilaisten käyttöön tarkoitettu iskuporakone. Ihmettelin, mihin parinkymmenen neliön kokoisessa kopissa tarvitaan moista vehjettä ja miten sellainen oli ylipäänsä päätynyt tyttäreni luukkuun. Hän levitti kasvoilleen suloisimman hymynsä ja kertoi kysyneensä paikallisen rautakaupan myyjältä, millaisia kaikenlaisia työkaluja tarvitsee nuori nainen, joka ei halua olla riippuvainen miehistä. Itse olisin ollut sorkkarauta pystyssä tenttaamassa, että salakuvataanko tässä nyt jotain solvaavaa TikTok-sisältöä, mutta palvelualtis hollantilaismies oli alkanut mättää jos jonkinlaista kapistusta kaupan tiskiin. Tutkin kiinnostuneena tyttäreni työkalulaatikkoa, josta löytyi sekä tavallinen että kumipäävasara, nitoja, kuutta eri kokoa ruuveja ja proppuja, iskuporakoneeseen sopiva kokoelma erilaisia teriä, mutta ei ainuttakaan ruuvimeisseliä tai edes pientä jakoavainta. Kysyessäni näiden perään sain vastaukseksi vieläkin leveämmän virnistyksen. Myös ruuvit voi avata ja kiristää samaisella iskuporakoneella. Ennen kuin ehdin kysyä muttereiden kohtalosta, hän ilmoitti hankkivansa jakoavaimen vasta, kun tarvitsee sellaista. Jollain tavalla olin ylpeä tyttäreni ehkä vähän kuusikulmaisesta tavasta ratkoa syliin tipahtelevat ongelmat niiden saapumisjärjestyksessä. 

Minua ja tätä remontti-Riittaa yhdistää toinenkin asia. Jos verensokerimme laskee tarpeeksi alas, meiltä molemmilta tipahtavat niin työkalut kuin hanskatkin, ja meistä kuoriutuu aivan sietämättömiä kiukuttelijoita. Olemmekin oppineet lukemaan toisiamme kuin avointa pikaruokaohjekirjaa siitä, milloin viimeistään pitää alkaa hankkia evästä leukojemme väliin. Kasatessamme tyttäreni mööpeleitä hän tunnisti minusta tirskuvat vaaranmerkit ja ilmoitti valmistavansa pikatoimituksena maailman ihanimman leivän. Kun olin mutustellut ensiapuannokseni saatoin vain nyökytellä lapsoseni olleen maun suhteen oikeassa ja tilasin ahneuksissani heti pari leipää lisää. Niiden salaisuus oli pieneksi silputussa raa’assa punasipulissa ja omenassa, jotka oli sekoitettu kevytmajoneesin, sinapin, suolan, pippurin ja tonnikalahiutaleiden kanssa yhdeksi suussa sulavaksi täytemassaksi.                

Taivaallisen iltapalan ja Ikean palapelien kokoamisen jälkeen vaapuin vaimoni kainalossa kävelymatkan päässä sijaitsevalle hotellillemme. Koska liittomme on kestänyt jo kolme vuosikymmentä, en ole enää vuosiin ruksannut hotellivarauksiin ehdottomana vaatimuksena parisänkyä. Tässä kortteerissa meille oli kuitenkin sellainen siunaantunut, ja vieläpä yhdellä purjeen kokoisella peitolla, aivan kuin silloin vanhaan syntiseen aikaan. Ja voi taivaan vallat millaista syntiä olinkaan mennyt tekemään, sillä minun olisi pitänyt mainita tyttärelleni, ettei hänen harmaantuvan pappansa pötsi kestä raakaa sipulia. Mutta enhän minä voinut mennä sellaista sanomaan, kun toinen yritti koko jääkaappinsa voimin estää orastavaa nälkäraivariani. Niinpä keskellä yötä kylkeä kääntäessäni huomasin vatsani pullistuneen Pariisin olympiatulen päällä olevan kuumailmapallon kokoiseksi ja ajattelin helpottaa oloani päästämällä ihan pienen pihauksen sisälleni pakkautuneesta punasipulikaasupilvestä. Hetken kuluttua hotellihuoneessamme kuului läpyttävä ääni, kun vaimoni leyhytti voimalla yhteistä peittoamme. Yritin näytellä nukkuvaa vaikka mieleni teki kuiskata: ”Rakas, tässä tilanteessa peittoa kannattaa hulmuttaa vain jalkopäästä.”