Teksti:
Juha Vuorinen

Nykyään, kun niin monet huoltavat suhteitaan vain erilaisten naputeltavien viestien välityksellä, yritän muutaman esimerkin voimin osoittaa, miten paljon sama teksti voi muuttaa merkitystään, jos se on ainoastaan luettavassa muodossa, tai jos sitä aletaankin ihan ääneen naputtaa. Varsinkin riitatilanteissa näiden ero voi vaikuttaa koko loppuelämän parisuhde- ja ystävägallerian kokoonpanoon.

Jos rauhanpuheluun tarttuessaan kykenee malttamaan mielensä ja valitsemaan ystävällisen äänensävyn, vaikeakin viesti menee monesti maaliin ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Sen sijaan kiukkupäissään naputeltu meili tai tekstiviesti saattaa satuttaa lukijaansa paljon pahemmin kuin kirjoittaja edes haaveili tarkoittavansa. Temperamenttisille ihmisille, kuten minä, olisikin suuri siunaus sisäistää Espanjassa oppimani fraasi: voy a consultarlo con la almohada. Eli ennen kuin alkaa pää kirsikanpunaisena hakata vastausta, kannattaa konsultoida omaa tyynyään ja tehdä kuten Paavo Väyrynen vuonna 1979: nukkua ensin yön yli. Niin se Paavonkin mieli muuttui yksillä nokosilla.

Jos on kuitenkin onnistunut villitsemään itsensä jonkun asian tai ihmisen käytöksen vuoksi raivon valtaan, kannattaisi se ensimmäinen puuska vain sylkäistä paperille eikä vahingossakaan painaa lähetä-nappia. Yhdessä yössä pahimmankin pirun sarvet alkavat tylsyä ja kynä terävöityä pysymään pelkässä asiassa ilman tarpeettoman hyökkäävää sanamuotoilua. Lähestulkoon kaikissa omissa tapauksissani pahimmat viestini ovat lopulta jääneet kokonaan lähettämättä, ja olen voinut purkaa raivoni viiltelemättä edes kirjepaperihaavoin ketään. Kirjoitetussa sanassa kun se äänensävy jää herkästi kuulematta.

Siitä sävystä sanojen takana löysin piiskan lailla viuhuvan esimerkin. Hulluna kiiluviin silmiini nimittäin osui Lihatiski-podcastin jakso nimeltä ”Turpa kii ja konttaa makkariin”. Leikitelläänpä hetki ajatuksella, millainen mielikuva syntyy, jos sen ärähtäisi matala miesääni. Mutta jos sen lausuukin vanha nainen hyvin lempeällä äänellä, niin mielessä voikin vilahtaa äärettömän kaunis kuva kahden vanhuksen yrityksestä piipahtaa villissä menneisyydessään. Puhumattakaan, jos sen tiuskaisee pikkutyttö, joka on saanut tehtäväkseen nukuttaa pikkuveljeään tai -siskoaan ilman että ihan hirveästi nauttii saamastaan tehtävästä. Pelkästään tekstinä tuo otsikko avaa viuhkamaisen määrän mahdollisuuksia väärinymmärtää sen oikea merkitys, mutta kuultuna se sulkee saman verran potentiaalisia mielensäpahoittamisen portteja.

Yritän vääntää vielä rautatangosta, miten messiaaninen ero voi olla sanotulla ja kirjoitetulla viestillä, ja tarvitsen siihen kuvaavaksi esimerkiksi tarinan eräästä kohtalokkaasta tangosta.

Aikamiespoika lähti ensimmäistä kertaa elämässään tansseihin. Ujona miehenä hän tyytyi vain arasti vilkuilemaan seinustalla olevaa naisrivistöä, kunnes iski silmänsä kauneimpaan koskaan näkemäänsä naiseen ja jäi hurmioituneena tuijottamaan tätä. Miehen yllätykseksi ja kauhuksi nainen vastasikin katseeseen iskemällä hänelle silmää ja lähettämällä näin sanattoman tanssiinkutsun.

Tanssilattialla mies oli niin mykistynyt, että nainen joutui kaivamalla kaivamaan hänestä edes yhden virkkeen, joka kuului näin: ”Mielllytänkö minä teitä?” Nainen oli hieman hämillään miehen tavasta lausua l-kirjain, vähän kuin tämän kieli olisi ammuttu nitojalla kiinni kitalakeen, mutta myönsi miehen olevan kaikin puolin kiinnostava tapaus. Tästä rohkaistuneena mies haki useamman kerran naista tanssiin ja kysyi aina uudelleen: ”Mielllytänkö minä teitä edellleen?”

Viimeisen tangon aikana nainen kyllästyi miehen epävarmuuteen ja vaati saada tietää, miksi tämä puhui noin oudosti. Siihen mies totesi: ”No kun panettaa niin että kielllikin seisoo.”

Tämä oli malliesimerkki siitä, miten sanomattoman suuri ero voi olla puhutulla – tai ihan vaan tekstatulla viestillä.

MAINOS Juha Vuorisen uutuuspokkari Mitäs me paluumuuttajat on nyt ennakkotilattavissa täältä.

X