Seura Pohjois-Ukrainassa: Kuolemaa ja tuhottuja koteja Novoselivkan kylässä – Kohtasimme ukrainalaisia kotiensa raunioilla

Kuolemaa ja tuhottuja koteja. Venäjän järjetön hyökkäyssota on aiheuttanut määrätöntä kärsimystä ukrainalaisille. He eivät anna periksi. Seura kohtasi ukrainalaisia kotiensa raunioilla ja kertoo heidän kohtaloistaan, jotta yksikään ei unohtuisi.

Svitlana Osypenkon ja Maryna Hrynkon on ollut mahdotonta ymmärtää pommi-iskua, joka tuhosi heidän kotinsa. ”Elimme aivan tavallista elämää pienellä asuinalueella”, Svitlana sanoo.

Kuolemaa ja tuhottuja koteja. Venäjän järjetön hyökkäyssota on aiheuttanut määrätöntä kärsimystä ukrainalaisille. He eivät anna periksi. Seura kohtasi ukrainalaisia kotiensa raunioilla ja kertoo heidän kohtaloistaan, jotta yksikään ei unohtuisi.
Teksti: Teksti: Pirjo Kemppinen – Kuvat: Miska Puumala
Jaa artikkeliLähetä vinkki

Venäläiset pommittivat helmi-maaliskuussa yli kuukauden pohjoisukrainalaista, Tšernihivin lähellä olevaa 800 asukkaan Novoselivkan kylää. Siviilejä kuoli ja loukkaantui. Koteja murskattiin.

Nyt kyläläiset yrittävät rakentaa kotiensa raunioista edes jonkinlaisia asumuksia.

Satoi vettä, kun vierailimme Novoselivkassa elokuun alkupäivinä. Talonsa raunioilla perheen isä ojensi sateenvarjonsa. Hän, joka oli menettänyt kaiken omistamansa, kantoi huolta kastumisestamme.

Sodan julmuus ei ole tuhonnut ukrainalaisten sydämeen käyvää ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta.

”Istuin mieheni ruumiin vieressä koko yön”

Maryna Hrynko | Novoselivka

”Helmikuun lopulta alkaen asuimme jatkuvien raketti-iskujen vuoksi pihapiirissä olevassa maakellarissa. Oli ahdasta, sillä tila on pieni, ja meitä oli siellä seitsemän. Kellarissa ei voinut laittaa ruokaa, joten valmistimme sitä pihalla.

15. maaliskuuta nousimme jälleen ulos laittamaan ruokaa. Kello 18.30 venäläisten suihkukone pudotti asuinalueelle Novoselivkaan kolme pommia, joista yksi osui lähimmän naapurimme, Rudyhin perheen taloon. Aviomieheni Sergii kuoli iskussa välittömästi.

Marynan aarteita on kännykkään taltioitunut kuva hänestä ja pommin tappamasta aviomiehestä, Sergiistä.

Pommi-iskun jälkeen ympärillämme oli raunioita ja tulipaloja. Pelkäsin, että mieheni ruumiskin palaisi. Jotkut miehet auttoivat minua kantamaan hänet kauemmas tien viereen. Äitini ja poikani Aram tulivat kanssani.

Lentokoneet lensivät yllä, ja pelkäsin menettäväni myös Aramin. Äitini rukoili minua pelastamaan itseni, mutta istuin mieheni ruumiin vieressä koko yön vahtimassa, etteivät koirat syö häntä. Kun ulkonaliikkumiskielto aamukuudelta päättyi, laitoimme mieheni autoon ja veimme hänet ruumishuoneelle.

Äitini kärsi sydänongelmista jo ennen sotaa. Pian pommi-iskun jälkeen hän kuoli.

En tiedä miten, mutta on pakko jatkaa elämää. Haluan ehdottomasti rakentaa kotimme uudelleen.”

Pommi-iskuyön kauhut tuskin unohtuvat koskaan. ”Oli mahdotonta pyytää apua, koska sitä ei ollut”, Maryna sanoo. © Miska Puumala

”Lapsista on tullut vanhoja ennen aikojaan”

Svitlana Osypenko | Novoselivka

”Kun pommi osui pihapiiriimme, 17-vuotias poikamme Ruslan auttoi pelastamaan isänsä Valentynin hengen. Hän laittoi kiristyssiteet isänsä jalkoihin ja auttoi kantamaan hänet autolle, joka vei meidät sairaalaan.

Matkalla Valentyn menetti tajuntansa kahdesti. Ruslan huusi:

Isä, älä kuole, en ole ehtinyt oppia sinulta vielä mitään!”

Myös minä loukkaannuin. Venäläiset pommittivat sairaalaa, jossa meitä hoidettiin.

En tiedä, käveleekö puolisoni Valentyn enää koskaan. Hänelle on tehty jo viisi leikkausta ja uusia operaatioita tarvitaan yhä.

Luojan kiitos, Ruslan on vielä elossa. Ukrainalaiset lapset ovat kuitenkin vanhenneet ennen aiko­jaan.

Mitä odotan tulevaisuudelta? Sitä, että sota loppuu. Valentyn on vammautunut, mutta Ruslan on nuori ja voi joutua armeijaan.

Haluan myös rakentaa kotimme uudelleen. Ensi alkuun riittää sekin, että saamme seinät ympärille.”

”Olemme raivanneet pois käyttökelvottoman romun, ja sillä, mitä voi yhä hyödyntää, aloitamme jälleenrakentamisen”, Alla ja Myhajlo Rudyh kertovat.  © Miska Puumala

”Raunioissa oli vain puoliksi palanut diplomi”

Alla ja Myhajlo Rudyh | Novoselivka

”Pommi osui keittiöön ja talomme tuhoutui. Onneksemme olimme lähteneet pommituksia pakoon toiselle paikkakunnalle kaksi päivää aiemmin.

Meillä on kolme lasta, 11-, 13- ja 16-vuotiaat. He ovat kalleinta, mitä meillä on.

Lapsemme harrastivat tanssia. Kun kerroimme kodin tuhoutuneen, yksi heistä kysyi, ovatko hänen voittamansa mitalit yhä tallessa. Etsimme, mutta emme löytäneet yhtään. Raunioissa oli vain puoliksi palanut diplomi.

Kaksi kissaamme kuoli iskussa. Lapsemme haluavat uskoa, että ne pakenivat ja ovat yhä elossa.

Pommi-iskun jälkeen olimme kuusi päivää pommisuojassa. Lattialla oli tomua, johon lapsemme kirjoitti:

Putin, lopeta.

Myhajlo Rudyh seisoo kellarissa, jossa Marynan ja Svitlanan perheet asuivat viikkoja. Tilaa seitsemälle oli niukasti.

Lue myös: Ukrainasta paenneet Iryna ja Anna palasivat Kiovaan – Arjen onni ja toiveikkuus palasivat pelon rinnalle: ”Tuskin maltan odottaa voiton päivää”

X