Brittiarmeija ja lojalistitaistelijat kuvataan Belfastin protestanttilähiöiden katutaiteessa sankareina ja IRA:n terrorin uhreina. Katolilaisten lähiöissä asetelma keikahtaa toisin päin.
Brittiarmeija ja lojalistitaistelijat kuvataan Belfastin protestanttilähiöiden katutaiteessa sankareina ja IRA:n terrorin uhreina. Katolilaisten lähiöissä asetelma keikahtaa toisin päin.

Katutaide muistaa terrorin

Jaa kaverilleTilaa Seura
Pohjois-Irlannin 30 vuoden konflikti toi tuhansia uhreja mutta ei yhtään voittajaa. Väkivalta ei unohdu – ihmisoikeusjuristit selvittävät yhä brittisotilaiden tekemiä murhia.

Belfastin lähiöiden muuten harmaata katukuvaa värittävät poliittiset seinämaalaukset.

Sävy on sotilaallinen, jopa uhkaava.

Protestanttien lähiöissä kuvastoon kuuluvat lojalistijengien tunnukset.

Katolilaisten seinämaalauksia hallitsevat brittivaltaa vastustavan Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA:n marttyyrit ja Irlannin itsenäisyystaistelu.

”Maalaukset olivat takavuosina paljon sotaisampia. Niistä on vähitellen tulossa taiteellisempia ja pehmeämpiä. Toki militarismia esiintyy edelleen”, kertoo ihmisoikeusjuristi Padraig Ó Muirigh.

Belfastin graffititaiteilijat osoittavat itsepäisesti tukeaan joko terroristijärjestöksi luokitellulle IRA:lle tai järjestäytyneen rikollisuuden piiriin luettaville unionistien ja lojalistien jengeille, kuten UDA:lle ja UVF:lle.

”Kun militaristinen maalaus korvattiin jalkapalloilija George Bestiä esittävällä teoksella, sen päälle maalattiin jengejä tukeva teos”, Ó Muirigh kertoo.

Padraig Ó Muirigh kasvoi kahdeksanmetrisen rauhanmuurin varjossa.

Padraig Ó Muirigh kasvoi kahdeksanmetrisen rauhanmuurin varjossa.

Kielletty puheenaihe

Padraig Ó Muirigh selvittää työkseen Pohjois-Irlannin konfliktin 1969–1998 aikaisia, ratkaisematta jääneitä henkirikoksia.

Arka aihe on tuottanut kuraa niskaan ministeritasoa myöten.

”Brittivaltaa tukevat unionistit ja lojalistit ovat hyökänneet kimppuuni sosiaalisessa mediassa. Varsinkin Belfastin keskustassa tulee suoraa suullista palautetta.

”Isäni oli poliittinen vanki ja IRA:n jäsen. Jotkut sanovat, etten voi sen takia toimia asianajajana. Oikeistolainen media kannustaa tällaiseen”, Ó Muirigh kertoo.

”Mediassa meitä syytetään IRA:n kätyreiksi. Tällainen on lisääntynyt viime kuukausina.”
– Padraig Ó Muirigh

Joitakin konfliktivuosina 1969–1998 Pohjois-Irlannissa palvelleita brittiläisiä sotilaita vastaan on nostettu syytteitä murhista.

Vanhimmat tapaukset ovat liki 50 vuoden takaa. Osa epäillyistä tekijöistä on kuollut.

Vuonna 2013 Pohjois-Irlannin yleinen syyttäjä John Larkin sanoi BBC:n haastattelussa, että konfliktin aikaisten murhien tonkiminen täytyisi lopettaa.

Tuolloinen pääministeri David Cameron antoi takaisin täydeltä laidalta ja sanoi Larkin vaimentamisyritysten edustavan vaarallista ajattelua.

Myötämielisemmät halusivat ymmärtää Larkinin tarkoittaneen mahdollisuutta armahduksiin.

Nykyiselle pääministerille Theresa Maylle konfliktin aikaisten rikosten tutkiminen on punainen vaate.

May on syyttänyt Ò Muirighin ja muiden ihmisoikeusjuristien ahdistelevan brittisotilaita.

Brittimedioista juristien arvostelussa on kunnostautunut erityisesti The Sun.

”Mediassa meitä on kutsuttu provo-juristeiksi. Provo-etuliite viittaa nimeen Provisional IRA, eli meitä syytetään IRA:n kätyreiksi. Tällainen on lisääntynyt viime kuukausina.”

Konfliktivuosien puolisotilaallisia lojalistijengejä ylistetään peittelemättä. UFF eli Ulster Freedom Fighters oli UDA:n eli Ulster Defence Associationin yksi osa.

Konfliktivuosien puolisotilaallisia lojalistijengejä ylistetään peittelemättä. UFF eli Ulster Freedom Fighters oli UDA:n eli Ulster Defence Associationin yksi osa.

Taloja poltettiin

Padraig Ó Muirigh pysäköi autonsa Bombay Streetille, joka on kahdeksan metriä korkean rauhanmuurin varjossa.

”Kasvoin Länsi-Belfastissa ja hakeuduin opiskelemaan oikeustiedettä, koska näin paljon laittomuuksia eikä kokemukseni Pohjois-Irlannin brittihallinnosta ollut lainkaan positiivinen.”

Ó Muirighin isoisä työskenteli telakalla, joka oli unionistien ja lojalistien eli brittivaltaa kannattavien protestanttien kotikenttää.

”Isoisä oli katolilainen ja sai potkut. Olen nähnyt paljon syrjintää. Se, että joku virkamies on katolilainen, ei tarkoita yhtään mitään. Hän voi silti olla unionisti.”

Länsi-Belfastin Bombay Street, josta kaikki alkoi 1969, kun lojalistit sytyttivät katolisten koteja tuleen. Väkivalta sai Padraig Ó Muirighin isä liittymään IRA:han.

Länsi-Belfastin Bombay Street, josta kaikki alkoi 1969, kun lojalistit sytyttivät katolilaisten koteja tuleen. Väkivalta sai Padraig Ó Muirighin isä liittymään IRA:han.

 

 

 

 

 

Bombay Street on juuri se paikka, josta Pohjois-Irlannin konflikti alkoi 1969 ja jonne se loppui 1998. Ó Muirighin lapsuudenkoti oli viereisellä Kashmir Roadilla.

”Ennen kuin muuri pystytettiin, lojalistit tulivat katolilaisten asuttamalle Bombay Streetille ja polttivat useita taloja, myös sen, jossa isoisäni asui. Poliisit katsoivat vierestä, kun taloja poltettiin.”

Padraig Ó Muirighin isälle tuhopoltot olivat elämän käännekohta.

”Monet nuoret vannoivat, että tämä ei saa tapahtua enää uudestaan. He lähtivät mukaan rähinöintiin. Heistä tuli aikansa tuotteita.”

Muutaman korttelin päässä on kirkko, jossa Ison-Britannian ja Irlannin tasavallan edustajat kävivät 1980-luvulla salaisia rauhanneuvotteluita. Yhteensä 3 600 ihmisen hengen vienyt konflikti päättyi virallisesti vasta pitkänperjantain rauhansopimukseen 10.4.1998.

Tasavaltalainen seinämaalaus Belfastissa.

Tasavaltalaista katutaidetta Belfastissa. Ulsterin eli Pohjois-Irlannin vaakuna on sijoitettu Irlannin tasavallan maakuntien rinnalle.

Ensikosketus protestantteihin

Padraig Ó Muirigh syntyi ja kasvoi konfliktin keskellä.

”Potkin jalkapalloa rauhanmuuria vasten. En ollut eläessäni tavannut yhtään protestanttia, vaikka asuin kymmenen jaardin päässä heistä. Juttelimme kyllä ja heitimme kiviä muurin yli, mutta emme kohdanneet. Se oli hullua.”

Ensimmäinen kohtaaminen protestanttien kanssa jäi ikuisesti mieleen. Elettiin vuotta 1987 ja Ó Muirigh oli 10-vuotias.

”En ollut eläessäni tavannut yhtään protestanttia, vaikka asuin kymmenen jaardin päässä heistä.”
– Padraig Ó Muirigh

”Pääsin mukaan toimintaan, jossa kutsuttiin nuoria vierailulle Yhdysvaltoihin. Ideana oli viedä heidät pois Belfastista vähäksi aikaa. Asuimme paikallisissa perheissä. Se oli kesäaikaa, kun lojalistit järjestivät marssejaan.”

Ó Muirigh istui protestanttipojan vieressä kuuden tunnin lentomatkan Belfastista New Yorkiin.

”Se oli ainoa keskusteluni protestantin kanssa ennen aikuisuutta. Seuraava kerta oli parikymppisenä. Opiskelin yliopistossa ja pelasin kelttiläistä jalkapalloa… tai sitten se oli rugbypeli, en muista ihan tarkkaan.”

Lakiopinnot Ó Muirigh aloitti samoihin aikoihin, kun Pohjois-Irlannin konflikti virallisesti päättyi. Töitä riitti niin asiakkaiden kuin omien asenteiden kanssa.

”Kun valmistuin, olin oikeuskäsittelyissä paljonkin tekemisissä poliisien kanssa. Oma kokemukseni poliiseista oli ollut hyvin negatiivinen. Perhettäni oli häiritty. Muistan, kun olin pieni ja sotilaat tunkeutuivat kotiimme tekemään ratsiaa. He solvasivat äitiäni.”

UDA eli Ulster Defence Association oli yksi lojalistien puolisotilaallisista jengeistä, joka taisteli 1969-1998 Irlannin tasavaltalaisarmeijaa vastaan.

UDA eli Ulster Defence Association oli yksi lojalistien puolisotilaallisista jengeistä, joka taisteli 1969-1998 Irlannin tasavaltalaisarmeijaa vastaan.

Belfastin rauhanmuurit eivät sulje asukkaita aitausten sisään.

Länsi-Belfastin aita on suora, useamman kilometrin mittainen.

Sen tehtävänä on lähinnä helpottaa poliisin työtä, hidastaa rettelöivien porukoiden liikkumista lähiöstä toiseen ja vähentää houkutusta paiskoa kiviä ja muuta rompetta naapurin puolelle.

Padraig Ó Muirighin elämässä muurit ovat olleet ennen kaikkea henkistä laatua.

Nyt 41-vuotiaan juristin nuoruudessa katolilaisten mukuloiden ei vain ollut tapana kaveerata protestanttien kanssa.

”Urheilu mursi minun muurini. Nykyisin ammattini on sellainen, että ylitän tuon muurin joka päivä. Edustan oikeudessa sekä protestantteja että katolilaisia – niin unionisteja kuin republikaanejakin.”

UVF-seinämaalaus Shankill Roadilla.

Seinämaalaus Shankill Roadilla osoittaa kunnioitusta lojalisti Big Bill Campbellille, joka järjesti kolme pommi-iskua Skotlannissa 1977–1979 katolilaisten suosimiin pubeihin. Terroristien ylistäminen sotasankareiksi ei ole Belfastin katutaiteelle mitenkään tavatonta.

Väkivalta korvien välissä

Jos Irlanti on kansakuntana pieni, Pohjois-Irlanti on vielä pienempi.

Pienessä maassa voi joutua töihin sellaisen ihmisen kanssa, joka on syyllistynyt väkivaltaan omia läheisiä kohtaan.

”Isäni oli 16-vuotias, kun rähinä alkoi Bombay Streetilla. Isä kertoi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin liittyä IRA:han. Hänet vangittiin ilman oikeuden päätöstä 1970-luvun alussa.”

Padraigin isä vapautettiin vuonna 1975, vangittiin uudestaan 1981 ja vapautettiin taas 1987. Tuleva juristi oli 10-vuotias, kun isä vihdoin pääsi pois vankilasta.

”Monet nuoret siellä, mistä minä tulen, olivat vankilassa tai kuolivat. Monet konfliktissa kasvaneet hakeutuivat ammatteihin, joihin he eivät muuten olisi päätyneet, kuten juristeiksi tai opettajiksi.”

Itä-Belfast kuuluu lojalisteille. Ei jääne kenellekään epäselväksi.

Itä-Belfast kuuluu lojalisteille. Ei jääne kenellekään epäselväksi.

Terrorin 30 vuotta

Vuosina 1969–1998 yhteensä 3 600 ihmisen hengen vaatinut konflikti ei ollut sotaa samassa merkityksessä kuin lähihistorian maailmansodat.

Enemmän se muistutti etnistä terroria tai rikollisryhmien välienselvittelyä, jossa vastapuolet ja rintamalinjat olivat epäselvät.

Väkivaltaisimpana vuonna 1972 tapettiin 480 ihmistä eli 31 jokaista 100 000 asukasta kohti. Yhdysvaltojen suurkaupunkien murhatilastoihin verrattuna tämä oli joko paljon tai vähän.

Ulsterin punainen käsi

Ulsterin punainen käsi on unionistien ja lojalistien suosima historiallinen symboli. © Miikka Järvinen / Otavamedia

New Yorkissa tapettiin alkuvuonna 2018 vuotuiseksi keskiarvoksi muutettuna kaksi ihmistä 100 000 asukasta kohti, suunnilleen saman verran kuin Lontoossa.

Yhdysvaltojen väkivaltaisimmassa suurkaupungissa Baltimoressa taas tapettiin viime vuonna 56 ihmistä 100 000 asukasta kohti.

New Yorkin lähihistorian väkivaltaisimpana vuonna 1990 kaupungissa surmattiin 2 245 ihmistä eli 31 jokaista 100 000 asukasta kohti, saman verran kuin Pohjois-Irlannin konfliktin synkimpänä vuonna 1972.

Pohjois-Irlannin kolmen vuosikymmenen väkivalta oli etnisin ja uskonnollisin perustein harjoitettua terroria, johon syyllistyivät niin Irlannin yhtenäistymistä kannattanut Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA kuin brittivaltaa puolustaneet unionistit ja lojalistitkin.

Kuolonuhrien lisäksi on syytä muistaa, että aseellisissa yhteenotoissa ja pommi-iskuissa haavoittui lähes 50 000 ihmistä.

Suurin osa konfliktin uhreista oli siviilejä, jotka eivät olleet mukana aseellisessa vastarinnassa.

Erityisen kipeäksi asian tekee se, että liipaisinta painoi myös Ison-Britannian armeija, joka antoi unionisteille ja lojalisteille aseita ja katsoi näiden väkivaltaa sormien läpi.

”Terroria oli kaikilla puolilla, mutta täytyy muistaa, että myös valtio tappoi. Jopa 10-vuotiaita poikia ammuttiin”, Ó Muirigh huokaa.

Belfastin poliittisessa katutaiteessa otetaan alati enemmän kantaa globaaleihin ilmiöihin, kuten ilmastonmuutokseen. Vanha kahtiajako menettää merkitystään, joskin hitaasti.

Belfastin uudempi poliittinen katutaide ottaa kantaa myös ilmastonmuutokseen ja eriarvoisuuteen. Protestanttien ja katolilaisten kahtiajako menettää merkitystään, joskin hitaasti.

Katutaide on osa rauhanprosessia

Sotaisan katutaiteen syvempi merkitys alkaa avautua Ó Muirighin tarinan kautta.

Menneisyyden käsittely on konfliktin kokeneille psykologisesti tärkeää. Graffitit ovat yksi tapa tiedostaa historialliset tosiasiat.

”Ei se mene niin, että tässä on raja, jossa entinen loppuu ja aloitat alusta. Katso Espanjaa, jonka sisällissota (1936–1939) vaikuttaa edelleen. Samoin Irlannin sisällissota melkein sata vuotta sitten. Muisti on ihmeellinen asia.”

Historianläksynsä lukenut Ó Muirigh on tietoinen myös Suomen sisällissodasta, jonka tapahtumia ruoditaan edelleen.

Belfastin katutaide muuttuu hiljalleen rauhanomaisempaan suuntaan. Gergtrude Star F.B. -soittokuntaa ylistävä maalaus on täynnä brittiläistä ja unionistista symboliikkaa, mutta ilman aseita ja puolisotilaallisten jengien tunnuksia.

Gertrude Star F.B. -soittokuntaa ylistävä maalaus on täynnä brittiläistä ja unionistista symboliikkaa, mutta ilman aseita ja puolisotilaallisten jengien tunnuksia.

Ó Muirigh ei halua tuomita edes sotaisinta katutaidetta.

”Ihmisten täytyy saada ilmaista itseään. Maalauksia ja muistomerkkejä tarvitaan. Sekä tasavaltalaiset että lojalistit voivat niiden kautta muistaa omia kuolleitaan. Niiden tarkoitus on rauhanomainen.”

”Meidän täytyy muistaa, että monet ihmiset ovat menettäneet läheisiään, ja näitä tunteita täytyy saada ilmaista.”

Belfastin katutaiteen teemoista löytyy IRA:n ja lojalistijengien ohella myös paljon ensimmäisen ja toisen maailmansodan muistomerkkejä, samoin viittauksia sadan vuoden takaiseen Irlannin itsenäisyystaisteluun.

Vuosi vuodelta enemmän mukaan on ujutettu rauhan ja yhtenäisyyden sanomaa julistavia teoksia. Soittokuntia ja jalkapallojoukkueita unohtamatta.

”Muistelulle ja ihmisten tunteille pitää antaa tilaa, mutta kenenkään ei pidä tuntea oloaan uhatuksi militarististen maalausten takia. Se tasapaino on hyvin herkkä asia. Konfliktin ratkaisun yksi osa on sen muistaminen. Se on osa rauhanprosessia ja merkki siitä, että sota on ohi.”

Repikää muurit alas! Belfastin graffiteista osa on omistettu rauhanaatteelle.

Repikää muurit alas! Belfastin katutaide muuttuu seinä kerrallaan rauhanomaisempaan suuntaan.

 

X