Reportaasi Päijänteeltä – Jorma Kääpä ja Karoliina-tytär jatkavat kalastajasuvun arkea: ”Kalalla on nyt nostetta sen terveysvaikutusten ansiosta”

Jorma ja Karoliina Kääpän suku on kalastanut sukupolvien ajan, ensin Terijoella, sitten Saimaalla. Mutta vasta Päijänteellä he alkoivat pyytää matikkaa.

Pyyntipaikoille suunnistaminen on helpottanut tekniikan ansiosta, sillä ne löytyvät gps-kartalta matka­puhelimesta. Toista oli Karoliina ja Jorma Kääpän esi-isien työurien aikana.

Jorma ja Karoliina Kääpän suku on kalastanut sukupolvien ajan, ensin Terijoella, sitten Saimaalla. Mutta vasta Päijänteellä he alkoivat pyytää matikkaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Teksti: Elina Kirssi – Kuvat: Rami Marjamäki
Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aamuyhdeksältä taivaanranta punertaa vielä, kun ensimmäinen made vedetään pintaan jään alta.

”Tämä mamma on ollut verkossa jo vähän aikaa”, kalastaja Jorma Kääpä, 62, tokaisee.

Olemme ajaneet kymmenisen minuuttia jäätä myöten pyytämään tämän hetken sesonkiherkkua Päijänteen saaristosta läheltä Kuhmoisia. Tänne asti ei kulje virallista jäätietä eikä tammikuussa jäillä liiku vielä juuri muita kuin ammattikalastajia.

Lämpötila on lähellä nollaa, ja auto suojaa viimalta. Korppi lentää taivaalla raakkuen.

Ennen kuin ensimmäinen made tervehti ottajaansa, hommia piti paiskia kaksin voimin. Jorman tytär Karoliina Kääpä, 34, käveli aluksi ensimmäisen verkkomerkin luo kairaamaan avantoa ja irrottamaan verkkoja. Jorma puolestaan sahasi keskimmäisen avannon auki moottorisahalla ja alkoi vetää verkkoja ylös.

Jorma on kuudennen polven kalastaja, ja Kääpän suku on kalastanut matikkaa Päijänteellä kohta 70 vuotta. He ovat kuitenkin täällä evakossa Terijoelta, rajantakaisesta Karjalasta.

Isoisän ennätyskala jopa 2,7-metrinen

Terijoella made ei ollut Kääpän suvun kala, vaan avomereltä nousi talvella norssia ja keväisin muun muassa kuhaa. Jorman vaari Vihtori pyydysti kesällä 1934 silloisen Suomen ennätyskalan, 177-kiloisen sammen.

”Kyläläiset olivat 2,7-metrisestä kalasta kauhuissaan, ja Vihtorin piti pyytää rajavartijoita apuun, että vonkale saatiin hengiltä. Kalan ostanut viipurilainen kalakauppias kertoi, että sisällä oli 30 kiloa mätiä, mutta se oli vielä raakaa”, Jorma kertoo.

Ennätyskala sampi vuonna 1934.

Vihtori-vaarin komea ennätyskala ikuistettiin. © Museovirasto

Jo tuolloin suvun miehet ennen Vihtoria olivat olleet joko satamatöissä tai merillä kalassa. Myös Jorman isä Juhani aloitti kalastajan uransa Terijoen rantavesistä nuorena poikana. Hän oli yhdeksän, kun perhe joutui jättämään Terijoen kala-apajat ennen talvisodan syttymistä lokakuussa 1939. Vihtori-isä joutui tuolloin rintamalle.

Jatkosodan aikana Kääpän perhe palasi Karjalaan Uuraseen, Terijoelle he eivät enää päässeet. Asemasota-aikana Vihtori sai Viipurin varuskuntakalastajana asua perheensä luona. Parhaat kalat menivät päämajaan, Mannerheimille maistui erityisesti ankerias.

Juhani oli 14-vuotias, kun perhe lähti Karjalasta lopullisesti sodan päätyttyä.

Karoliina on mukana talvikalastuksessa, mutta kesäisin hän vastaa jalostuspuolesta ja suoramyynnistä. © Rami Marjamäki

Karoliina on mukana talvikalastuksessa, mutta kesäisin hän vastaa jalostuspuolesta ja suoramyynnistä. © Rami Marjamäki

Talvet lyhentyneet

Made sätkii jäällä. Sen nahka tuntuu limaiselta, kuin hyytelöltä. Ensimmäisen mateen jälkeen Jorma nostaa verkosta täpläkylkisen järvitaimenen. Se on alimittainen ja siksi vapautettava, joten Karoliina kairaa jäähän reiän ja pudottaa kalan sinne.

”Made ei ole vielä matalassa. Sitä tulee nauhana sitten, kun se tulee kutemaan mataliin vesiin”, Karoliina sanoo.

Nämä verkot ovat viiden metrin syvyydessä. Matikan pyyntiaika on alkanut tammikuussa ja kestää maaliskuuhun, ja tällä hetkellä verkkoon tarttuu syvemmällä liikkuvaa kulkumatikkaa.

Made viihtyy samoilla paikoilla, ja Kääpien pyyntipaikat ovat muodostuneet vuosikymmenten aikana. Paikat eivät ole testamentattuja – kuka tahansa voisi laittaa verkkonsa vesille juuri tässä. Kilpailua ei kuitenkaan ole, sillä Kääpät ovat yleensä liikkeellä, kun jäillä ei liiku vielä muita.

”Jos on kymmenen metriä väärässä paikassa, verkot ovat tyhjät”, Jorma kertoo.

Nyt kuitenkin on jäätä, jonka päältä pyytää. Toissatalvena Kääpät eivät päässeet lainkaan kalastamaan jään päälle. Ilmastonmuutos näkyy myös mateenpyynnissä.

Jorma kertoo, että jääkausi on lyhentynyt kuudella viikolla 2000-luvun aikana: jäätyminen on siirtynyt kuukaudella ja jäät lähtevät pari viikkoa aiemmin kuin 20 vuotta sitten. Ennen vanha kansa sanoi, että Päijänne jäätyy ennen joulua, mutta nykyään se on harvinaista.

Kahdesta ensimmäisestä verkosta nousee lopulta kolme madetta ja kolme haukea. Kalareissun jälkeen ne pääsevät kotisataman edustalle sumppuun eli järvessä kelluvaan verkkokassiin muutamaksi päiväksi odottamaan myyntiä.

Karoliina nostaa kalat saaviin ja lähtee vetämään verkkoja takaisin paikoilleen. Takaisin tullessaan hän pyyhkii käsiään pyyhkeeseen, sillä matikan nahka limaa kädet ruskeiksi.

Jäljellä on vielä kolme kahden verkon jataa eli toisiinsa kiinnitettyä verkkopyydystä. On aika vaihtaa paikkaa.

Made viihtyy viileissä muutaman asteen lämpöisissä vesissä. Kesällä vesien lämmetessä kala vetäytyy syvänteisiin, joten sen pyyntiaika on lyhyt. © Rami Marjamäki

Made viihtyy viileissä muutaman asteen lämpöisissä vesissä. Kesällä vesien lämmetessä kala vetäytyy syvänteisiin, joten sen pyyntiaika on lyhyt. © Rami Marjamäki

Kaipuu kotiseudulle

Automatkalla ehtii jutella menneistä. Ensimmäiset vuodet sotien jälkeen Kääpän perhe kalasti Saimaalla Savonlinnan seudulla. Päijänteelle ja Kuhmoisiin he saapuivat vuonna 1953. Saimaalla alettiin tuolloin rajoittaa kalastusta voimakkaasti, ja Kääpät muuttivat parempien kalavesien ääreen.

Päijänteen Tehiselän reunat olivat valtion yleisvesiä, joten Päijänteelle oli muuttanut muitakin siirtolaiskalastajia.

”Sotavuosina kukaan ei ollut pyytänyt, ja Tehinselkä oli lähes neitseellinen. Kalakannat olivat vahvat eivätkä merikalastajat pelänneet tuota isoa selkävettä”, Jorma kertoo.

Kuhmoisissa Jorman isoisä Vihtori tutustui Pentti Linkolaan ja opetti tälle kalastusniksejä. Päijänteen vesillä Vihtori kiinnostui myös matikan pyynnistä ja alkoi kehitellä itse omia pyydyksiään ja teki niitä myös myyntiin.

Vaikka Päijänteellä kala-apajat olivat jopa paremmat kuin Terijoella, Vihtorin kaipuu takaisin kotiseudulle oli kova. Myöhemmin perhe teki juurimatkoja Karjalan puolelle, mutta kotitaloa ei enää ollut.

Jorman Juhani-isän kalasti ammatikseen Päijänteellä 1990-luvulle asti, kunnes hän jäi eläkkeelle. Tuolloin Jorma oli jo ryhtynyt jatkamaan suvun perinteitä.

Lue myös: Kosiokisailua jään alla – Made kutee ainoana kalalajina helmi–maaliskuun aikana

Kysyntä vähäistä

Kaakaokupit kilisevät eväskorissa takakontissa ja jää kolisee, kun Jorma ajaa kohti seuraavaa pyyntipaikkaa. Autossa tuoksuu vienosti kalalta. Hetken päästä olemme perillä.

Karoliina lähtee kairan kanssa ensimmäisen verkon luo ja Jorma käynnistää taas moottorisahan. Tällä kertaa saha ei kuitenkaan suostu toimimaan. Jorma epäilee sen kastuneen edellisen kalareissun jälkeen. Lopulta hän rikkoo jään kairalla ja taltalla.

Verkkoon on tarttunut risu. Sitten järvestä nousee täplärapu. Kääpät kertovat, että täplärapu on levinnyt voimakkaasti Päijänteellä. Jorma ryhtyy irrottamaan rapua verkosta.

Jos on paha sotku, puuhassa saattaa mennä varttituntikin, mutta nyt rapu on kylmässä vedessä olon jälkeen liikkumaton eikä heiluttele saksiaan. Jäällä se alkaa virota hitaasti, ja Karoliina nostaa sen saaviin kuljetettavaksi lähemmäs sataman vesiä.

”Jos ravun pudottaisi nyt takaisin, se olisi verkossa uudelleen”, Jorma sanoo.

Pian jäällä heiluttelee pyrstöään myös muutama made ja pari haukea. Matikkaa riittäisi enemmänkin, mutta kysyntä on nykyään vähäistä.

”Kuhafilee menee hetkessä, mutta matikka on muuttunut enemmän ravintolakalaksi. Kotikokit eivät sitä tee, vaikka se nyljettäisiin valmiiksi”, Kääpät kertovat.

Verkon silmäkoko ratkaisee, minkä kokoiset kalat tarttuvat verkkoon. Tässä näkyy osa kuhasaaliista. © Rami Marjamäki

Verkon silmäkoko ratkaisee, minkä kokoiset kalat tarttuvat verkkoon. Tässä näkyy osa kuhasaaliista. © Rami Marjamäki

Herätys veneessä

Jorman ensimmäiset muistot kalareissuilta ovat kesäiset. Muikkukausi alkoi heinäkuussa ja koko perhe lähti kalaan jo aamuviideltä. Pikkupoikana Jorma nukkui veneessä menomatkan.

”Heräsin veneessä, kun isä ja äiti vetivät käsin verkkoja ylös järvestä. Kalat irrotettiin verkosta käsin, ja siinä oli jokainen käsipari tarpeen. Päivähoitopaikkana oli kalastusvene.”

1970-luvulla kuhalla oli Päijänteessä heikko kanta ja vielä 1980-luvulla alan näkymät olivat synkät. Jorma opiskelikin ensin merenkulkua ja oli merillä ennen kuin vuonna 1983 veri veti ammattikalastajaksi. Tuolloin muikku oli kadoksissa Päijänteellä, mutta nykyään kalakannat ovat vahvistuneet.

Tulevaisuus näyttää taas valoisalta.

”Kalalla on nyt nostetta sen terveysvaikutusten ja hiilijalanjäljen ansiosta. Varsinkin kuha tekee aina kauppansa, ja sen sesonki on pitkä.”

Jorma ei olekaan vielä suunnittelemassa eläkepäiviä.

”Varsinkin kevät on hienoa aikaa, aurinko paistaa ja maaliskuussa valuu jo hiki. Syksyn kelirikon jälkeen järvelle jo kaipaa.”

Karoliina kantaa kuhat siniseen saaviin. Illalla ne päätyvät fileeksi. © Rami Marjamäki

Karoliina kantaa kuhat siniseen saaviin. Illalla ne päätyvät fileeksi. © Rami Marjamäki

Ulapalla on oma maailmansa

On aika siirtyä Tehinselkään kohti syvempiä vesiä. Normaalisti tammikuun puolivälissä kuhavesille ei ole vielä asiaa autolla, mutta tämä alkutalvi on ollut harvinaisen kylmä.

Pian saaret ympärillä autioituvat ja mökkejä on enää harvassa. Karoliina kertoo, että ulapalla horisonttikin katoaa joskus näkyvistä.

Jorma pysäyttää auton ensimmäisen jatan kohdalle ja Karoliina hyppää jälleen kyydistä.

Tuuli suorastaan ulvoo, ja jää kumahtelee ja vonkuu aavemaisesti. Kun saaristoa ei ole suojana, viima puhaltaa hupun allekin. Alkaa olla kylmä. Karoliinaa ei hytisytä, sillä hänellä on vedenkestävän kelluntahaalarin alla merinovillakerrasto, villapaita ja t-paita.

”Täällä ulapalla on omat olonsa,” Jorma sanoo.

Verkkojen toisessa päässä on 30 metriä syvää, auton alla rinteessä 13 metriä. Karoliina kokeilee verkkoa. Se on kireä, eli verkossa on paljon kalaa. Pian kuhaa alkaa nousta. Ensimmäinen on kolmikiloinen vonkale.

”Näitä on tuntunut liikkuvan tänä talvena. Tämä mamma on kutenut jo monta kertaa. Kiloja tulee äkkiä, jos näitä on useampi”, Jorma sanoo.

”Sieltä tuli heti mölli!” Karoliina huutaa.

Hän nappaa autosta jakoavaimen ja tainnuttaa kuhan ennen verestämistä. Lupaavan alun jälkeen verkosta tulee kuollut lahna. Se jää korppien syötäväksi. Lopulta verkosta nousee yhdeksän kuhaa. Keskivertosaalis on Jorman mukaan kymmenen kalaa jataa kohti.

Alkutalvella verkot käydään tarkistamassa kahdesti viikossa, keväämmällä riittää yksi käynti viikossa. © Rami Marjamäki

Alkutalvella verkot käydään tarkistamassa kahdesti viikossa, keväämmällä riittää yksi käynti viikossa. © Rami Marjamäki

Vieläkin tytöttelyä

On evästauon paikka. Karoliina hakee takakontista eväskorin ja tarjoaa cocktailpiirakoita, joiden päällä on savumuikkumunavoita. Jorma kaataa kaakaota termoskannusta mukeihin.

”Minulla on muuten huomenna syntymäpäivä. Ajattelin tulla viettämään sitä tänne Tehinselälle”, Karoliina sanoo.

Lähes päivälleen 34 vuotta sitten Jormakin oli Tehinselällä. Karoliina syntyi aamukahdeksalta, ja jo puoli kymmenen aikaan Jorma oli lähtenyt synnytyssairaalasta Jämsästä katsastamaan kuhaverkkoja.

”Silloin oli vähän lunta mutta ei pakkasta, sää oli laihtunut. Oli moottorikelkkakeli”, Jorma muistelee.

”Isä muistaa lasten syntymät ja säätiedot”, Karoliina naurahtaa.

Karoliina ja sisarukset Elina, Johannes ja Tuomas olivat isänsä tavoin kalastusreissuilla mukana jo pienenä. Kääpät kalastavat kesäisin troolilla, ja kalaan lähdettään illalla ja kotiin palataan yöllä. Jos Karoliina ja hänen kolme sisarustaan eivät jaksaneet valvoa, he nukkuivat veneessä.

Kaikki ovat olleet vuorollaan kakkoskippareina. Karoliina oli 16-vuotiaana ensimmäisen kesänsä troolikuskina ja vuotta myöhemmin hänestä tuli jo ammattikalastaja. Ammatinvalinta ei kuitenkaan ollut itsestään selvää. Karoliinakin opiskeli ensin merenkulkua Kotkassa ennen kuin vaihtoi jalostuspuolelle Asikkalaan.

”Halusin jäädä asumaan maalle, ja täällä vaihtoehdot ovat aika vähäiset.”

Karoliina on seitsemännen polven kalastaja, mutta sukunsa ensimmäinen nainen ammattikalastajana. Kaksi sisaruksista on kouluttautunut toisiin ammatteihin.

”Osaamista kyseenalaistetaan tuolla kalatiskillä vieläkin, on sellaista tytöttelyä. Se on inhottavaa, olen kuitenkin tehnyt näitä töitä jo 17 vuotta.”

Etelä-Suomessa madekausi on parhaimmillaan jo tammikuussa. Alkutalvella Kääpät lähtevät jäille kelkalla. © Rami Marjamäki

Etelä-Suomessa madekausi on parhaimmillaan jo tammikuussa. Alkutalvella Kääpät lähtevät jäille kelkalla. © Rami Marjamäki

Luonto tasaa

Jorma käynnistää auton ja ajaa päivän viimeiselle jatalle. Siellä tuuli on yltynyt. Pysähdys kuitenkin kannattaa, sillä ensimmäisestä verkosta nousee kymmenen kuhaa. 30 metrin syvyyteen asetetusta verkosta tulee vielä kolme.

”Luontohan tasaa, sen olen näiden vuosikymmenten aikana oppinut. Vuodessa on hyviä viikkoja muutama, ja silloin tulee kalaa niin kuin nyt. Muutaman viikon päästä saalis saattaa olla enää kolmasosa tästä”, Jorma sanoo.

On lähdön aika. Kotimatkalla Jorma pysäyttää auton hetkeksi aution saaren lähelle, ja Karoliina käy heittämässä muutaman kuolleen mateen jäälle kettujen ruoaksi. Lumessa näkyy vanhoja ketun jälkiä.

Neljän tunnin kalareissu alkaa olla ohi.

Kotisatamassa Jorma arvioi nopealla vilkaisulla saaliin: 20 kiloa matikkaa, 40 kiloa kuhaa. Sitten Jorma ja Karoliina kaatavat saavista mateet ja hauet sumppuun ja vievät kuhat jalostustilojenkylmiöön odottamaan fileointia.

Illalla Karoliina fileoi kuhat. Seuraavana päivänä kaikki alkaa taas alusta, kun Jorma ja Karoliina palaavat Päijänteen jäälle tarkistamaan verkkoja. Lähdön hetkellä saalista ei vielä ole.

X