Veli nousi veljeä vastaan – Kun Myhajlo pakeni sotaa Ukrainasta, tyrmäsi Venäjällä asuva veli hädän: ”Mehän yritämme pelastaa ukrainalaiset”
Myhajlo yritti paeta kaupungista ensimmäisen kerran 8. maaliskuuta.
Ukrainalainen Myhajlo Borkowski ei voinut kuvitella joutuvansa vastakkain veljensä kanssa.
Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
”Propaganda on kauhea asia”, Myhajlo sanoo.
Pikkuteitä pakomatkalle
Myhajlon kotikaupunki, vajaan sadan kilometrin päässä Venäjän rajasta oleva Tšernihiv joutui sodan ytimeen heti sen alussa helmikuussa. Venäläiset eivät onnistuneet valtaamaan kaupunkia, mutta pommittivat ja saartoivat sitä yli kuukauden. Ilmaiskut eivät kaihtaneet siviilikohteita.
Sodan alussa Tšernihiv oli yksi pahimmin kärsineistä kaupungeista siviiliuhrien määrällä mitattuna.
Venäläiset eivät sallineet humanitääristä käytävää, jonka suojassa siviilit olisivat voineet paeta pommituksia. Ainoa vaihtoehto olivat pikkutiet, joita vihollinen ei valvonut. Niitäkin kulkemalla vaaransi henkensä.
Myhajlo yritti paeta kaupungista ensimmäisen kerran 8. maaliskuuta. Fiat Doblòon ahtautuivat hänen lisäkseen vaimo, tytär, anoppi, pojan vaimon isoisä Volodymyr Nabokov ja tämän tytär Tetyana sekä kaksi kissaa ja koira. He jonottivat matkaan pääsyä tuntikausia. Ukrainan armeijan sotilaat päästivät autoja lähtemään aina, kun taistelut näyttivät hetkeksi hellittävän.
Pakkanen tunki autoon sisälle, sillä moottoria ei voinut pitää käynnissä polttoainerajoitusten vuoksi.
Paljastava puhelinkeskustelu
Myhajlon puhelin soi. Soittaja oli hänen Venäjällä asuva veljensä. Vaikka keskustelusta on kulunut kuukausia, Myhajlon on yhä tuskallista toistaa sitä.
Kului yhdeksän kuukautta ennen kuin veljekset puhuivat uudelleen.
Sotilasuran jälkeen Myhajlon koti oli Ukrainassa, veljen Venäjällä
Borkowskin veljesten äiti syntyi Neuvostoliitossa, mutta muutti jo lapsena Ukrainan neuvostotasavaltaan. Isä oli puolalainen, mutta hänellä oli myös syntymämaansa Neuvostoliiton kansalaisuus.
Isä oli sotilas. Sillä saattoi olla vaikutusta myös poikien alavalintaan.
”Muistan isän kertoneen työstään”, Myhajlo sanoo.
Isä opiskeli ensin sähköalaa, suoritti valmistuttuaan pakollisen asepalveluksen ja jäi ammattisotilaaksi neuvostoarmeijaan. Niin ikään veli valitsi sotilasuran.
Myhajlon muistot armeijasta ovat hyviä. Hän antaa tunnustusta komppaniansa johtajalle.
”Hän loi keskuuteemme erinomaisen yhteishengen. Sen vuoksi joukkueeseemme pääsyä tavoiteltiin.”
Myhajlon asemapaikat olivat Saksassa, Venäjällä sekä Tšernihivissä, Ukrainassa, mihin hän asettui päästyään eläkkeelle 18 palvelusvuoden jälkeen vuonna 1996. Työura jatkui sähköasennusten parissa.
Myhajlon veli palveli armeijassa 25 vuotta ja jäi asumaan Venäjälle.
Nyt vanhempien ja sisaren kuoltua veljekset ovat toistensa läheisimmät sukulaiset. Ennen sotaa heillä ei ollut koskaan erimielisyyksiä.
”Mutta emme keskustelleetkaan politiikasta.”
Pakomatka pitkin miinoitettua peltoa
Myhajlo ei päässyt kumppaneineen matkaan ensimmäisellä kerralla 8. maaliskuuta, vaan he onnistuivat vasta kolmannella yrityksellä 14. maaliskuuta.
Myhajlo ajoi, vieressä istui Volodymyr, takapenkillä vaimo, anoppi ja Tetyana sekä kaksi kissaa. Tytär sulloutui koiran kanssa tavaratilaan.
Ajoreittiä ohjasi Myhajlon Puolassa asuva poika, joka käytti apunaan kymmenkuntaa internetissä toimivaa tietolähdettä.
Nämäkään eivät taanneet turvallista väylää.
Kesken pakomatkan taistelut edessä kiihtyivät ja tie suljettiin. Palaaminen oli mahdotonta, sillä myös takana tulitus yltyi. Ainoa vaihtoehto oli jatkaa matkaa pitkin miinoitettua peltoa.
Myhajlo ei epäröinyt.
”Olen sotilas. Kun täytyy ajaa, minä ajan. Ilman sotilaskoulutusta olisi ollut vaikeampaa edetä.”
Panoksia oli piilotettu maahan 18 kilometrin matkalla. Myhajlo luotsasi Fiatia eteenpäin alle 30 kilometrin tuntivauhdilla. Ympärillä räjähtäneet ja palaneet ajoneuvot tekivät todelliseksi sen, mitä saattoi tapahtua millä hetkellä hyvänsä.
Mielessä oli vain yksi ajatus.
”God save us, Jumala varjelkoon meitä.”
Ehkä heillä oli varjelusta, mutta varmasti myös taitoa ja onnea. He selvisivät.
Ensimmäinen lepohetki oli ystävien luona Kiovassa. Ternopilissä he yöpyivät kirkossa, jonne oli tuotu sänkyjä pakolaisia varten.
Vajaa kolme vuorokautta lähdön jälkeen he saapuivat Požnaniin, Puolaan, jossa Myhajlon poika perheineen asuu.
Propagandan verho raottuu
Myhajlo keskusteli sodan alettua venäläisten, niin ikään eläköityneiden armeijakavereidensa kanssa.
”He sanoivat, että sota on hulluutta”, hän kertoo.
Julkisesti he eivät mielipidettään uskalla sanoa.
”Venäjällä vankilaan voi joutua hetkessä ilman oikeudenkäyntiä. Heidät voitaisiin vangita jopa sanan sota käyttämisestä. Virallinen termihän siellä on erikoisoperaatio.”
Entä Myhajlon veli?
Myös hän on alkanut nähdä totuuden propagandan takaa.
”Venäjä teki virheen aloittaessaan sodan”, Myhajlo kertoo veljensä sanoneen.
He keskustelivat marraskuun lopulla ensimmäisen kerran maaliskuun jälkeen.
