Myhajlo yritti paeta kaupungista ensimmäisen kerran 8. maaliskuuta.
Myhajlo yritti paeta kaupungista ensimmäisen kerran 8. maaliskuuta. © Miska Puumala

Veli veljeä vastaan

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ukrainalainen Myhajlo Borkowski ei voinut kuvitella joutuvansa vastakkain veljensä kanssa.

Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

”Propaganda on kauhea asia”, Myhajlo sanoo.

Pikkuteitä pakomatkalle

Myhajlon kotikaupunki, vajaan sadan kilometrin päässä Venäjän rajasta oleva Tšernihiv joutui sodan ytimeen heti sen alussa helmikuussa. Venäläiset eivät onnistuneet valtaamaan kaupunkia, mutta pommittivat ja saartoivat sitä yli kuukauden. Ilmaiskut eivät kaihtaneet siviilikohteita.

Sodan alussa Tšernihiv oli yksi pahimmin kärsineistä kaupungeista siviiliuhrien määrällä mitattuna.

Venäläiset eivät sallineet humanitääristä käytävää, jonka suojassa siviilit olisivat voineet paeta pommituksia. Ainoa vaihtoehto olivat pikkutiet, joita vihollinen ei valvonut. Niitäkin kulkemalla vaaransi henkensä.

Myhajlo yritti paeta kaupungista ensimmäisen kerran 8. maaliskuuta. Fiat Doblòon ahtautuivat hänen lisäkseen vaimo, tytär, anoppi, pojan vaimon isoisä Volodymyr Nabokov ja tämän tytär Tetyana sekä kaksi kissaa ja koira. He jonottivat matkaan pääsyä tuntikausia. Ukrainan armeijan sotilaat päästivät autoja lähtemään aina, kun taistelut näyttivät hetkeksi hellittävän.

Pakkanen tunki autoon sisälle, sillä moottoria ei voinut pitää käynnissä polttoainerajoitusten vuoksi.

Paljastava puhelinkeskustelu

Myhajlon puhelin soi. Soittaja oli hänen Venäjällä asuva veljensä. Vaikka keskustelusta on kulunut kuukausia, Myhajlon on yhä tuskallista toistaa sitä.

Kului yhdeksän kuukautta ennen kuin veljekset puhuivat uudelleen.

Sotilasuran jälkeen Myhajlon koti oli Ukrainassa, veljen Venäjällä

Borkowskin veljesten äiti syntyi Neuvostoliitossa, mutta muutti jo lapsena Ukrainan neuvostotasavaltaan. Isä oli puolalainen, mutta hänellä oli myös syntymämaansa Neuvostoliiton kansalaisuus.

Isä oli sotilas. Sillä saattoi olla vaikutusta myös poikien alavalintaan.

”Muistan isän kertoneen työstään”, Myhajlo sanoo.

Isä opiskeli ensin sähköalaa, suoritti valmistuttuaan pakollisen asepalveluksen ja jäi ammattisotilaaksi neuvostoarmeijaan. Niin ikään veli valitsi sotilasuran.

Myhajlon muistot armeijasta ovat hyviä. Hän antaa tunnustusta komppaniansa johtajalle.

”Hän loi keskuuteemme erinomaisen yhteishengen. Sen vuoksi joukkueeseemme pääsyä tavoiteltiin.”

Myhajlon asemapaikat olivat Saksassa, Venäjällä sekä Tšernihivissä, Ukrainassa, mihin hän asettui päästyään eläkkeelle 18 palvelusvuoden jälkeen vuonna 1996. Työura jatkui sähköasennusten parissa.

Myhajlon veli palveli armeijassa 25 vuotta ja jäi asumaan Venäjälle.

Nyt vanhempien ja sisaren kuoltua veljekset ovat toistensa läheisimmät sukulaiset. Ennen sotaa heillä ei ollut koskaan erimielisyyksiä.

”Mutta emme keskustelleetkaan politiikasta.”

Myhajlo lähti sotaa pakoon Ukrainasta.

Myhajlo Borkowski pakeni pommituksia Puolaan. Hän palasi käymään kotikaupunkiinsa Tšernihiviin elokuussa kyyditessään koteihinsa niin ikään Puolassa olleet Volodymyr Nabokovin ja Tetyana Nabokovan. © Miska Puumala

Pakomatka pitkin miinoitettua peltoa

Myhajlo ei päässyt kumppaneineen matkaan ensimmäisellä kerralla 8. maaliskuuta, vaan he onnistuivat vasta kolmannella yrityksellä 14. maaliskuuta.

Myhajlo ajoi, vieressä istui Volodymyr, takapenkillä vaimo, anoppi ja Tetyana sekä kaksi kissaa. Tytär sulloutui koiran kanssa tavaratilaan.

Ajoreittiä ohjasi Myhajlon Puolassa asuva poika, joka käytti apunaan kymmenkuntaa internetissä toimivaa tietolähdettä.

Nämäkään eivät taanneet turvallista väylää.

Kesken pakomatkan taistelut edessä kiihtyivät ja tie suljettiin. Palaaminen oli mahdotonta, sillä myös takana tulitus yltyi. Ainoa vaihtoehto oli jatkaa matkaa pitkin miinoitettua peltoa.

Myhajlo ei epäröinyt.

”Olen sotilas. Kun täytyy ajaa, minä ajan. Ilman sotilaskoulutusta olisi ollut vaikeampaa edetä.”

Panoksia oli piilotettu maahan 18 kilometrin matkalla. Myhajlo luotsasi Fiatia eteenpäin alle 30 kilometrin tuntivauhdilla. Ympärillä räjähtäneet ja palaneet ajoneuvot tekivät todelliseksi sen, mitä saattoi tapahtua millä hetkellä hyvänsä.

Mielessä oli vain yksi ajatus.

”God save us, Jumala varjelkoon meitä.”

Ehkä heillä oli varjelusta, mutta varmasti myös taitoa ja onnea. He selvisivät.

Pako Ukrainasta

Paluumatkalla Tšernihiviin Myhajlo ja Volodymyr pysähtyivät ulkonaliikkumiskiellon vuoksi yöksi Lvivin kaupunkiin. © Miska Puumala

Ensimmäinen lepohetki oli ystävien luona Kiovassa. Ternopilissä he yöpyivät kirkossa, jonne oli tuotu sänkyjä pakolaisia varten.

Vajaa kolme vuorokautta lähdön jälkeen he saapuivat Požnaniin, Puolaan, jossa  Myhajlon poika perheineen asuu.

Pakomatka onnistui, jälleen näkemisen riemua.

Myhajlo todisti riemua, kun juuri kotiin palannut Tetyana kohtasi poikansa Diman tyttöystävän ja tulevan vaimon Sashan. © Miska Puumala

Propagandan verho raottuu

Myhajlo keskusteli sodan alettua venäläisten, niin ikään eläköityneiden armeijakavereidensa kanssa.

”He sanoivat, että sota on hulluutta”, hän kertoo.

Julkisesti he eivät mielipidettään uskalla sanoa.

”Venäjällä vankilaan voi joutua hetkessä ilman oikeudenkäyntiä. Heidät voitaisiin vangita jopa sanan sota käyttämisestä. Virallinen termihän siellä on erikoisoperaatio.”

Entä Myhajlon veli?

Myös hän on alkanut nähdä totuuden propagandan takaa.

”Venäjä teki virheen aloittaessaan sodan”, Myhajlo kertoo veljensä sanoneen.

He keskustelivat marraskuun lopulla ensimmäisen kerran maaliskuun jälkeen.

Lue myös: Volodymyr, 94, pakeni keväällä venäläisiä toista kertaa elämässään –Syksyllä isoisä palasi Ukrainaan, koska haluaa tulla haudatuksi vaimonsa viereen

Ukrainan sota

Volodymyr katsoo vaieten venäläisten tekemää tuhoa Ukrainan puolesta taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden haudoilla. ”En tiedä, ovatko vaimoni ja äitini haudat säilyneet koskemattomina.”

X