Rakkaus kannattelee läpi haasteiden – Sasha ja Dima sanoivat tahdon Ukrainan sodan katveessa: ”Olemme valinneet toisemme loppuelämäksi”

Teksti:
Pirjo Kemppinen
Jaa artikkeliLähetä vinkki

Voiko rakkautta asettaa tätä vaativampaan testiin?

Kun ukrainalaiset Sasha Nabokova, 25, ja Dima Nabokov, 34, alkoivat seurustella, maailman valtasi koronapandemia.

Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

”Joskus laskemme leikkiä, että kun olemme selvinneet koronasta ja sodasta, selviämme mistä tahansa”, Sasha sanoo.

Ukrainassa rekisteröitiin vuonna 2022 ennätysmäärä avioliittoja verrattuna seitsemään edelliseen vuoteen. Tšernihivissä asuvien Sashan ja Diman liitto on yksi niistä.

Elämää omassa kuplassa

Kolme vuotta sitten it-alan yrityksessä assistenttina toiminut Sasha ei haaveillut häistä tai edes parisuhteesta. Hän oli juuri vuokrannut asunnon ystävältään ja siellä tarvittiin sähkömiestä.

Avuksi löytyi Dima, jolla on alan yritys.

”Tunsin vetoa Sashaan ensi silmäyksellä ja pyysin häntä kahville”, Dima kertoo.

Hän joutui pyytämään toisenkin kerran ennen kuin Sasha parin viikon kuluttua suostui tapaamiseen.

”Se hetki kesti kuutisen tuntia. Sen jälkeen ei ole kulunut päivääkään, ettemme olisi olleet yhdessä”, Sasha sanoo.

Tutustumisen hetkellä he elivät tyypillistä nuorten elämää. Tavoitteena oli onnellisuus, johon sisältyi kaikenlaista materiaa ja matkoja, jossain kaukana tulevaisuudessa ehkä avioliitto ja lapsia.

Sitten kaikki muuttui.

Ensin maailmaan levisi koronapandemia. Se sulki ihmiset koteihinsa. Sasha ja Dima olivat ehtineet seurustella vasta muutamia kuukausia. Viruksen levitessä he eivät voineet enää käydä ulkona tai tapailla ystäviään.

”Vietimme aikaa toistemme luona, joten meillä oli runsaasti aikaa tutustua toisiimme. Tavallaan elimme kuin omassa, salaisessa kuplassamme, sillä kovin moni ei siinä vaiheessa edes tiennyt, että seurustelemme”, Sasha sanoo.

Sitten alkoi sota.

Huoli läheisestä voitti sodan pelon

Sashan ja Diman kotikaupunki Tšernihiv on vain vajaan sadan kilometrin päässä Venäjän rajasta. Venäläiset pommittivat sitä herkeämättä sodan alusta alkaen yrittäessään päästä etenemään kohti Kiovaa.

Venäjän hyökkäys oli yllätys, jota Sasha osasi odottaa. Kukaan ei ollut sanonut suoraan, että sota alkaisi, mutta jännitteet olivat aistittavissa uutistenkin välityksellä.

”Pidin sotaa väistämättömänä. Ennen sotaa ehdotin Dimalle lähtöä muutamaksi viikoksi Ukrainan läntiseen osaan. Siellä olisimme turvassa, josta jotain tapahtuu”, Sasha kertoo.

Dima puolestaan uskoi, että Venäjän liikehdintä oli vain jonkinlainen juoni.

”Olikin lähes mahdotonta kuvitella, että sota voisi alkaa 2020-luvulla”, Sasha sanoo.

Käsittämätön kuitenkin tapahtui.

24. helmikuuta aamuviideltä Sasha heräsi läheltä kuuluvaan räjähdykseen. Saman tien alkoivat soida ilmahälytyssireenit. Hän ymmärsi välittömästi, mitä oli tapahtunut. Sisarelta puhelimeen tullut viesti varmisti: sota oli alkanut.

Sasha herätti Diman.

”Tärisin hermostuneena ja pelkäsin. Dima puolestaan oli rauhallinen. Ensin hän jopa aikoi lähteä normaalisti töihin.”

Donbassista, Itä-Ukrainasta vuonna 2014 sotaa paenneelta ystävältään he saivat neuvoja, miten suojautua vaaran uhatessa ja ylipäänsä varautua seuraaviin päiviin. He hakivat kaupasta ruokatarvikkeita ja vettä.

Dima uskoi sodan päättyvän muutamassa päivässä. Silti heitä piinasi huoli.

”Emme tienneet, miten voisimme suojella lähimmäisiämme ja itseämme. Se oli kammottavaa.”

Sodan alussa kaupungista lähteminen ei ollut vaihtoehto. He halusivat ensin varmistua, että Sashan vanhemmat sekä Diman äiti Tetyana Nabokova ja isoisä Volodymyr Nabokov pääsevät pakenemaan. Kun läheiset olivat lähteneet kaupungista maaliskuun puolivälissä, evakuointireitti sulkeutui hetkeksi.

Lopulta myös Sasha ja Dima pääsivät matkaan. He viettivät viikon Kiovassa ystävien luona ja sen jälkeen jonkin aikaa Sashan siskon luona läntisessä Ukrainassa.

Tšernihiviin he palasivat 8. toukokuuta. Päivä oli täynnä surua, mutta päättyi onnen kyyneliin.

Loppuelämän valinta

Paluupäivänään Sasha ja Dima ajelivat ympäri Tšernihiviä. Venäläisten jälkeensä jättämä tuho oli murheellista katsottavaa.

”Tämä on kaupunki, jossa molemmat kasvoimme. Oli niin surullista nähdä, mitä venäläiset olivat tehneet”, Sasha sanoo.

He vierailivat kaupungissa yhä asuvien sukulaisten luona ennen kuin menivät kotiin.

Siellä Dima kosi. Se oli tunteikas hetki.

”En usko, että hän suunnitteli sitä etukäteen. Siihen vain tiivistyi kaikki, mitä olimme kokeneet”, Sasha sanoo.

Videopuhelun välityksellä tehdyssä haastattelussa Sasha ja Dima istuvat vierekkäin. Erinomaisesti englantia taitava Sasha puhuu ja kääntää myös Diman ajatukset. Dima vastaa englanniksi vasta, kun heiltä kysyy, mihin he toisissaan rakastuivat.

”I love you”, Dima sanoo katsoen Sashaa. Rakastan sinua.

Sitten hän jatkaa ukrainaksi ja Sasha kääntää.

”Sasha on täydellinen. Hän on kaunis, laittaa erinomaista ruokaa ja meillä on aina juteltavaa. Yhä kolmen vuoden jälkeenkin kiirehdin joka päivä töistä kotiin hänen luokseen.”

Hän halusi kosia jo ennen sotaa. Nyt avioliitto merkitsee entistä enemmän.

”Se antaa eräänlaisen turvan. Se kertoo, että olemme valinneet toisemme loppuelämäksi.”

Sasha ja Dima riensivät tapaamaan Diman isoisää Volodymyr Nabokovia tämän palattua heinä-elokuun vaihteessa kotiin Tšernihiviin Puolasta, missä hän oli maaliskuusta alkaen pommituksia paossa. © Miska Puumala

Kihlauksen jälkeen he ajattelivat odottaa, kunnes sota on ohi, ennen kuin menevät naimisiin. Sitten odottaminen alkoi tuntua turhalta. Sasha ja Dima vihittiin 5. marraskuuta maistraatissa. He eivät kertoneet aikeestaan etukäteen läheisilleen.

”Emme viihdy huomion keskipisteinä tai pidä ylipäänsä suurista tapahtumista. Halusimme, että kyse on vain meistä. Olisi myös tuntunut tavallaan väärältä järjestää juhlat keskellä sotaa”, Sasha sanoo.

Hääjuhlan puuttuminen ei latistanut läheisten riemua, kun nuori pari kertoi heille uutisensa. Yksi onnellisimmista on Diman 94-vuotias isoisä Volodymyr Nabokov. Hän on ollut kuin isä Dimalle, jonka elämässä biologinen isä ei ole ollut läsnä.

”Volodymyr oli niin innoissaan, ettei saanut unta seuraavana yönä. Hänelle on tärkeää myös, että Sasha päätti ottaa Diman sukunimen ja on nyt Nabokova. Näin sukunimellä on mahdollisuus jatkua”, kertoo Diman äiti Tetyana Nabokova.

Diman äiti Tetyana liikuttui saadessaan ison kukkakimpun Dima-pojaltaan ja tämän tyttöystävältä ja tulevalta vaimolta Sashalta palatessaan kotiin isänsä Volodymyrin kanssa. © Miska Puumala

”Kaikki on hyvin, jos päivän päätteeksi olemme hengissä”

Tällä hetkellä Sasha ja Dima elävät väliaikaa ennen ja jälkeen sodan.

”Kun sota alkoi, elämä jäi tauolle”, Sasha sanoo.

Ilmahälytyksiä on jatkuvasti, vaikka ei yhtä paljon kuin sodan alussa. Laukauksista ja räjähdyksistä on tullut taustamelua. Ilmahälytyssireenien äänet eivät enää hätkähdytä.

”Yritämme elää enemmän tai vähemmän tavanomaista elämää. Se säästää hermoja.”

Työntekoa säätelee sähkön saanti. Joskus sitä on useitakin tunteja vuorokaudessa, joskus ei lainkaan.

”Usein mietimme, kuinka yksinkertaista, helppoa ja onnellista kaikki oli ennen sotaa”, Sasha toteaa.

Arvojärjestys on muuttunut.

Sasha ja Dima

Vasta vihityn avioparin onnea. © Kotialbumi

”Kaikki on hyvin, jos päivän päätteeksi läheisemme ja me olemme hengissä ja turvassa. Kaikki muu voi odottaa”, Dima sanoo.

Suurin unelma on, että sota loppuu pian Ukrainan voittoon.

”Sen jälkeen haluamme elämän, joka meillä oli ennen sotaa. Haluamme remontoida kodin ja ehkä saada lapsia. Haluaisin myös koiran, mutta siihen Dima ei ole vielä suostunut.”

Mistä haaveilee Dima?

”Haluan, että Vladimir Putin kuolee.”

Lue myös: Volodymyr, 94, pakeni keväällä venäläisiä toista kertaa elämässään – Syksylä isoisä palasi Ukrainaan, koska haluaa tulla haudatuksi vaimonsa viereen

Ukrainan sota

Volodymyr katsoo vaieten venäläisten tekemää tuhoa Ukrainan puolesta taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden haudoilla. ”En tiedä, ovatko vaimoni ja äitini haudat säilyneet koskemattomina.”

X