Venäjän hyökkäyssodan tuhot näkyy Pohjois-Ukrainassa. Taloja Hostomelissa.
Hostomelin ja Irpinin asuinlähiöissä leijuu yhä palaneen katku. © Irena Borkowska

TÄTÄ ON SOTA

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kuolemaa ja tuhoa. Venäjän järjetön hyökkäyssota on aiheuttanut määrätöntä kärsimystä ukrainalaisille. Seura kohtasi Hostomelissa Volodymyrin, joka teki ennen sotaa uraa professorina. Näin venäläiset ryöstivät ja purkivat syvän vihansa siviileihin.

Nousemme autosta Hostomelin kylässä, reilun 20 kilometrin päässä Kiovasta elokuun alussa. Palaneen katku on niin voimakas, että odotamme näkevämme sankan savun nousevan jostain. Pommitusten aiheuttamista tulipaloista on kuitenkin jo kuukausia.

Asuinlähiön laidalla oleva pieni mäntymetsikkö voisi olla Suomessa, elleivät puunrungot olisi luodinreikien täplittämät. Talojen seinät – jos niitä on jäljellä – ovat mustuneita ja täynnä kranaatinsirpaleita.

Venäläiset hyökkäsivät Hostomeliin sekä läheisiin Irpinin ja Butšan kaupunkeihin maaliskuussa yrittäessään vallata Kiovan. Kun sotaretki ei edennyt suunnitellusti, he purkivat vihansa siviileihin.

Ryöstetty ja tuhottu ukrainalaiskoti

© Miska Puumala

Butšasta paljastui keväällä karmiva tuho venäläisjoukkojen jäljiltä. Siviilien asuinalueet ovat yhä järkyttävä näky. <span class="typography__copyright">© Miska Puumala</span>

Butšasta paljastui keväällä karmiva tuho venäläisjoukkojen jäljiltä. Siviilien asuinalueet ovat yhä järkyttävä näky. © Miska Puumala

”Äitini ja veljeni pitävät meitä terroristeina”

Volodymyr | Hostomel

”Ensin Hostomeliin tiputettiin venäläisiä desantteja. He ampuivat kaduilla kaikkea näkemäänsä. Seuraavat tulijat olivat Tšetšeniasta, niin sanottuja Kadyrovin taistelijoita. He kulkivat talosta taloon ja ampuivat konekivääreillä koteihinsa aivan tavallisia ihmisiä.

Kolmantena saapuivat Venäjän Kaukoidässä asuvat burjaatit, jotka ryöstivät kaiken, vaimoni Tetyanan käytetyt alusvaatteetkin. Meille jäi vain terassille tekemäni pöytä, koska se oli heille liian painava.

Piileskelimme kellarissa naapureiden kanssa. Eräänä päivänä nousin katsomaan tilannetta. Näin venäläisten tankit ja kanuunat muutaman sadan metrin päässä kodistamme.

Kuulun alueelliseen vapaaehtoisarmeijaan ja onnistuin saamaan yhteyden Kiovaan. Ilmoitin vihollisen sijainnin ja suunnan, johon he tähtäsivät. Ukrainalaiset joukot onnistuivat tuhoamaan heidät.

Ilmapommitukset alkoivat 13. maaliskuuta. Saimme mahdollisuuden paeta autoilla eräänlaista evakuointiväylää pitkin. Venäläisten tarkastuspisteellä meiltä vietiin vielä puhelimet ja rahat. Yksi venäläissotilaista pyysi tupakkaa.

Venäläisten tulitus mielivaltaista

Kranaatinsirpaleiden ja luotien rei’ittämä kotiovi. © Miska Puumala

”Täällä tapettiin ja tuhottiin vain,
koska elämme paremmin kuin he”

Palasimme kotiin 1. huhtikuuta. Kaduilla oli yhä ruumiita. Joka puolella oli tuhoa ja valtavia kasoja rojuja.

Aikaisemmin alueen asukkaat olivat naapureita, jotka kohdatessaan tervehtivät toisiaan. Kokemukset tekivät meistä vähintään sukulaisia. Tuemme ja autamme toisiamme.

Kotimme on yksi parhaiten säilyneistä taloista, joten naapurit asuivat luonamme korjatessaan omiaan. Vasta puolet kylän asukkaista on palannut.

Venäläisten teot eivät ole terrorismia, koska terroristeilla on tavoite. Täällä tapettiin ja tuhottiin vain, koska elämme paremmin kuin he.

Venäläiset tuhosivat ajoneuvot ukrainassa

© Miska Puumala

”Äitini ja veljeni pitävät
meitä terroristeina”

Synnyin Venäjällä Kamtšatkan niemimaalla, Tetyana on kotoisin Uralilta. Ennen Hostomelia asuimme Sevastopolissa Krimillä, mistä pakenimme venäläisten hyökkäystä vuonna 2014. Nyt he sitten tulivat tänne.

Äitini ja veljeni asuvat yhä Venäjällä, ja tuemme heitä taloudellisesti. Veljeni ei käy töissä. Äitini eläke on noin sata euroa kuukaudessa, eikä se riitä ruokaan ja lääkkeisiin. Puheväleissä emme ole. Äitini ja veljeni pitävät meitä terroristeina, jotka tappavat venäjää puhuvia.

Ennen sotaa meillä oli hyvä elämä. Minulla oli ura professorina ja Tatyanalla kirjanpitäjänä. Rakensimme talon ja poika omansa naapuritontille. Istutimme pieniä puita pihaan.

Pojan talon edustalla olleen omenapuun pommit katkaisivat. Se on alkanut kasvaa uudelleen. Omenapuu on meille elämän symboli. Emme lähde täältä ikinä. Me voitamme.”

Turvallisuussyistä vain haastateltavan etunimi mainitaan eikä hänen kuvaansa julkaista.

tuhottu silta ukrainassa

Tuhottujen siltojen tilalle on rakennettu uusia teitä. Ukrainalaiset keskittyvät sodan keskellä myös jälleenrakennukseen. © Miska Puumala

Lue myös: Seura Pohjois-Ukrainassa: Vapaaehtoistyöntekijä Georgii todistaa raakuuksia – ”Pahinta ei ollut pommitus vaan päivät, jolloin venäläiset pakenivat”

Sodan vapaaehtoinen ukrainalainen Georgii Kuzmenko

Georgii Kuzmenko on omistautunut kotikaupunkinsa asukkaiden auttamiselle. © Miska Puumala

 

X