Alkoholistin aikuistumisretriitti alkaa karjalanpaistista ja kuumemittarista

Boerboel Pentti päivystysvuorossa uuden kodin portailla.

Pitkästä aikaa taas päätteen takana ja tapahtunut on paljon.

Aloitetaan siitä, että sain muutettua. Kolmekasin kuumeessa, kolme päivää putkeen ja oikeastaan ollenkaan ilman unta.

Onneksi näitä ääripään kokemuksia on harjoiteltu. 

Niinhän ne sanovat, että addikti taipuu semmosiin suorituksiin, mihin niin sanotun tavallisen tyypin ei koskaan tarvi edes taipua…

Vai tulisiko normi-Simolle sinne kuukausipalkan ja orapihlaja-aidan taakse mieleen lähteä loskaisena tiistaiaamuna hakemaan varastetulla fillarilla viinalekaa anopin häkkivarastosta vain siksi, että arjen takarajaa saataisiin tuupattua edes tunnilla eteenpäin? Tokkopa. 

Simohan ajaa samaan aikaan uudenkarhealla Kiallaan kohti virkaansa, joka on ollut muuten 20 vuotta sama. Simoa ei ahdista. Simo tietää, mitä huomenna tapahtuu. Ellei arjen rytmiä sitten yllättäen riko jokin isompi mullistus -kuten influenssarokote tai vanhempainilta. 

Kerran Simolta katkesi kyynärluu. Kaupunki ei ollut hiekoittanut Simon sauvakävelyreitillä olevaa oikopolkua. Simolla oli onneksi vakuutus ja kaupungille osoitettu valitus. Hän sai korvauksen molemmilta.

Addiktilta kun katkeaa käsi, yleensä se on velkojen tai väkivaltaisen puolison vuoksi, eikä siitä ennen kuolioo kerrota kenellekään. Roikotetaan mukana vaan ja syödään lisää kipulääkkeitä, kunnes kädessä munii kärpäset. 

Simo ja kärpäsenmunakäsi elävät ihan eri todellisuuksissa. Tunnen tallaajia molemmilta telluksilta ja olen itse tasapainoitellut näiden välisellä nuoralla, lopulta mätkähteän omaan  henkilökohtaiseen mutapohjaani.

Mutta tiedättekö mitä? Tänään aion, pyrin, tahdon ja toivon olevani vähän Simo. Kovasti ainakin harjoittelen. Mun ”nuoruus” (jos nyt joku sitä itsemurhajuomista tuolla termillä haluaa kutsua) on  venynyt kuin purkka pidennystukassani  riitaisan risteilyn jälkeen. Mutta josko se nyt alkaisi katkeamaan? Voisin ruveta oikeesti aikuiseksi…

Aikuisuudesta puheenollen, olen alkanut havaita moisia merkkejä itsestäni. Saan muun muassa takan syttymään! En ihan vielä ilman sytytyspaloja, mutta lähellä ollaan.

Muutama vuosi takaperin en saanut taiottua tulta pesään edes bensalla. 

Etsin eilen myös pitkin taloa mun villatakkia. Hukkaan kyllä epäkypsästi edelleen tavaroitani, mutta nykyään löydän ne. Ja arvatakaa mistä mä löysin mun villatakin? Naulakosta! Olin aivan aikuispäissäni ja hämmennyksissä. Laitoinko todella epähuomiossa omaisuuttani sinne minne se kuuluukin? Takin naulakkoon? Ihan katokkaa aikuisesti!

Mä luulen myös, että mun lovettaminen leivinuunia kohtaan liittyy aikuisuuteen. Oon silitellyt, hieronut, halannut ja pussannut tota harmaata keittiön täyttävää kivivuorta joka kohdasta ja kuiskaillut sille, että kohta tehdään yhdessä tuhmia. Tehdään karjalanpaistia ja joulukinkkua, kanttarellikeittoa ja korvapuusteja. Työnnetään lisää puuta pesään ja pisimpinä sadepäivinä paistetaan pellillinen karjalanpiirakoita…

Ihan kuin leivinuuni huokailisi mulle takaisin…

Kerroin miehellenikin suunnitelmastani hauduttaa hartaasti ja rakkaudella karjalanpaistia. Vain häntä varten, tietenkin. Mieheni silmäkulmat kostuivat liikutuksenkyynelistä.

-Ei saatana! Mä näköjään itken ajatuksesta, että sä teet ruokaa? Mitä mulle oikein tapahtuu? Tarvii varmaan kohta kävellä tonne kadulle ja hakata joku, ettei tässä muutu ihan itkupilliksi, perkele! hän sähisi ja niisti hihaansa ripauksen miehisyyttään.

Tunteet on kummallisia ja siksi niitä koittanut aina kemialla peitelläkin.

Pellonhelmassa on helppo hengittää.

Aikuisuus ei todellakaan ole pelkkiä numeroita. Mä nimittäin harjoittelen niitä asioita nyt, 36-vuotiaana, jotka Kia-Simo taitoi jo lukion tokalla.

Sähköt kannattaa maksaa ajallaan, muuten tulee kylmä. On asioita, mitkä voi odottaa huomiseen, mutta koko elämä ei voi odottaa aina huomiseen. Mulle mananan suora suomennos on ollut hälläväliä.

Omat sodat voi kuulemma valita, ja niitä kannattaa valita vähän. Idiooteille ei tarvi kertoa heidän olevan idiootteja, eikä karman laki synnytä sua seuraavassa elämässä murkkupesän kynnysmatoksi, vaikka joskus kääntäisit toisenkin posken.

Kaikkea ei kannata sanoa ääneen. Ainakaan ihan heti. Eikä asioista aina tarvi olla yhtään mitään mieltä. Voi sanoa ”emmätiiä”,  jos ei oikeasti tiedä.  Harvoja oikeasti lopun perin edes kiinnostaa juuri sinun mielipiteesi.

Tunteet ei tapa ja niitä on olemassa muitakin kuin ”mua vituttaa”. Vastuu on oikeestaan aika siistiä ja normaali-ihmisten askareista selvityminen on suurinta rokkenrollia! Eläkesäästötiliä mulla ei vieläkään ole, ja paljon mielummin tuijotan redtubea kuin excel-taulukoita. En tosin tiedä onko se aikuisuuden mitta, että osaa paremmin laskea kuin panna?

Oon sitä paitsi kade Kia-Simolle siitä, että hän luulee Intrum Justitiaa silmälasikaupaksi ja ettei hänellä ole koskaan vanhaa maitoa jääkaapissa. Mulla ei ole koskaan edes maitoa! Itsekin haluisin elämäni siihen jiiriin, että isoin arjenrikkoja olisi influenssarokote!

Nyt kun täällä kentättömässä mökissä, kaukana kaupungista kirjoittelen kuulumisiani, alan uskomaan sen olevan mahdollista.  Kuumettakaan ei enää ole. Kai. Tarvisi lainata Kia-Simolta mittaria, kun itse en omista sellaista. Enkä laastareita. Tai vitamiineja… Huh huh. Aikuistumisessa on hommaa!

Olo on ookoo ja ilma aurinkoinen. Pari puuta vielä pesään ja sitten pellonreunaan Pentin kanssa lenkkeilemään -ilman remmiä tietenkin.

Aikuismaista viikon alkua kaikille ikikakaroille ja Kia-Simoille! 

Miss Maailmanloppu

P.S  Mulla on sitkeä siirto-operaatio vanhojen plokitekstieni kanssa hieman kesken. Koitan saada kaikki aiemmatkin aatokseni pakattua bittimaailman banaanilaatikoihin ja tuotua ne tänne, mutta hommassa hieman kestää. Kiitos aivan paskojen kenttien. Hiljaa hyvä tulee ja keskeneräisyys on kunniakasta. 

P.P.S Pahoittelut aivan paskoista kuvista ja niiden laadusta. Järkkäri on vintillä ja aika vähän kortilla. Koitan ryhdistäytyä asian suhteen. Mutten lupaa mitään. Juopot ei saa luvata.

LOPPU.